Tuorein sisältö

Uusia hyökkäysvälineitä

Mikko Heinonen

12.08.2013 klo 13.59 | Luettu: 10551 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Kaksi näppistä ja hiiri
Tervehdin ilolla sitä, että PC-pelaaminen on muuttunut sopivassa määrin välineurheiluksi. Kun Steamin myötä palasin tietokonepelien pariin, juuri ohjausvälineistö oli suurin ongelma. Padiohjaus ei sovi kaikkeen ja etenkin näppäimistöt oli suunniteltu etupäässä toimistokäyttöön, ei peleihin. Vähänkin raivokkaamman toiminnan keskellä näppäimistöpuskurin täyttymisestä johtuva piippaus kävi kovin tutuksi.

Nykyisin tätä ongelmaa ei luonnollisesti enää ole, vaan valinnanvaraa on kohtuuhintaisissakin tuotteissa vaikka miten. Ehdoton muoti-ilmiö viimeisen vuoden aikana ovat olleet mekaaniset näppäimistöt, ja sellainen on testissä tälläkin kertaa.

Razer BlackWidow



Razer lähetti testattavaksi Elite-mallisarjaan kuuluvan pelinäppäimistönsä. Mustaleski on puolentoista kilon painoinen mötikkä, joka sisältää myös paremmissa pelinäppiksissä jo vakiovarusteiksi muodostuneet USB- ja ääniläpiviennit. Säädettävä taustavalo oli testiyksilössä väriltään sininen ja sille oli kolme eri kirkkausvalintaa.

Pelisuorituskykyä on hiottu siinä määrin, että ihmettelen jos tekniikka enää tulee vastaan naputellessa. Razer lupaa, että näppäimistö sietää kymmenen samanaikaista painallusta hukkaamatta yhtään, ja nopealla kokeilulla ainakin puolenkymmentä se kesti helposti. Tämä ominaisuus on käytössä erityisessä "Gaming modessa", joka myös kytkee Windows-painikkeet pois toiminnasta. Jo pelkästään tämän jälkimmäisen piirteen vuoksi Gaming mode on iloinen asia.

Kuten voinette arvata, käytän näppäimistöä myös paljon kirjoittamiseen. Tässäkin käytössä arvostan mekaanisen näppäimistön tarkkuutta ja kestävyyttä, mutta en kaikin puolin sen kovaäänistä naksutusta. Kovimmassa kirjoituskäytössä itselläni onkin Topre Realforce, jonka äänitaso on erittäin miellyttävä. Verrattuna aiemmin testaamaani ja pitkään käyttämääni QPad MK-80:een BlackWidow on suunnilleen yhtä meluisa, mutta sen ääni on aavistuksen pehmeämpi. BW:n etureuna on myös miellyttävämmällä korkeudella kuin QPadissa, eikä erillistä rannetukea välttämättä tarvitse.


Huonoin Razerin piirre liittyy sen ohjelmoitaviin makronäppäimiin. Itse näppäimissä ei ole sinällään mitään vikaa, mutta ne on lisätty varsinaisen näppäimistön vasemmalle puolelle leventämättä itse näppäimistön kokoa lainkaan. Tästä seuraa se, että kun alkuun asettelin käteni "normaaliin" asentoon ja aloin kirjoittaa katsomatta näppäimistöön, kiooyrykia eli lopputulos oli että sormeni olivat yhden pykälän liian vasemmalla. Tähän kesti yllättävän monta päivää tottua. Samoin tarpeeton muutos on Caps Lock- ja Num Lock -merkkivalojen paikan vaihtaminen.

Kokonaisuutena BlackWidow on kuitenkin pätevä kapistus. Se on laadukkaan oloinen, tukeva ja miellyttävä ja tekee sen minkä lupaakin, eikä ole kuitenkaan aivan hulvattoman hintainen. Näppäinten painatus on vähän turhan futuristinen, mutta eipä niitä onneksi tarvitse katsellakaan.

Tuote: Razer BlackWidow -pelinäppäimistö
Hintaluokka: 100 euroa (Jimms.fi)
Arvio:


Logitech G510s



Logitechin tarjokas laadukkaaksi pelinäppäimistöksi onkin sitten tehty eri lähtökohdista. Razer oli mahduttanut viisi makronäppäintä vasempaan laitaan pitäytyen samassa leveydessä, mutta G510s ei mittojaan häpeile: G-näppäimiä on peräti 18, niiden päällä taas kolme tilanäppäintä, ja yhdessä ne levittävät näppäimistöä hyvän viitisen senttiä vasemmalle. Kun tähän lisätään yläreunan näyttö, pienemmän työpöydän tila on jo kortilla tämän avaruuslaivan laskeutuessa.

Ison koon vastineena on runsaasti ominaisuuksia. Kuten muissakin Logitechin paremman pään malleissa, näytöllä voi esittää erilaisia tietoja pelin, tietokoneen ja vaikkapa VoIP-viestinnän tilasta. Näppäimistö sisältää oman USB-äänilaitteen kuulokkeita ja mikrofonia varten, joten se ei tarvitse ääniliittimien läpivientiä. Äänenvoimakkuuden säätökin käy helposti isolla rullalla. Muotoilu tukee rannetta, ja jos se ei riitä, voi eteen liittää vielä ylimääräisenkin rannetuen. Windows-näppäimen pois kytkevä pelitila löytyy tästäkin, tosin erillisellä kytkimellä eikä pikavalinnalla. Taustavalon värin voi säätää jokaiselle näppäimelle erikseen.


