Daedalic Entertainment on tunnettu pääasiallisesti klassisen tyylin klikkaa-ja-osoita-seikkailupeleistään, mutta nyt pelistudio on lähtemässä aivan uusille poluille: perinteikkääseen roolipeliin. Firman PR-johtaja Claas Wolter kävi pari viikkoa sitten Tampereella esittelemässä tulevaa Blackguards-peliä V2.fi:lle ja samalla jutusteltiin siitä, mistä pelissä on oikein kyse ja miten tähän päädyttiin.


Käynnistellessään pelin aikaista testiversiota Claas selostaa, että peli on tosiaankin vuoropohjainen roolipeli, johon tuodaan mukaan klassista heksaruututaistelua ja hyvin, hyvin synkkä tarina. Peliä on kehitetty noin kaksi vuotta ja Daedalicin tututusta linjasta lähdettiin poikkeamaan monestakin syystä: ensinnäkin haluttiin kokeilla jotain uutta ja toiseksi firma oli jo valmiiksi täynnä roolipelifaneja. Lisäksi studiolta löytyy käsikirjoittajia ja tarinankertojia omasta takaa, joten seikkailupelien lisäksi roolipelit olivat hyvä keino ottaa nämä taidot käyttöön. Tavallaan roolipeli on looginen seuraava askel klikkailuseikkailuista.


Peli perustuu saksalaiseen Dark Eye -roolipeliuniversumiin, jonka suosion keski-Euroopassa Claas rinnastaa Dungeons & Dragonsiin muualla maailmassa. Fantasiamaailman nimi on Aventuria ja samoihin maisemiin ovat aiemmin sijoittuneet Realms of Arkania -pelit. Claas kuitenkin vakuuttaa, ettei Dark Eyestä tarvitse tietää mitään Blackguardsia pelatessa, sillä tarinaltaan se on aivan omansa. Yleensä Dark Eye -juonet kertovat kiiltävähaarniskaisista sankareista, mutta Daedalic on valinnut toisen suunnan: pääosassa on joukko rikollisia (varkaita, tuhopolttajia, huumekauppiaita…) ja pelaajan hahmoa syytetään murhasta. Tavoitteena ei ole pelastaa maailmaa, vaan oma persnahka.




Taisteluiden säännöt perustuvat pelin kynä- ja paperiversioon, eli käytännössä taustalla kone heittelee virtuaalinoppia. Heksaruuduista koostuvat ‘peliareenat’ (Daedalic käyttää nimitystä ‘maps’, kartat) ovat täynnä ansoja ja esineitä, joita voi hyödyntää taisteluissa - mutta joita myös viholliset voivat hyödyntää. Claas esitteli muun muassa tilannetta, jossa taistelun sijaan availtiinkin vankityrmiä ja annettiin vihollisen selvitä (muista) pakoa yrittävistä vangeista sen sijaan että lähdettiin miekat tanassa kahakoimaan. Aina kaikkia vihollisia ei tarvitse tappaa.


Periaatteessa jokaista taistelua voi pitää myös puzzlena. Vuoropohjaisuus sallii tilanteen miettimisen ennen toimimista ja ympäristöistä saattaa löytyä monenlaisiakin kikkoja (esimerkiksi tippukiviä, mehiläispesiä, laatikoita, tappavia ansoja, kattokruunuja), joilla taistelun tasapainon voi kääntää edukseen. Matkan varrella ohjastettava joukkio kasvaa vahvuudeltaan viiteen lainsuojattomaan, joita kaikkia pystyy ohjaamaan. Tosin vain se oma päähahmo on ainoa, johon voi täysin luottaa… Claas kertoo esimerkkinä, että joukon kääpiöllä on vakavia vihanhallintaongelmia, eikä huumehöyryissä olevasta haltiasta ole aina taisteluissa sanottavasti hyötyä.


Vaikka juonessa onkin sivujuonteita, etenee peli kohtuullisen suoraviivaisesti kartan avautuessa aluksi vain vähän kerrallaan. Keskusteluissa pelaajan vastauksilla on hieman vaikutusta siihen, mihin suuntaan seuraavaksi edetään ja loppuratkaisuja pelissä on muutamia erilaisia. Blackguardsin kaupungit ovat pieniä, yleensä muutaman ruudun kokoisia ja Wolter kertoo, että niissä käytettiinkin enemmän seikkailupelistä tuttua käyttöliittymää, jossa suurin osa tarvittavista paikoista on heti näkyvissä ja hiiren klikkauksen päässä. Yhtenä juonta mutkistavana seikkana Aventurian maailmaa vaivaa mysteeritauti, joka muuttaa ihmisiä zombimaisiksi olennoiksi ja jonka taustoista ja parannuskeinoista pitää ottaa myös selvää.


Erään kaupungin sivutehtävässä törmätään naiseen, joka kertoo lemmikkiapinansa päässeen karkuun. Pian paljastuukin, että kyseessä on jättimäinen gorilla, jonka vangitseminen on vielä sen tappamistakin vaikeampaa. Sen lisäksi, että pitää pysytellä hengissä, pitää kyseisellä kartalla käytellä koneistoa ja houkutella gorilla häkkiin. Claasin esittelemät tehtäväkartat olivat sisällöiltään ja ympäristöiltään varsin erilaisia, mutta toki esittelytilaisuudessa näytettiin vain tehtävä sieltä, toinen täältä, joten epäselväksi jää vielä, kuinka paljon pelissä on toistoa. Kaiken kaikkiaan tapahtumapaikkoja löytyy liki kaksisataa ja kokonaiskestoksi luvataan nelisenkymmentä tuntia. Sisältöä on siis melkoinen määrä.




Kun Wolterilta kysyttiin, mihin olemassa olevaan peliin hän vertaisi Blackguardsia, esikuvia löytyi montakin: Heroes of Might & Magicit, Age of Wondersit, sekä tietenkin Realms of Arkaniat 90-luvulta. Olan ylitse katseltuna pelin monimuotoiset hahmoluokat, kykypuut, vaihtoehdot ja muut ominaisuudet vaikuttivat häkellyttävänkin monimutkaisilta. Claas kuitenkin lupasi, että tutoriaalien avustuksella peliin pääsee kohtuullisen helposti sisään. Tiukasta pöytäroolipelitaustasta johtuen pelin strategiset taistelut saattavat olla melkoisen haastavia, mutta ensimmäiset reilut viisi kahakkaa otetaan pieni askel kerrallaan, jotta pelaajat keksivät homman jujun.


Claas kertoi pelin pyörivän Unity-pelimoottorin päällä, mikä hieman yllättikin, sillä maisemat olivat pääasiallisesti miellyttävää katseltavaa. Daedalicilta löytyy graafista lahjakkuutta, mitä on muutamissa seikkailupeleissäkin saatu todistaa. Ääninäyttelykin on keskimääräisen laadukasta, parempaa kuin mitä tällaiselta pienemmän budjetin roolipeliltä välttämättä uskaltaisi odottaa.

Blackguardsin julkaisu luvataan tammikuun loppuun mennessä.