Ubisoftin nykyään omistamalta Nadeolta on ilmestynyt tänä vuonna kolme peliä Maniaplanet-universumiin: Shootmania Storm, Trackmania 2: Stadium, sekä Trackmania 2: Valley. V2.fi testasi uusinta TrackManian versiota ja kysyi samalla muutaman kysymyksen tekijöiltä. Vastaamassa oli Nadeon perustaja ja toimitusjohtaja Florent Castelnerac.


Trackmania-autopelit ovat tunnettuja addiktiivisuudestaan ja nopeatempoisuudestaan. Aina ei fysiikan lakejakaan noudateta viimeisen päälle, mutta se tekee touhusta vain hauskempaa. Miten tämä oikein saavutetaan?

- “Pyrin saamaan irti mahdollisimman monta erilaista tunnetta mahdollisimman lyhyessä ajassa. Luon peliin tietynlaisia tilanteita ja säädän ohjauksen ja fysiikan siten, että voin käydä nämä tilanteet läpi nopeasti ilman turhia epäonnistumisia, koska epäonnistumiset kuluttavat aikaa”, summaa Castelnerac.

Trackmaniaa on kehitetty jo yli vuosikymmenen ja perusidea on pysynyt jotakuinkin samana. Mitkä sitten ovat suurimmat muutokset viimeisimmissä versioissa?

- “Maniaplanet, kokonaisuus ja ympäristöt. Maniaplanetissa on paljon muutoksia jatkuvasti, kuten pelaajien omien 3D-mallien käyttäminen ja omien pelitilojen tekeminen. Ympäristöissä on ensimmäistä kertaa kahdenlaista pelimekaniikkaa: kilparadan ja maastoteiden ajohallintaa. Siinä tehtiin isoja muutoksia, ei pelkästään fysiikoihin, vaan myös koko peliin. Uusi ympäristö antoi meille mahdollisuuden tehdä graafisia parannuksia. Esimerkiksi sen, kuinka valot tulevat puiden lehtien läpi, sillä muuten metsäosuudet olisivat olleet liian pimeitä. On paljon sellaisia seikkoja, joita ei välttämättä huomata, mutta jotka vaikuttavat kokonaisuuteen”.


Yhteisö on ollut ja on edelleen Trackmania-pelien kantava voima, mistä osoituksena ovat muun muassa videotulva aiheesta Youtubessa. Kysyimme Florent Castelneracilta, mikä pelaajayhteisössä on yllättänyt pelin tekijät itsensä.

- “Ainakin pelaajien välinen uskomaton anteliaisuus, ja kyky tehdä asioita intohimoisesti. On riemastuttavaa nähdä, miten yhteisö pystyy järjestäytymään ja luomaan keinoja pelaamiseen, samalla tavalla kuin mekin luomme niitä. Joidenkin ihmisten negatiivisuus yllättää myös. Mutta suurin yllätys on se, kuinka erilaisia ihmiset ovat”.

Autot ovat tietenkin Trackmania-pelien keskiössä, mutta samanlaista kisailua voisi toteuttaa myös vaikkapa vedessä. Tällaisiakin ajatuksia Nadeolla on ollut.

“Teimme kilpaveneen peliin sen kehityksen aikana vuonna 2006. Aaltoja vastaan oli hieno ajella merellä, samassa Trackmania-hengessä. Meillä oli myös yksipyöräinen kulkuneuvo, jossa oli tyylikäs design. Lopulta meidän täytyi kuitenkin keksittyä olennaiseen ja autokisailu on yleismaailmallista. Mieluummin haluaisimme pelaajien tekevän omat kulkuneuvonsa, mutta sellaisen lisääminen peliin on vielä pitkän ajan päässä.”




Ensitunnelmaltaan uusinkin TrackManian versio on sama tuttu Trackmania: se nappaa mukaansa, koukuttaa ja turhauttaa, mutta saa aina yrittämään uudelleen. Kerää kaikki mitalit -mentaliteetti yhdistettynä (peliohjaimella) mutkattomaan ohjaukseen ja oman suorituksen hiomiseen on edelleen maistuva ja riittävä resepti, varsinkin kun peliä ei täyteen hintaan myydä (Steamissa 19,99 euroa).

Kahdenlaisen maaston yhdistäminen sekä toimii, että ei toimi: kurapolut ovat hauskaa vaihtelua betonipinnalle, mutta ajotuntuma maastossa on asteen pari liiankin leijuva - auto tuntuu kääntyvän kolikon päällä. Toisaalta tämä lisää haastetta, kun pitää lennosta vaihtaa ajotaktiikkaansa, mutta viilattavaa kurapolkuajelussa vielä voisi olla. Ralliautomaiset kulkupelit tuntuivat maastokiepuntaa lukuunottamatta minun näppeihini kuitenkin mukavammilta kuin Stadiumin rata-autot.


Graafisesti tärkeintä Trackmaniassa on ruudunpäivityksen sulavuus, kun sekunnin sadasosia hiotaan muuttamalla millintarkkoja ajolinjoja mutkissa. Testikokoonpanolla (i7 870 2,9 Ghz, 8 GB, AMD Radeon 6900 HD) ei tämän suhteen ollut mitään ongelmia ja tehokkaammalla paketilla pelistä saa varmasti vielä komeamman näköisen. Ruma se ei toki näinkään ollut, toki tähänastisista komein, mutta eipä ratojen ympäristössä kovin paljon pyöriteltävää olekaan.

Yksin pelattaessa Trackmaniaa voi pitää jonkinlaisena autopelin, reaktiopelin ja pulmapelin yhdistelmänä, mutta sen ydin on moninpelissä. Yksinpelissäkin tuloksia verrataan koko ajan sekä maailman, että Suomen tilastoihin, mutta kun radalla on samaan aikaan muita pelaajia, muuttuu pelin luonne erilaiseksi. Edelleen aloittelevan pelaajan ongelmana on se, että pärjätäkseen radat pitää osata ulkoa, sillä joillakin radoilla on aluksi huomattavankin hankala pysyä kärryillä siitä, minne päin pitäisi mennä.


Pikkuviilausta löytyy myös vähän käyttöliittymästä, joka on pysynyt samana pitkään, vaikka tekijöiden pitäisi tietää, että konsoliohjaimilla peliä paljon pelataan. Sisältöä löytyy kuitenkin sekä Nadeon että varsinkin pelaajien tekemänä niin paljon, että parillekympille saa vastinetta. Ja sen jälkeen voi väsätä itse lisää.