Naksuttavien mikrojen sijaan G510s käyttää näppäimissään perinteisempää tekniikkaa, eikä se ole mekaaninen näppäimistö, jossa jokainen näppäin on oma erillinen kytkimensä. On pitkälti makuasia, pitääkö enemmän tällaisesta perinteisestä tuntumasta vai mekaanisesta: itse en enää luovu mikrokytkimistä niiden makuun päästyäni. Kirjoitustuntumaltaan G510s onkin huomattavasti BlackWidow'ta epämääräisempi, mikä ei ole kovin hyvin linjassa neljänneksen korkeamman hinnan kanssa. G510s onkin tarkoitettu ennen kaikkea pelaajalle, joka pitää makronäppäimistä, näyttävästä ulkonäöstä ja haluaa saada mahdollisimman paljon asioita hallintaan näppäimistön kautta. Itse arvostan enemmän selkeää näppäintuntumaa ja hieman pienempää kokoa.

Tuote: Logitech G510s -pelinäppäimistö
Hintaluokka: 125 euroa (Jimms.fi)
Arvio:


Logitech G400s



Siinä missä kunnollisia pelinäppäimistöjä on saanut vasta muutaman vuoden, hiiriä on kulkenut omienkin käsieni kautta jo kasapäin. Vain harvat niistä ovat soveltuneet hyvin sekä pelaamiseen että muuhun käyttöön.

G400s on tässä suhteessa miellyttävä tuttavuus. Se istuu käteen mukavasti ja soveltuu hyvin peruskäyttöön, mutta muuttuu tarvittaessa varsin tarkaksi aseeksi pelikäyttöä varten. Vaikka hiiri käyttääkin optista tekniikkaa laserin sijaan, sen toimivuus oli ainakin hiirimattoa käytettäessä ongelmatonta. Tarkkuutta voi vaihtaa nopeasti painikkeista, rulla toimii ja selailupainikkeetkin löytyvät. Hukattuani riittävän monta USB-vastaanotinta ja taisteltuani tarpeeksi toimimattoman latauksen kanssa pidän myös siitä, että hiiri on langallinen.


Se nimenomainen syy juuri tämän hiiren hankkimiseen kuitenkin jää keksimättä. G400s:ssä ei ole kerrassaan mitään vikaa, mutta mikään ominaisuus ei nouse kirkkaasti kilpailijoiden yläpuolellekaan. Peruslaadukasta tavaraa etsivä ei edelleenkään mene metsään kohtuuhintaisen Logarin valitessaan, mutta kaikkein vaativimmat pelaajat toivonevat enemmän säätömahdollisuuksia sekä lasertekniikkaa.

Tuote: Logitech G400s
Hintaluokka: 65 euroa (Jimms.fi)
Arvio:


V2.fi | Mikko Heinonen
< Listasunnuntai #201... Vastaa ja voita Beat... >

Keskustelut (6 viestiä)

perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.08.2013 klo 15.03 2 tykkää tästä

Ihan noin mielenkiinnosta, mitä peliä pelatessa tuota piippailua kuulet? Ihtel jotain ihan perus bulkkinäppiksiä, eikä oo kyl tullu PC:llä vastaan moinen muutaku frets on fireä pelatessa. Harvassa pelissä ainakaa itellä on tarvetta painella kovin montaa näppäintä yhtä aikaa.
lainaa
Scontrino

12.08.2013 klo 15.29 3 tykkää tästä

Mulla tätä piippailua tapahtuu lähinnä moninpelejä pelatessa samalla näppäimistöllä. Eli lähinnä jotain pikkupelejä.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.08.2013 klo 15.46 1 tykkää tästä

Monta pelaajaa samalla näppiksellä aiheutti tosiaan tuota useimmiten, yksinpeleissä vain silloin kun tuli joku totaalinen paniikkitilanne.
lainaa
Zerrod

12.08.2013 klo 17.04 1 tykkää tästä

Alkaa vähän pelottamaan tuo logitechin hinnoittelu puoli, itse ostin oman G510 pari vuotta sitten ja sain sen puolta halvemmalla eikä tuossa versiossa ole mitään muuta eroavuutta kuin ulkonäkö.

lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.08.2013 klo 19.20

Mikko kirjoitti:
Monta pelaajaa samalla näppiksellä aiheutti tosiaan tuota useimmiten, yksinpeleissä vain silloin kun tuli joku totaalinen paniikkitilanne.
Okei, ei tosiaan montaa pelaajaa oo tullu samalla näppiksellä käytettyä sit jonku vuoden 2000 bulkkinäppiksen ja sillosella onnistu 3 pelaajaa pelaamas Triplanea. Se ku hajos, nii ei sit sen jälkee ole perusnäppiksil onnistunu usean painaminen. Mainittemaani Frets on fireä lukuunottamatta, ei kyl itellä ole ollu tän asian kans ongelmia, ainakaan äkkiseltään en muista. Ehkä jotain joissa on painanut turhaan useaa näppäintä pohjassa(hiipiminen kyykyssä jne.).
lainaa
piipiip

13.08.2013 klo 00.48

mulla piippaa jo silloin kun pelaan Super Marioa ja yritän juostessa (eli nuoli ja A) yritän vielä hypätä

eli jostain kumman syystä vaikka Quake sujuu vähän paremmin kunhan muistaa että korkeintaan 2 nuolta ja hyppy
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova