Tuorein sisältö

Listasunnuntai #207

Mikko Heinonen

03.11.2013 klo 19.26 | Luettu: 23326 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Mitä kuuluu, Kickstarterit?
Monen muun tavoin – tai ehkä jopa monia muita enemmänkin – minäkin olen osallistunut pelien joukkorahoitukseen etupäässä Kickstarterin kautta. Ja monen muun tavoin olen havainnut, että rahoitetut projektit eivät aina toteudu siten kuin pitäisi, eivätkä ainakaan siinä aikataulussa. Käyn tässä läpi seitsemän omaa tukiprojektiani ja toivon, että lukijani kommentoivat itse tukemiensa hankkeiden menestystä. Näin saamme hieman yleiskuvaa siitä, miten peliprojektit toimittavat lupaamiaan tuloksia.

Lords of Uberdark


Arvioitu valmistuminen: Loppuvuodesta 2011
Toteuma: Etenee... hitaasti.



LoU oli ensimmäinen Kickstarter-projekti, johon laitoin rahaa. Ajatus vokseleilla tehdyistä Minecraftista kuulosti mukavalta, eikä kymppi nyt ollut iso summa. Projekti sai 20 000 dollarin budjettinsa juuri ja juuri kasaan, mutta aikaa pelin tekemiseen ei tuntunut tekijällä riittävän. Ilmeisesti paljolti vihaisten kommenttien vuoksi työ on kuitenkin nyt jatkunut ja alpha-versioita on tipahdellut silloin tällöin (viime vuoden aikana mentiin peräti v0.43:sta v0.45:een).

Double Fine Adventure (Broken Age)


Arvioitu valmistuminen: Lokakuu 2012
Toteuma: "Act 1" on nyt alfatestauksessa



Tim Schaferin peli oli ensimmäisiä kunnollisia "overfundauksia": 400 000 dollarin hintaiseksi ajatellusta pikkupelistä tuli yli 3,5 miljoonan jättiläinen, ja lisäominaisuuksien stretch goalit vain paukkuivat. Valitettavasti vain samalla paukkuivat alkuperäiset aikataulut, ja lopulta peli jaettiin kahteen osaan, joista ensimmäinen tulee vuoden 2014 alkupuolella.

OUYA


Arvioitu valmistuminen: Maaliskuu 2013
Toteuma: Saapui pari kuukautta myöhässä



Paljon keskustelua herättänyt pikkuruinen Android-pelikone saapui jokseenkin silloin kuin pitikin. Se ei kuitenkaan ollut tuolloin vielä firmwareltaan kovinkaan valmis, eikä pelattavaa ollut kovinkaan paljon. Molemmat tilanteet ovat sittemmin parantuneet hieman, mutta en voi varsinaisesti syyttää ketään, joka kokee tulleensa laitteen suhteen petetyksi. Pelit ovat lähinnä mobiililaitteilta portattuja ja niiden toimivuus padilla vaihtelee kovasti. Se on kyllä sanottava, että OUYAn sovelluskaupassa on tarjolla ehdottomasti härömpiä "pelejä" kuin missään muualla.

Leisure Suit Larry Reloaded


Arvioitu valmistuminen: Lokakuu 2012
Toteuma: Saapui kesällä 2013



Sympaattisen Al Lowen orkestroima Larryn paluu keräsi vain hieman ylimääräistä 500 000 dollarin tavoitteensa päälle, mutta viivästyi silti reilusti. Lopputulos oli sellainen kuin odotettiinkin, eli nykygrafiikoilla ja -äänillä väsätty uusintaversio ensimmäisestä pelistä. En usko että tästä käynnistyy uusien Larry-pelien kulta-aikaa, mutta ainakin pelin oikeudet ovat nyt jälleen hahmon luoneella taholla eivätkä brändiä ryöstöviljelleillä kökköpelitehtailijoilla.

Carmageddon Reincarnation


Arvioitu valmistuminen: Helmikuu 2013
Toteuma: Alkuvuodesta 2014



Kun eräs kaikkien aikojen suosikkipeleistäni oli tekemässä paluuta alkuperäisen tiimin tekemänä, oli pledge sisässä ennen kuin ehdin edes lukea sivua loppuun. Vähemmän yllättäen aikataulut eivät ole pitäneet, enkä ole itse nähnyt vielä mitään pelattavaa, mutta mukavana eleenä tukijat saivat sentään Carmageddon 1:n sekä PC:lle että mobiililaitteille ilmaiseksi. Android-versiota on tullutkin pelattua ja se toimii yllättävän hyvin.


Wasteland 2


Arvioitu valmistuminen: Lokakuu 2013
Toteuma: Myöhästyi... ainakin hieman



Siitä huolimatta, että kolminkertaisesti ylirahoitettu WL2 ei päässyt aikataulutavoitteeseensa, se on varmastikin eräs parhaiten hoidettuja ja etenkin tiedotettuja tukemistani peliprojekteista. Ruutukuvia, videoita sun muuta on tipahdellut jatkuvasti ja betatestikin on juuri alkamassa. Myös alkuperäinen Wasteland ollaan toimittamassa projektin tukijoille ilmaiseksi.

Picade


Arvioitu valmistuminen: Maaliskuu 2013
Toteuma: Ehkä vielä tänä vuonna?



Raspberry Pi -huuman ollessa ylimmillään Pimoroni päätti rakentaa koneen ympärille pikkuisen arcadekaapin retropelien emulointia varten. En tarvinnut erikoisempaa suostuttelua tukijaksi. Homma myös vaikutti riittävän yksinkertaiselta, että se voisi toteutua jokseenkin ajallaan, mutta näin ei ole käynyt. Lähes jokaisen komponentin kanssa on ollut jotain pulmaa saatavuuden tai sopivuuden kanssa, eikä tiedotus ole toiminut. Nyt kuitenkin on jo esitelty kuvia valmiista piirilevyistä, joten eletään toivossa.

Tämän otoksen perusteella näyttää siltä, että vaikka vain yksi projekti on mennyt toistaiseksi suoranaisesti pieleen, aika harva tuntuu toteutuvan ajallaan. Millaisia teidän kokemuksenne ovat?

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Ennakkotestissä Tear... >

Keskustelut (18 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.11.2013 klo 19.39 1 tykkää tästä

Ainoastaan pari tukemaani projektia on edennyt siihen vaiheeseen, että niiden arvioitu valmistumisaika on juuri nyt käsillä. Molemmat menevät ensi vuoden puolelle.
lainaa
potkukäynnistäjä

03.11.2013 klo 19.57

Ihan hyvin, seitsemästä luetellusta projektista olen (ollut) mukana viidessä ensimmäisessä. Ouya ja Larry sentään on saapunutkin jo ja niihin olen ollut varsin tyytyväinen. Lordsia ei voi valmiiksi sanoa, ei todellakaan.
lainaa
JeanLucBiscuit

03.11.2013 klo 20.11

Se että peli myöhästyy on enemmän sääntö kuin poikkeus. Montakohan myöhästymistä on uutisoitu viimeisen kuukauden sisään, usempi. Indie tiimit ovat pieniä, jolloin projekti ottaa helpommin komua, tosin ainahan meillä on myös Valvetime. Eikös tapaus Larryssä otettu jatkoaikaa vielä lopussa, jotta saatiin hienosäädettyä peliä ja poistettuja bugeja lopullisesta versiosta. Itse odotan uutta Broken Swordia, laskettuaika on Q4 2013, enkä pety vaikka menisi Q1/2014.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.11.2013 klo 20.16 1 tykkää tästä

Erona tietysti Valvetimeen ja When it's doneen on näissä se, että KS:n kautta rahaa on otettu etukäteen ja vieläpä suoraan asiakkailta - vaikka vahvat disclaimerit annetaankin. Itse suhtaudun omiin rahoituksiini lähinnä jonkinlaisena arpalippuna, mutta ymmärrettävää on sekin, että vaatimukset kommenteissa kovenevat kun on kulunut vaikkapa vuosi arvioidusta toimitusajasta.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.11.2013 klo 21.06

Eipä ole oikeastaan tarjottu kickstartereissa mitään oikeasti mielenkiintosta. Toisaalta ei ole hirveenä rahoja heitellä arpalippuihin joilla ei voita mitään. Ei tule etes ennakkoon ostettua pelejä ku ei sen vertaa luota pelintekijöihin. Valve ehkä ainoa, jolta vois odottaa varmasti vähintään keskinkertaisen tuotoksen.

Ei etes heti tule mieleen mitään mikä olis niin unelma remake et sen haluais nähdä HD:na. Ehkä No One Lives Forever vois olla se ainoa joka oikeesti riittäis HD versiona. Vaikkakin toisaalta se peli toimii edelleen, on ihan hyvän näköinen ja kaikinpuolin pelattava. Uusista peleistä taas ei oikeastaan pelkästään konseptin takia halua ostaa mitään. Katotaan jos joskus tulee. Pahimpana ongelmana tosin ehkä tuo pelisuma, mikä ei ainakaan Humblebundlejen ansiosta oo yhtään helpottanut.
lainaa
Azze

Rekisteröitynyt 03.12.2009

03.11.2013 klo 21.11 1 tykkää tästä

Uberdarkkiin otin kans osaa ja kyllähän se vähän harmittaa että kehittäjällä ei enään tunnu olevan projektiin mitään kiinnostusta.

Toinen rojekti johon osallistuin oli Shadowrun: returns ja se sentään julkaistiin ihan ajallaan.
lainaa
Maik

03.11.2013 klo 21.40

Takedown: Red Sabre on peli jota tuin. Toivoin että pääsisin pelaamaan tehtäviä kavereiden kanssa. Mutta toistaiseksi vain DM-moodi toimii joka ei ole ko. pelin vahvinta antia.

KS-rahoitusta en kyllä enää taida harrastaa.
lainaa
Ana

03.11.2013 klo 21.46 1 tykkää tästä

Project Eternityä odotellessa. Sehän paisui myös aika kivasti yli tavoitteiden. Arvioitu julkaisu oli muistaakseni jo ensi keväänä.
lainaa
yelworC

Rekisteröitynyt 04.06.2009

03.11.2013 klo 21.59 1 tykkää tästä

Itsekin olen tukenut Project Eternityä. Kehittäjätiimille on pakko antaa kiitosta hyvin tiuhoista päivityksistä projektin etenemisestä. Ei huolestuta niin paljoa, että projekti jäisi kesken. Epäilen kuitenkin, että peli ehtisi ulos ensi huhtikuussa kun pelistä ei ole vielä edes näytetty videokuvaa.
lainaa
Jonezi

Rekisteröitynyt 23.04.2007

04.11.2013 klo 00.13 2 tykkää tästä

Project Eternityyn ja Carmageddoniin minäkin laittanut pari kymppiä.
Muita projekteja joita olen tukenut ovat Castle Story, Godus, Among the Sleep, Spintires, sekä surkea pettymys; Takedown.
Ja muistakaahan että Bugbearin Next Car Game löytyy myös Kickstarterista.
http://www.kickstarter.com/projects/1470493497/next-car-g
lainaa
Haza

Rekisteröitynyt 12.09.2013

04.11.2013 klo 03.20 1 tykkää tästä

En ole sijoittanut mihinkään kickstart projektiin, mutta Carmageddon Reincarnation odotan kieli pitkällä. On saanut jo vuoden odottaa tässä joten odotukset on aika korkealla pelin suhteen.

Villi veikkaus että tulee myöhästymään lisää kun ei ole vielä ilmestynyt mitään kunnollista peli kuvaa, mut kai se sieltä vielä tulee...
lainaa
sumea

04.11.2013 klo 11.00

Planetary annihilation ainoa KS-projekti johon ropoja laittanut. Prison Architect lasketaan varmaan myös, koska early access steamin kautta.

