Tuorein sisältö

Duudsonit -lautapeli

Kati Alha

13.05.2013 klo 16.04 | Luettu: 11002 kertaa | Teksti: Kati Alha

Duudsonit taloon lautapelinä
Pelaajia: 2-4
Ikärajoitus: 7+
Kehittäjä: Valkoinen Nenä Oy
Julkaisija: Rabbit Merchandising Oy

Duudsonit, tuo hullu koheltava nelikko Pohjanmaalta, on joutanut myös lautapeliksi asti. Laatikon sisältä ei kuitenkaan löydy tikkoja eikä kehotuksia katolta hyppäämiseen, vaan temput ja jekut suoritetaan pelkästään korttien muodossa. Kaikkien pelin aikana tapahtuvien loukkaantumistenkin on tarkoitus tapahtua ainoastaan pelihahmoille. Toisten pelihahmoja sentään voi jekuttaa ja teloa.

Temppuja ja jekkuja ranchilla



Jokainen pelaaja saa valita hahmokseen yhden Duudsonin: Jarpin, Jukan, Jarnon tai HP:n. Pelin aikana kierretään ranchia, ja ensimmäinen kokonaisen kierroksen tehnyt voittaa. Peli etenee jaksoissa, joista jokaisella on oma erikoissääntönsä, joka on voimassa kyseisen jakson ajan.

Jakson aikana pelataan temppu- ja jekkukortteja, joiden avulla yritetään kerätä mainetta tai viedä sitä toisilta pois. Tempuista saa mainetta mutta myös vahinkoa, kun taas jekuilla oma maine kasvaa, mutta vahingon saa tehtyä jollekin muulle. Vahinkopalat valitaan sokkona, ja ne asetetaan oman hahmon vahinkolaudalle palan osoittaman ruumiinosan kohdalle. Hahmoilla on yhteensä kuusi kohtaa telottavana, ja loukkaantumiset rajoittavat kykyä tehdä temppuja. Jos esimerkiksi molemmat jalat ovat paketissa, autotemput eivät ole enää mahdollisia.


Vahinkopalojen nostaminen ei kuitenkaan ole aina huono asia, sillä joukossa on erikoispaloja, joista suurimmasta osasta on pelkkää hyötyä. Näitä on turhankin paljon, ja pelin myöhemmissä vaiheissa niiden todennäköisyys saattaa olla jopa suurempi kuin itse vahingon.

Duudsonimaista menoa


Temppujen ja jekkujen lisäksi pakassa on hässäkkäkortteja, joilla voi esimerkiksi parantaa itseään, varastaa toiselta temppukortin itselleen tai lopettaa jakson. Tiettyjen hässäkkäkorttien lisäksi jakson lopettaa se, jos joku on telonut kaikki kuusi ruumiinosaansa tai jos kaikki pelaajat ovat ohittaneet vuoronsa esimerkiksi korttien loppumisen vuoksi. Jakson jälkeen lasketaan kunkin pelaajan keräämä maine, ja maineikkaimmat temppuilijat pääsevät liikkumaan ranchilla eteenpäin. Jaksojen pituudet vaihtelevat toisinaan melko pitkistäkin jopa vain yhden vuoron pituisiin, sillä taktikoiden ja oikealla kortilla voi kierroksen joskus voittaa heti alkuun. Uusia jaksoja pelataan kunnes ensimmäinen pelaaja pääsee takaisin pirttiin voittaen samalla koko pelin.


Kaksinpelinä peli ei toiminut yhtä hyvin kuin useammalla pelaajalla, sillä tällöin jaksot kuluvat usein todella nopeasti. Itselle osui pelikerta joka saatiin alusta loppuun alle kymmenessä minuutissa. Pelissä on normaalisääntöjen lisäksi omat säännöt lapsille, mutta ne tuntuivat nopeasti kyhätyiltä ja aiheuttivat melkeinpä enemmän hämmennystä sen sijaan että olisivat yksinkertaistaneet peliä.

Visuaalisesti peli on mukavan selkeä ja duudsonimainen, vaikkakin pelilauta on vähän lattea muuhun ulkoasuun verrattuna. Duudsonien teema on saatu muutenkin hyvin tuotua mukaan, ja peli sisältää esimerkiksi paljon nelikon oikeasti tekemiä stuntteja. Pelaaminen yhdistää tuuria ja taktiikkaa tehden pelaamisesta sopivan leppoisaa viihdettä, joka sopii hyvin sekä perheen että kavereiden kesken pelattavaksi.

Yhteenveto



+ Hyvin integroitu teema
+ Hauska ja leppoisa peli
- Vahinkopaloista liian usein pelkkää hyötyä
- Kaksinpeli ei toimi yhtä hyvin

Parista heikkoudestaan huolimatta hauska ja leppoisa perhepeli, joka on onnistunut sisällyttämään Duudsonien teeman pelimekaniikkoihin ihan hyvin.



V2.fi | Kati Alha
< Listasunnuntai #188... Fading Fairytales ... >

Keskustelut (3 viestiä)

Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

17.05.2013 klo 00.43

Duudsonit ovat noloja.
lainaa
temez69

Rekisteröitynyt 24.12.2011

17.05.2013 klo 08.41 1 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Duudsonit ovat noloja.


Itse sanoisin että Suomalaiset ovat noloja. Ainut vaan että Duudsonit tienaa tolla hölmöilyllä/noloudella.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.05.2013 klo 11.44 1 tykkää tästä

Ihan hyvä henkihän Duudsoneilla on, vaikka aika käsittämätöntä huumoria toisinaan.

En panisi pahakseni, vaikka V2 alkaisi arvostelemaan enemmänkin lautapelejä. Tietysti pelien arvostelua vaikeuttaa sopivan lautapelaavan porukan kasaaminen ja pelien saatavuus. Kuvituskuvatkin saa useimmiten ottaa itse, ja vaativat lautapelien kohdalla vähän enemmän vaivaa kuin sitä print screenin painamista.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova