V2.fi on ehtinyt jo kymmenen illan ajan testailemaan erinäisiä pelejä, joita voi napata tänään kauppoihin saapuvan Sony Playstation 4:n mukaan. Osaa artikkelissa käsitellyistä peleistä on ehditty pelata vain muutama tunti, toisia liki kymmenen, joten otetaan touhu ensivaikutelmien kannalta. Kunhan ruuhka hellittää, osasta näistä on luvassa pidemmät arviot. Osasta on arvio jo työn alla muille alustoille ja osa on jo aiemmin arvioitukin.




Knack on saanut melko paljon palstatilaa Sonyn omissa tilaisuuksissa, onhan siitä päävastuussa myös PS4:n suunnittelua luotsannut Mark Cerny. Miehen pitäisi siis tietää, mihin konsoli pystyy. Vaikka tietäisikin, niin tähän peliin sitä ei ole saatu mukaan. Knack-tasoloikan perusidea on se, että pääolento koostuu pienistä palasista, joita matkan varrella kerätään lisää, jolloin Knackista tulee välillä varsinainen jättiläinen. Toki niitä voi myös menettää, jolloin Näkki pienenee taas. Hyvä idea.

Mitään muuta ideaa tekijöillä ei sitten ole ollutkaan, vaan kaikki muu on napattu Tasoloikkasuunnittelijan Kymmenen Käskyä -kirjasta, höystettynä lauantaiaamun halpisanimaatioilla (suomenkieliset repliikit ovat kökköä kuunneltavaa). Varmasti tätä ostetaan, jotta muksuillekin saadaan PS4-pelattavaa, mutta merkkiteokseksi Knack ei yllä. Jotenkin tulee mieleen X360:n julkaisupeli Kameo, jossa oli myös hyvä perusidea, mutta kaikki muu vähän pettymystä, kun hehkuttiin, että tässä on nyt se seuraava sukupolvi!




Alkuvalikoiman takuuvalinta perheen koululaisikäiselle onkin sitten uusin Lego-peli (PEGI 7). Resepti on tietenkin sama kuin kaikissa aikaisemmissakin palikkaloikinnoissa. DC Comicsin supersankarien yhteisseikkailu on jo käsitelty (LEGO Batman 2 DC Super Heroes), joten nyt ovat vuorossa kilpailevan sarjakuvafirman sankarit. Hämähäkkimies, Iron Man ja yli sata (!) muuta Marvel-hahmoa on muutettu muovimuottiin.

Toiminta on sitä samaa kuin ennenkin, mutta hahmojen moninaisuus sallii hieman monipuolisempaa pulmastelua, sekä sarjalle ominaista huumoria. PS4:llä muovi on entistä kiiltävämpää ja savut savuisempia, tosin välillä silmään särähtää ero lelumaisten muovihahmojen ja joidenkin liiankin realistisen näköisten elementtien välillä. Pikatestin perusteella Marvel-legoilu vaikuttaisi sarjan hiotuimmalta peliltä, eivätkä edellisetkään ole laadunvalvonnan tarkalta silmältä välttyneet.

LEGO Marvel Super Heroes -pelistä on V2.fi:hin tulossa PS3-arvostelu.




Digiexpo-raportin kommenteissa havaintokykyäni kyseenalaistettiin, kun väitin, ettei ACIV:stä ensinäkemältä erota, onko kyseessä PS4- vai PS3-versio. Kotitelevision ruudulta asia on parin tunnin session jälkeen enimmäkseen edelleen näin. Vanhempien konsolien versioiden mukana roikkuminen on rajoittanut sitä resurssi- ja kikkamäärää, mitä uudelle koneelle voi työntää, eikä ero vanhaan ole jättimäinen loikka. Keskimääräistä paremman näköinen peli on toki kyseessä PS3:llakin.

Sieltä täältä löytyy kohtauksia, joissa voi uskoa näkevänsä tavallista vehreämpää viidakkoa tai enemmän tavaraa, mutta ainakaan pelihahmot eivät ole Ubin nykyisen pelimoottorin vahvuuksia. Sisällöllisesti versiot ovat identtiset ja kyseessä on kaikesta huolimatta erinomaisen hyvä seikkailu/toimintapeli, jossa on huikea määrä tekemistä.

Assassin’s Creed IV: Black Flag on V2.fi:ssä arvioitu aiemmin Playstation 3:lle (Lue arvostelu täältä!). Se sai 87 pistettä.




Suomalaista Resogunia on jo monella sivustolla maailmalla (ja Suomessakin) ylistetty Playstation 4 -julkaisun ykköspeliksi. Mikäli pitää nopeatempoisesta, retrolla maustetusta avaruusräiskinnästä, eivät väittäjät aivan väärässäkään ole. Ja minähän pidän. Ja peli on PSN Plus -jäsenille ilmainen!

Eniten inspiraatiota Resogun on saanut Defender-klassikosta, mutta Housemarque on sekoittanut sen reseptiin perus-shoot’em’up-menoa ja twinstick-shooterien mekaniikkaa. Lopputulos on hektinen ja näyttävä, kun kaikki on rakennettu pienistä palasista ja räjähtää tason loputtua joka suuntaan. Resogun on sellainen peli, jota on tullut otettua aina pikkupätkä, kun ei ole ehtinyt tai jaksanut pidempään konsolin ääressä istua. Varsinaisista PS4-julkaisuyksinoikeuksista Resogun on vahvin kokonaisuus ja koukuttavin peli.




Ilman yksinpelin alun Gravitymäisen komeaa avaruuskohtausta (uuh!) voisin toistaa samat sanat kuin ACIV:n kanssa: Uuden sukupolven graafista huikeutta ei pelissä näy kaikessa loistossaan kuin vilauksittain, koska siihen ei ole pystytty vielä tässä pelissä keskittymään. Viilauksia on tottakai vähän joka puolella ja vertailu on hieman vaikeaa, kun ei ole sitä PS3-versiota toisella ruudulla vieressä pyörimässä. Näkemäni perusteella tällaista tunnelmaa on kuitenkin hankala karistaa - huikeaa harppausta ei ole tehty ja rumia tekstuurejakin tulee vastaan. Sisällöllisesti peli on sama kuin Playstation 3:lla.

Call of Duty: Ghosts on V2.fi:ssä arvioitu aiemmin Playstation 3:lle (Lue arvostelu täältä!). Se sai 82 pistettä.

Päivitys: Youtubesta löytyi alla oleva video (sisältää pientä spoilausta), joka osoittaa muun muassa sen, että vertailu muistikuvien perusteella on subjektiivista ja vaikeaa. Fakta on kuitenkin se, etteivät CoD: Ghostsin uuden sukupolven grafiikat kaikilta osin leukaa tiputa.






Battlefield 4:stä en ole pelannut mitään muuta versiota, joten otetaan tämä vilkaisu ihan taas sen perusteella, mitä voisi BF-peliltä seuraavan sukupolven koneella odottaa. Ensimmäinen tuntuma on se, että DICE on onnistunut Ubisoftia, EA Sportsia ja Infinity Wardia paremmin tasapainoilemaan kahden sukupolven versioiden välillä, sillä BF4 on alkumetreistä lähtien pätevää silmäkarkkia - eikä pidä unohtaa sitä monien arvostamaa 60 fps:n ruudunpäivitystä. Hieman pelissä esiintyy tekstuureiden ja objektien yhtäkkistä ilmestymistä, mutta veikkaan, että moninpelipuolella PS4:n tehot pääsevät vielä paremmin oikeuksiinsa verrattaessa PS3:een. Battlefield 4 muistutti minua erityisesti siitä, miksi en ole FPS-pelien suuri ystävä: olen niissä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hirvittävän huono.

Matias, joka FPS:iä osaa pelatakin, antoi Battlefield 4:lle V2.fi:ssä aiemmin julkaistussa X360-version arvostelussa (Lue arvostelu täältä!) 87 pistettä.




Killzone on alkuryminän räiskinnöistä ainoa, jota tehtäessä tekijöiden ei ole tarvinnut miettiä edellisiä konsoleita, vaan kaikki paukut on voitu käyttää uuden sukupolven tehojen hyödyntämiseen - ainakin niiltä osin kuin pelistudio ne toistaiseksi hallitsee. Shadow Fallissa on kieltämättä testatun valikoiman komeimpia PS4-maisemia, sekä luonnollisen näköistä valaistusta ja tekstuureja. Välillä valoshowta on niinkin paljon, ettei vihollisia meinaa erottaa sen seasta. Äänipuoli toimii myös ja kuulokkeet päässä pyssyt jytisevät kylkiluissa asti. Teknologia on siis kuosissa.

Itse peliä ja sen tarinaakin vaikuttaisi vaivaavan kuitenkin ylipääsemätön geneerisyys ja ‘tämä on nähty ennenkin’ -fiilis. Eikä OWL-robottilentovekottimen käskyttäminen ohjaimen hipaisupinnalta ole niin kätevää kuin aluksi voisi kuvitella. Killzone-faneille tämän uskon maistuvan enemmän kuin hyvin, mutta otetaan tarkempi analyysi lähiviikkoina.

Onkohan painottomassa tilassa leijunta seuraava ‘zombielauma’, kun sitä löytyy sekä tästä, että CoD: Ghostista?




NFS Rivalsia en osaa myöskään verrata ‘nyky’sukupolven konsolien versioihin, mutta tunnin verran minulla on kokemusta pelin PC-versiosta, joten mennään siltä pohjalta. Olen suuri arcadehenkisten autokaahailujen ystävä. Erinomaisen suuri. Ja jos peli tarjoaa minulle heti kättelyssä Porschen ohjastettavaksi, homma on jo aika lailla myyty. Tätä ja BF4:ää pyörittävä Frostbite 3 -pelimoottori näyttäisi mukautuneen ongelmitta konsolisukupolvien väliseen kuiluun, sillä NFS:kin näyttää hyvältä. Uskaltaisinko sanoa… yhtä hyvältä kuin PC-versio (terveiset vaan Master Racelle). Ruudunpäivitys on lukittu 30 fps:ään, mutta näyttää nykivän silloin tällöin (syy on selitetty täällä).

Pelillisesti meno on sekoitusta joukkiosta muita NFS-pelejä, joten tutuhkolla kaavalla kaiken kaikkiaan mennään. Itse tykästyin tähän jo parin tunnin jälkeen, mutta ymmärrän mikseivät kaikki niin tee. Pidempi arvostelu on tulossa, kunhan ehditään. Poliisien jallittaminen on hauskaa!

Need for Speed Rivalsista on V2.fi:ssä aiemmin julkaistu tekijöiden haastattelu (Katso se täältä!).




Tässä olikin etukäteen ajatellen hankalin tapaus - miten muka jalkapallopeliä voisi parantaa tehokkaammalla koneella, kuin ehkä ruudunpäivityksen, tekoälyn ja ruohonkorsien realistisuuden osalta? FIFA 14:nkin taakkana on se, että isoa irtiottoa PS3/X360-versioihin ei ole uskallettu/osattu/ehditty vielä tässä vaiheessa tehdä. Muutaman pelaamani matsin kokemuksella ei voi sanoa, että uuden sukupolven läsnäoloa tuskin huomasi muussa kuin katsomossa olevan yleisön määrässä. Animaatioita on jonkun verran viilattu, mutta silti niissä esiintyy nykimistä ja pysähtelyä, minkä voisi luulla jo kokonaankin kadonneen. Ehkäpä sitten FIFA 15:ssä.

FIFA 14:stä on V2.fi:ssä aiemmin arvioitu X360-versio (Lue arvostelu täältä!). Se sai 79 pistettä.




Entä sitten itse konsoli? Kymmenen päivän käyttökokemuksen perusteella ylistän edelleen sen ohjainta edellisiin DualShockeihin verrattuna. Tämä vimpain sopii kouriini erinomaisesti, mutta kysymysmerkiksi jää vielä hipaisupinta, sillä ainakaan Killzonessa sen käyttö ei vakuuttanut. Ohjaimen kaiuttimesta tulevat äänet pääsivät pari kertaa yllättämään ja mahtavaa on, että kapulaan saa suoraan kuulokkeet kiinni. Akkuvirtaa DS4 tykkää syöpötellä mielestäni nopeammin kuin edeltäjänsä.

Share-ominaisuuden videojaon käyttö vaatinee vielä vähän lisätestailua, sillä Resogun-pätkän lähettäminen Facebookin kavereiden katsottavaksi ei mennyt kuin Stromsössä. Omalla internetyhteydelläni operaatio kesti lähes kaksi tuntia ja kun PS4 aikasammutti itsensä, oli lähetys aloitettava alusta - toiset kaksi tuntia hip heijaa. Itsesammumisen aikaa voi toki säätää.


Twitch.tv-palveluun striimaaminen olikin sitten varsin kivutonta. Twitch-tilin luontiin ei tarvinnut kuin salasanan määrityksen ja sitten sitä oltiinkin jo lähettämässä pelikuvaa maailmalle. Jos Twitchistään ei maksa, joutuvat striimin katsojat näkemään välillä mainoksia, mutta meikäläisenkin netillä viive pelaamisen ja lähetyksen välillä oli vain 5-10 sekuntia. Toisaalta kuvan laadusta oli matkan varrella rutkasti tingitty.

Vitan Remote Play -parittaminen PS4:ään käy helposti, kunhan käsikonsolissa on viimeisin järjestelmäpäivitys. Tämän jälkeen Pleikkarin tuottama kuva alkaa näkyä sekä television, että Vitan ruudulla ja ohjastaminen siirtyy Vitan painikkeisiin. Parina iltana siirryin kotitoimistoni nurkasta Vitan kanssa pelaamaan pelejä olohuoneen sohvalle, eikä homman toimivuudessa ollut moittimista (molemmat ottivat verkkoyhteytensä samasta wifistä). Muutamien painikkeiden puuttuminen Vitasta aiheuttaa kyllä osassa peleistä kikkailua takakosketuspaneelin kanssa. Esimerkiksi Battlefield 4:ssä takapaneeli on jaettu neljään osaan, joilla kaikilla on oma toimintonsa, eikä siihen oikein osannut tottua. Vielä kun saisi kaikki pelit kokonaan asennettua kiintolevylle, niin ei tarvitsisi könytä sohvankulmasta vaihtamaan peliä.



Playstation App -sovellusta kokeilin pikaisesti iPadilla. Langattomasta kotiverkostani se löysi PS4-konsolin välittömästi ja yhden koodin naputtelun jälkeen yhteys oli valmis. Appin kautta näkee muun muassa PS4:lle tulleet viestit ja kutsut sekä PSN-kaverien tapahtumat. Lisäksi sovellusta voi käyttää kakkosnäyttönä, jos peli sitä tukee, sekä näppäimistönä.

PS4 käynnistyy nopeasti ja käyttöliittymästä pidän myös enemmän kuin aiemmasta. Tärkeimmät ylhäällä -hierarkia on looginen ja sen käyttöön tottuu nopeasti. Itselläni ei ole ollut ongelmia PSN:n kanssa, mutta kollegoilta olen kuullut latausvaikeuksista ja -katkoista. Saa nähdä, kuinka tänään sen suhteen käy, kun on enemmän ruuhkaa. Käynnissä ollessaan PS4 pitää vain pientä huminaa ja on paljon hiljaisempi kuin tämä varsin hiljainen PC, jolla artikkelia kirjoitan. Vaikuttaisi siis siltä, että Sony on saanut kasaan oikein pätevän paketin.

Sitten vain odottelemaan niitä AAA-luokan yksinoikeuksia.