Amazon toimitti Xbox Onen kotiini perjantaina. Voin tietysti yrittää selitellä asiaa kaikenlaisella, kuten että ”pelejä tippuu jo arvosteluun” ja ”on hyvä pysyä ajan tasalla”, mutta loppujen lopuksi homma taitaa palautua uteliaisuuteen ja nippelihulluuteen. Dreamcastista lähtien olen hankkinut jokaisen kotikonsolin jokseenkin julkaisun yhteydessä; PS2:ta sentään piimätin jokusen kuukauden korkean hinnan vuoksi, kunnes sattumalta sainkin tarjouksen työpaikasta peliarvostelijana. Nyt tilanne on siis se, että minulla on Wii U, PlayStation 4 ja Xbox One, joskin viimeisestä vielä vähän rampa ulkomaan versio. Kaikki ovat omilla rahoilla ostettuja, eivät ilmaisia laina- tai promokoneita. Tämä sukupolvi saa siis laitteiston puolesta alkaa, mutta miltä se näyttää pelaajan silmistä?

Wii U:sta kirjoitin jo aiemmin Nintendo-kolumnissani. Sen jälkeen ei ole tapahtunut kovinkaan paljon: koneelle on ilmestynyt mainio Mario, mutta muuten Nintendon omatkin julkaisut ovat jättäneet toivomisen varaa. Wii Fit U on käytännössä sama vanha peli pikkulisäyksin, Wii Party U taas ankea ulkoasunsa ja satunnaisuutensa vuoksi. Ulkopuolisten julkaisijoiden tuki laitteelle on korkeintaan näivettynyt entisestään, eikä ihme: kauppa ei sanottavasti käy. Paikallinen Anttila dumppasi jo kasan alta vuoden vanhoja pelejä kympin kappale. Vaikka on jonkun mielestä aikaista julistaa voittajia ja häviäjiä, on helppo todeta, että Wii U:sta tulee itselleni pelkkä Nintendon pelien alusta. Sillä on ollut vuosi aikaa tehdä vaikutus, eikä se ole tehtävässään onnistunut. Wii-yhteensopivuus on kuitenkin mukava juttu, joten kone saa jäädä olkkariin. Vanhan Wiin nostin jo kaapin hyllylle.



Viime viikolla jonkin iltapäivälehden heikommin tekniikkaa tunteva toimittaja kirjoitti, että PlayStation 4 julkaistaan Suomessa helmikuun lopussa. Vaikka tieto oli tietysti faktojen perusteella väärä, käytännön tasolla tilanne on se, että PS4:n on toistaiseksi saattanut hankkia normaalihintaan vain, jos siitä oli tehnyt ajoissa ennakkovarauksen. Itselläni ei sellaista ollut, mutta sattumoisin kaverin heikko likviditeetti julkaisupäivänä mahdollisti hankinnan ”jonon ohi”. Muuten olisi pitänyt odotella kevääksi luvattua isompaa laite-erää. Kone on siis viettänyt olkkarissa jo kohta kaksi kuukautta, josta suurimman osan standby-tilassa.

Tilannehan siis on se, että PS4:lle ei ole pelejä. Erityisesti siinä tapauksessa, että olet hankkinut loppuvuoden konsolijulkaisut jo edelliselle sukupolvelle, etkä satu perustamaan FPS:istä tai jalkapallosta, mitään kunnollista ostettavaa ei vain oikein ole. Oma aikani koneen parissa on koostunut satunnaisesta Resogunin tykittelemisestä ja Storen selaamisesta uusien nimikkeiden toivossa. Varsinaisten AAA-nimikkeiden lisäksi myös mukavat pikkupelit kelpaisivat, mutta tarjonta on hämmentävän ohutta, jopa huomioiden että nyt on tammikuu ja ehkä vuoden hiljaisin julkaisuaika. Pari viikkoa sitten sain arvostelukoodin Pinball Arcadeen, joka näyttää PS4:llä kyllä erinomaiselta, mutta on täsmälleen sama peli kuin muillakin alustoilla, hieman skarpimman näköinen vain. Sama koskee suurta osaa muistakin julkaisuista, ja keksin ajalleni parempaa käyttöä kuin graafisten detaljien laskeminen kun sisällön olen jo nähnyt.

Itse asiassa en ole edes tietoinen mistään pelistä, joka muuttaisi tätä tilannetta nopeasti ainakaan itselleni. Driveclub on upean näköinen, mutta se saattaa myös myöhästyä vielä nykyisestäänkin. Naughty Dogin suunnitelmat ovat nekin vielä alkutekijöissään. Tämä on sääli, sillä haluan todella pitää PlayStation 4:stä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Sony on ottanut lusikan kauniiseen käteen ja tehnyt mielekästä laitteistosuunnittelua. PS4 on kompakti, kohtuullisen hiljainen, ohjain on mukava, eikä koko kone ole osa mitään suurta suunnitelmaa mullistaa koko olohuoneen viihde. Ne kun ovat yksi kerrallaan menneet pieleen tähänkin asti.



Ja sitten se Xbox One. Niin paljon kuin olen Xbox 360:n parissa viihtynytkin, olin todella takajaloillani uuden koneen julkistuksen jälkeen. En tiennyt kenelle tätä laitetta oikeastaan tehdään, mutta tiesin ainakin sen, ettei se tunnu olevan minä. Asiaa ei auttanut se, että Microsoft ei varsinaisesti ole osoittautunut luottamuksen arvoiseksi kovinkaan usein. Kun sitten online-pakosta, Kinect-valvonnasta ja muista kohtuuttomilta tuntuvista vaatimuksista peräännyttiin ja Forza 5 ilmoitettiin julkaisupeliksi, päätin harkita asiaa uudelleen.

Suomen julkaisun siirtäminen epämääräiseen tulevaisuuteen oli sitten taas aika ikävä temppu, mutta ilmeisesti tähän on syynsä, vaikkei niitä meille kerrotakaan. Konepula se syy ei ainakaan ole, sillä esimerkiksi mainitulta Amazonilta X1:n saa ihan normaalihintaan vaikka heti – toisin kuin PS4:n, josta joutuu maksamaan skalpeeraajille. No, itse toivon nyt koneen jo hankittuani lähinnä, että voin Suomen julkaisun myötä sitten lopettaa asuinmaani valehtelun ja mm. ostaa tavaraa Storesta ilman kikkailua.

Muutaman päivän käytön jälkeen pidän edelleen Xbox Onen perusideaa vähän naiivina, ellei sitten asu Amerikassa, omista valokuituyhteyttä ja pidä suunnattomasti urheilusta. Itse en näe mitään hyötyä sen kytkemisestä digiboksin ja kotiteatterin väliin, ihan jo siksi, että televisiota käyttävät muutkin ja käytössä on muitakin signaalilähteitä. Oikein säädetty Logitech Harmony vaihtelee sujuvasti ohjelmalähteet ja säätää äänenvoimakkuudet niin, että samaa laitetta voivat käyttää niin minä, vaimoni kuin lapsenikin. Digiboksi tallentaa ohjelmat sujuvasti kuten tähänkin asti, ja kuten tunnettua, eurooppalainen TV-kuva toistaiseksi vain huononisi tämän jenkkivahvistuksen käsittelyssä. Nettiyhteytenikään ei ole niin nopea, että saisin hyötyä useista streaming-palveluista; Netflix sentään jaksaa toimia säällisesti. Muutenkin käyttöliittymässä on vain jotenkin... liikaa kaikkea. PS4 on paljon jouhevampi käyttökokemus. Haluaisin pelikoneeni mieluiten pelikoneena, enkä varmasti ole edes ainoa.

Pelien puolella tilanne onkin sitten toinen. Maksullisten tokeneiden tuputtamisesta ja sisällön laihennuksista huolimatta Forza 5 on hyvä peli; julkaisupelien mittapuulla se on miltei erinomainen. Kuten Esa arvostelussaan kirjoittaa, ajotuntuma on mainio. Vauriomalliakin on mukana, ja se jopa vaikuttaa jonkin verran realistiselta. Lisäksi perinteisen tekoälyn korvaaminen Drivatar-hahmoilla on paitsi uusi, myös erittäin toimiva idea. Automalleja on ehkä totuttua vähemmän, mutta kaikki mukana olevat on tehty todella hienosti. Oikomista on tehty lähinnä auton virittämisessä sun muussa, jota satunnainen viihdepelaaja ei jää kovasti kaipaamaan. Ja jos aktiivisesti kieltäytyy token-ostoksista, joutuu tosissaan miettimään, minkä auton hankkii seuraavaksi. Itselleni tämä on lähinnä pelin kestoikää lisäävä seikka, sillä kuten muutama kuukausi sitten kirjoitin, olen jo läpikotaisen kyllästynyt tuhottomiin palkintorahavirtoihin.



Mikä siis on johtopäätös? Se, että ellet omista vielä uuden sukupolven konsolia, et ole vielä menettänyt oikein mitään. Niin paljon kuin haluankin sympata Nintendoa, Wii U:sta ei tule koskaan muuta kuin pienen piirin herkku. Jos ei ole välttämätöntä saada pelata pelejä televisiossa, 3DS on parempi ostos, sillä suuremman myyntinsä ansiosta se saanee versiot likimain kaikesta vaivan arvoisesta. PlayStation 4 on raudaltaan mukavan tuntuinen pelikone, jolle ei ole vielä juurikaan hankintaa perustelevia pelejä. Ja Xbox One on sitten se tämän sukupolven ultimaattinen tietokoneviihdejärjestelmä, jonka viihdeominaisuuksille veikkaan vähän samanlaista kohtaloa kuin PS3:n vastaaville, ainakin Euroopassa. Ja kerrankin toivon, että jokainen näistä mielipiteistäni todistetaan mahdollisimman pian vääräksi.