Viini, valonheittimet ja rock-tähdet loivat puitteita glamourille ja dekadenssille pelialan FIGMA-gaalassa, joka pidettiin ravintola Bankissa keskiviikkona. Peli- ja multimediatallenteiden maahantuojista koostuvan FIGMAn palkintogaalassa juhlittiin kulunutta pelivuotta ja palkittiin sen menestyjiä. Myyntimenestysten platina- ja kultalevyjen lisäksi tilaisuudessa jaettiin pelialan Aapelit, joista FIGMAn Riku Olkkonen toivoi samanlaista perinnettä kuin esimerkiksi kotimaisen television Venlat.

Loisteliaassa tilaisuudessa nähtiin lukuisia kotimaisia esiintyjiä ja julkimoita, jotka joutuivat luonnollisesti myös osoittamaan taitojaan Rock Bandin parissa.



Gaalaillan ohjelman avauksesta vastasivat Suomen EA:n työntekijät, jotka saapuivat lavalle kepittämään pohjat ilmeisen armaalla Rock Bandilla. EA:n sedät olivatkin siinä määrin mainioita, että heidän jäljessään esitysvuoron saanut Sharonin, Stratovariuksen, Lovexin ja Ajattaren jäsenistä koottu sekapumppu sai tyytyä sääliaplodeihin pelin rankatessa esityksen ala-arvoiseksi. Rumpalin vaihdoksella soitto alkoi onneksi sujua ja muusikot välttyivät pahemmalta kasvojen menetykseltä. Pukutyypit 1, rokkarit 0.

Illan pääohjelmanumero alkoi paikalla olleiden maahantuojien ja kustantajien kannalta iloisilla uutisilla, sillä pelibisneksessä liikkuvat rahavirrat ovat edelleen kasvaneet. Tilaisuutta juontanut Olkkonen arveli pelialan kokonaisuudessaan olevan jo mahdollisesti musiikkibisneksen tasolla jos ei sitä suurempi. PC-pelien suhteellinen osuus myynnistä on pudonnut, mutta euromääräisesti PC:kin on kasvanut. Konsolien kohdalla luvut olivat vielä ruusuisempia.

Eniten myyneet pelit olivat jälleen niitä, joita tosipelaaja ei hyllyynsä huolisi. Sims 2 lukemattomine lisäosineen pokkasi liudan platinalevyjä ja saipa oman palkintonsa myös kestohitti Nalle Puh: Esikoulu. Muita platinalevyjä jaettiin muun muassa Singstar-peleille ja virtuaalihuume World of Warcraftille ja sen lisäosalle The Burning Crusade. WoW oli kuitenkin sikäli poikkeus, että useimmat platinaa myyneet nimekkeet olivat luonteeltaan koko perheen tai niin sanottuja casual-pelejä.

Vuolaat myyntiluvut saivat useat maahantuojien edustajat liikuttumaan siinä määrin, että kiitospuheissa pelibisneksen ja pelijournalismin edustajat tahtoivat välillä sekoittua. Syy tähän ei todennäköisesti ole bisnestyypeissä.



Elastisen käytyä räbäyttämässä ”Häivytään täältä” yleisö istui yhä penkeissään. Linjaa jatkoi Chisu, jonka säkeet ”Anna mun mennä / mun koti ei oo täällä” herättivät toimittajassa kyllä jonkinlaista kaikua, mutta yleisö kieltäytyi itsepäisesti häipymästä baaritiskiä kauemmaksi. Ne eläimet eivät koskaan luovuttaisi. Oli jaettava palkinnot.

Aapelien eli parhaan a-luokan kuorettomien pelien valintaa on ohjannut kosminen oikeudenmukaisuus, joka koostuu suomalaisista pelitoimittajista ja jälleenmyyjistä. Raati päätti jakaa Aapelit seuraavasti:
- Paras DS-peli: Legend of Zelda: The Phantom Hourglass
- Paras PC-peli: The Orange Box
- Paras PS2-peli: Final Fantasy XII
- Paras PS3-peli: Uncharted: Drake’s Fortune
- Paras PSP-peli: Metal Gear Solid: Portable Ops
- Paras Wii-peli: Super Mario Galaxy
- Paras Xbox360-peli: Mass Effect
- Vuoden peli: The Orange Box

Lisäksi jostain käsittämättömästä syystä vuoden pelimieheksi valittiin Heikki Paasonen, joka kertoi vitsin, johon liittyi thaimaalainen transsukupuolinen henkilö. Paasosen valinta oli ilmeisesti niin kutsuttu ”läppä”, johon tässä vaiheessa jo melko juopuneet keski-ikäiset vastasivat mylvimällä äänekästä hyväksyntää ja päästelemällä vihellysääniä.

Vuoden pelikauppa ja –ketju olivat VPD ja K-Citymarket.



Palkintojen jaon ollessa puolivälissä samainen osuus kuulijoista oli löytänyt asiaa salin perältä. Palkintojenjaon lähestyessä päätöstään oli ylempien toimihenkilöiden riemukas vapautuminen penkeistään vain ajan kysymys. Riippumattoman median edustajana pohdin hetken vaihtoehtojani sekä raadin pelivalintoja. Listalla ei ollut suuria yllätyksiä, ellei sellaisena pidä eräiden yleisösuosikkien jäämistä lätkämaajoukkuesijoille. The Orange Box on kokoelma, mutta sellaisena niin vahva, ettei parhaan pelin Aapeli ole suurempi kiistanaihe.

Arvokkaasti vaatetettujen show-tyttöjen käydessä väsymättä jälleen toimipisteelleen japanilaisen tanssimattopelin ääreen lievittämään ikävää ja kasvatusvastuun painetta ylemmässä keskiluokassa pelit taiteenmuotona olivat ottaneet jälleen yhden askeleen.