PA eteni betaan syyskuun paikkeilla ja peli edennyt sen jälkeen aika hyvää tahtia. Alkuperäisestä aikataulusta ollaan hiukan jäljessä. Valmiin pelin julkaisu varmaan joskus loppuvuodesta / ensi vuoden alussa.

Vähä kyllä harmittaa kun useampi kickstarter peli on nyt löytänyt tiensä myyntiin typistettynä tai pilkottuna episodeiksi. Mielenkiinnolla seuraan star citizenin edistymistä. 26 miljoonaa dollaria taisi juuri paukahtii rikki.
lainaa
Fallout2177

04.11.2013 klo 13.17

Shadowrun Returns oli ihan kohtuu hyvä. Wasteland 2:sta odotan geigermittari pystyssä.
lainaa
Liimaletti

04.11.2013 klo 13.25 2 tykkää tästä

Star Citizeniä, Elite: Dangerousia, Wastelandia ja Project Eternityä on tehnyt mieli tukea, mutta en periaatteesta viitsi ostaa "sikaa säkissä" vaikka kuinka houkuttaisi.

Jotkut puhuvat Kickstarterin kohdalla sijoituksesta, mutta itselleni sijoitus tarkoittaisi edes pientä mahdollisuutta saada jonkinlaista rahallista voittoa tai taloudellista hyötyä sijoituksestani (se, että lahjoituksesta saa pelin jos\kun se joskus valmistuu en laske hyödyksi). Rinnastaisin Crowd Funding:in ennemmin hyväntekeväisyyteen, lahjoituksiin tai pelien ennakkotilaamiseen ilman mitään takeita, että saa vastinetta rahoille. Jos Kickstarter-keräys onnistuisi, mutta projekti siitä huolimatta epäonnistuisi ja kaikki lahjoittajat menettäisivät rahansa, ei mielestäni kenelläkään olisi oikeutta alkaa siitä itkemään tai riehumaan rahojaan takaisin. Se on vain hyväksyttävä kun keräyksiin osallistuu. Vaikka tulisi suorastaan huijatuksi.

Toki olen tyytyväinen, että löytyy hölm... tuota... ihmisiä jotka tukevat näitä projekteja. Onpahan ainakin jonkinlainen mahdollisuus saada loistopelejä. Itse en vain näihin Kickstarter-arpajaisiin osallistu.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

04.11.2013 klo 17.27

Project Eternitylle annoin itse rahaa, ja tuntuuhan se etenevän. Ainakaan ei ole mitään epäselvyyttä valmistumisen suhteen, kun Obsidianin kokoinen firma on peliä tekemässä. Aikataulun paikkansapitävyydestä ei sitten mitään hajua olekaan, mutta eipä sillä hirveästi ole väliäkään.
lainaa
qwer

04.11.2013 klo 21.39

Onhan noita sijoitusmahdollisuuksia tullut vastaan, kuten Keiji Inafunen allekirjoittama kovakantinen taidekirja. Jätin tosin "ostamatta".

Viimeaikoina on alkanut kiinnostamaan enemmän fyysiset lautapelit kuin digitaaliset tuotteet. Toisaalta Kickstarter saattaa olla kalliimpi tai tuote ilmestyä jopa myöhemmin tukijalle kuin jälleenmyyntiin. Lautapelit ovat myös hintavia - ja pahimmillaan voivat olla kehnoja.
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

05.11.2013 klo 11.11

Lords of Ubersdark vs. Unityn Voxeland-plugin

http://www.youtube.com/watch?v=Y43WI3mlRWo
lainaa
Necro

Rekisteröitynyt 01.12.2012

05.11.2013 klo 14.56

Ainut kickstarter mihin olen osallistunu oli Takedown Red Sabre joka lupasi olla vaikka ja mitä, toisin kävi...onko täällä muita jotka odottivat kyseistä peliä?
http://www.metacritic.com/game/pc/takedown-red-sabre
http://www.youtube.com/watch?v=S79C8NJCntQ
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova