Tuorein sisältö

Runescape 3

Manu Pärssinen

10.05.2013 klo 10.00 | Luettu: 15368 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Hän tekee comebackin, vaikkei koskaan missään ollutkaan

Monet V2.fi:n lukijoista muistavat varmasti itsensä 2000-luvun alkupuolella koulun atk-luokassa tai paikallisen kirjaston koneilla Runescapea vääntämässä. Aika moni teistä on luultavasti ollut myös siinä uskossa, että peli on hiljakseen kuihtunut ja kuollut pois. Toukokuun ensimmäisellä viikolla Jagex kutsui koolle joukon pelilehdistöä todistaakseen, ettei näin ole - ja että vanhassa MMO-sotaratsussa olisi vielä voimaa uudelle vaihteelle. V2.fi kävi kuuntelemassa tekijöiden ajatuksia ja otti tuntumaa Runescape 3:n aikaiseen alphaversioon.

Aloitetaan kuitenkin historiasta



Runescape aloitti vuonna 2001 ja on kerännyt 12 vuoden aikana yli 200 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää, mistä sille on myönnetty myös Guinnessin ennätys. Toisen kerran peli pääsi ennätyskirjan kansien väliin useimmin päivitettynä pelinä, eli peliin on tehty jatkuvalla syötöllä korjauksia ja lisää sisältöä. Javan päällä pyörivä (Jagex = Java Gaming Experts) pelimoottori päivitettiin reilummin vuonna 2003 ja silloin peli tunnettiin jonkin aikaa Runescape 2 -nimellä, kunnes kakkonen pudotettiin pelin nimestä pois.

Valtavirran peliyleisön silmiltä hieman piilossa Runescape siis jatkoi eloaan ja laajenemistaan sekä kehittymistään. Peliin syntyi isompia juonikuvioita pienempien, usein varsin kokeellisten tai hassunkuristenkin viikkopäivitystehtävien lisäksi. Laajenemisen ja käyttäjäkunnan valtavuuden vuoksi siitä kasvoi myös vähän Second Lifen tyylinen virtuaalinen chattiympäristö, johon tullaan vain juttelemaan kavereiden kanssa.

Mikä sitten on Runescape 3?



Käytännössä Runescape 3 on sama Runescape kuin ennenkin, mutta siihen ollaan tekemässä ainakin kolmella osa-alueella suuria muutoksia: teknologiassa ja tarinassa, sekä jälkimmäisen myötä pelin rakenteessa.

Hieman uhkarohkeana ja edeltäkävijän ongelmat varmasti kohtaavana ratkaisuna Jagex on tehnyt pelimoottorin kokonaan uudestaan HTML5:n ja WebGL:n päälle. Käytännössä tämä sallii huomattavasti Java-moottoria komeammat grafiikat (jotka ovat nykymittapuulla todella karut), isommat piirtoetäisyydet ja modernimman käyttöliittymän. Käyttöliittymän muokattavuus olikin yksi pelitestin parhaita osa-alueita ja siitä oltiin Jagexilla erityisen ylpeitä. HTML5:n käyttäminen sallii myös sen, että periaatteessa pelin saa toimimaan myös tableteilla ja muilla laitteilla, joissa oleva selain sitä tukee. Toistaiseksi peli toimii parhaiten Chromella, mutta tekijät sanoivat tekevänsä tiivistä yhteistyötä myös Mozillan kanssa ja Microsoftiinkin on oltu yhteyksissä.


Tarinasta keskustelimme siitä päävastuussa olevan David Osbornen kanssa. Runescapen juoni siirtyy ajallisesti niin kutsutulle kuudennelle ajalle (6th age). Maailmaa kasassa pitänyt Guthix on kuollut ja muut jumalat, jotka eivät välttämättä aja koko kansan etua, ovat havittelemassa valtaistuinta. Kovasti Osborne ja Jagex painottavat sitä, että pelaajilla on suuri vaikutus siihen, mitä maailmassa tapahtuu. Kovin konkreettisia esimerkkejä tästä ei vielä tarjottu, mutta kaikki, mitä Runescape 3:een julkaistaan, punoutuu osaksi yhtä isoa juonikuviota. World Eventeissä tehtyjen ratkaisujen, taisteluiden lopputulosten ja pelaajien tekemien pienimpienkin asioiden luvataan vaikuttavan siihen, millaiseksi Runescapen maailma muotoutuu. Toisaalta Runescapen ‘päivitys koska vaan’ -rakenne sallii tällaiset pikamuutokset, mutta niin usein moista vaikutusmahdollisuutta on ennenkin eri pelien pelaajille luvattu, että hieman skeptisesti siihen on toistaiseksi suhtauduttava.

“Meillä on nyt paljon yhtenäisempi tarina kuin ennen, meillä on päätepiste ja tarinan kaari, jollaista ei ole ennen ollut. Meillä on nyt taustatarina - selvä ajatus siitä, että maailmassa käyskentelee jumalia, joilta viattomia pitää suojella sekä päättää, kenen kanssa liittoutua. Tarina saattaa alkaa yhdessä kuussa, ja sitten sitä jatketaan parin kuukauden kuluttua - haluamme hyödyntää tällaista perinteistä, jatkuvaa tarinankerrontaa, joten yhden tarinan kertomiseen saattaa mennä vuosikin”, kertoi David Osborne.

Leijuvien miesten maailmassa



Testattavanamme oli aikainen alphaversio, mikä oli sinänsä erikoista, että peli on tarkoitus saada ulos kesän aikana. Keskeneräisyys myös näkyi ja tuntui jokaisessa pelisekunnissa. Toimittajille oli koostettu valmiiksi kymmenkunta tehtävää, jotka esittelivät Jagexin valitsemia pelimaailman parhaita puolia: juonipohjaisempia tehtäviä, taisteluareenoita ja yhden isomman lohikäärmeenkin.

Peliin on lisätty sisältöä erinäisissä palasissa 12 vuoden ajan, joten ensimmäistä kertaa mukaan loikkaava on melkoisen eksyksissä. Asiaa ei auttanut lainkaan se, että alphaversiossa ei toiminut niin World Map kuin sekään, että paikkojen nimet näkyisivät kartalla. Kun siis piti mennä viemään peruna tietyn kylän tietyn alueen “kebbit burrowiin”, olin aivan eksyksissä. Siis minkä minne minkä mihin? Jagex oli marssittanut tilaisuuteen armeijallisen niin kutsuttuja J-Modeja, jotka kyllä avustivat pulaan jääneitä ja pelinsä kaatumaan saaneita. Itselleni niin kävi tunnin aikana neljästi.


Pelin käyttöliittymä sallii sen osasten vapaan liikuttelun, yhdistelyn ja koon muuttamisen. Tekijät myös tarjoavat useita eri valmisvaihtoehtoja siihen, kuinka ikkunat ruudulle on aseteltu ja luvassa on myös, että pelaajat itse voivat jakaa omia asetuksiaan muille. Keskeneräistä karttaa lukuunottamatta käyttöliittymä oli testatun version selkeästi valmiiksi hiotuin osanen.

HTML5-moottorilla pyörivät grafiikat ovat ulkoasultaan ehkä jossain 2000-luvun vaihteen PC-pelien tasolla. Se on ihan ok-taso selainpeliksi, mutta esitelty pelimoottori yski ja köhi, kun ympärillä oli vähänkään enemmän asioita. Sisätiloissa, kuten luolissa, Runescape 3 pyöri sukkelammin, eikä niissä näkynyt ilmassa istuvia ihmisiäkään. Kaupungeissa ja varsinkin rakennusten sisällä moisiin törmäsi jatkuvasti.

Eiköhän tästä voisi kauniisti sanoa, että potentiaalia löytyy. Runescapen maailma on kehittynyt niin monipuoliseksi ja rikkaaksi, että tekemisen puute ei pääse yllättämään. Saa tosin nähdä pystyykö firma luvattuun kesäjulkaisuun, kun näin keskeneräisen oloista versiota lehdistölle vielä esiteltiin. Enkä minä saanut niin sanotusti kättä pidempää perustelua sille, miksi tämä pitäisi valita jonkin muun free2playn sijaan - tosin en MMO-suurkuluttaja olekaan.

Kappaleita täynnä kysymysmerkkejä



Koska paikalle oli kutsuttu niin paljon toimittajia todistamaan sitä, että Runescape on yhä elossa, haastatteluajat jäivät varsin lyhyiksi ja paljon jäi kysymättä. Suomessa Rune on mielletty lähinnä teinien ensimmäiseksi askeleeksi MMO:iden maailmaan, mutta mikä on pelaajien ikäjakauma yleisemmin? Koska Java-clienttiäkin vielä tuetaan, asettaako se rajoituksia sille, mitä HTML5:llä voitaisiin tehdä pelin parantamiseksi? Kuka, mitä, missä, häh?

Pelaajia pelillä on tilastojen mukaan miljoonia. Silti kukaan journalisti, jonka kanssa keskustelin, ei tuntunut tuntevan ketään sitä pelaavaa. Ilmaan jäi leijumaan mysteerin henki, ja suurin kysymys on varmasti se, mitä sitten tapahtuu, kun Runescape 3 julkaistaan? Vankka ja laaja yhteisö riittänee pitämään pelin - tai ainakin sen chattiominaisuudet - vielä elossa, mutta näinä Free2Playn kulta-aikoina uusien pelaajien houkuttelu mukaan saattaa osoittautua vaikeammaksi kuin Jagex aavistaakaan.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Magic: The Gathering... Lauantai-illan Kevyi... >

Keskustelut (7 viestiä)

Artsu

Rekisteröitynyt 10.05.2013

10.05.2013 klo 10.55

Itse pelannut peliä säännöllisen epäsäännöllisesti 2002 vuodesta lähtien. EOC:n tuleminen vei kuitenkin viimeisimmänkin motivaation palata enää ko. pelin pariin. Tulee varmastikin kokeiltua tuota HTML5 clienttiä kiinnostuksesta teknologiaan, mutta tuskinpa jaksaa tästä lystistä enää maksaa.
lainaa
unregistered

10.05.2013 klo 11.46

Java tuskin itsessään rajoittaa mitään, vaikka en siitä erityisemmin pidä. Resursseja siihen tietysti menee.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

10.05.2013 klo 13.27 8 tykkää tästä

Runescape on kyllä lämpimänä mielessä. Harvasta pelistä on muodostunut yhtä paljon muistoja. Hieman katkera olen siitä kun pikku Rymyllä ei niin paljoa kahisevaa ollut, että "membut" olisi tullut hankittua. Ylimääräinen raha kun meni pornolehtiin ja karkkiin. Pelaaminen loppui kun viimein sain rune kahdenkädenmiekan, joka ei sitten ollutkaan niin ihmeellinen :D
lainaa
explayer

10.05.2013 klo 20.26 4 tykkää tästä

Tuntuu että tässä on käynyt vähän Crysikset eli Jagex on missannut sen pointin miksi Runescape on Runescape, eli yllättävän laaja ilmainen nettipeli joka toimii millä tahansa nuhapumpulla.

Eipä sillä, edellistä loggaamisesta on varmaan 5 vuotta joten whatevar.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

11.05.2013 klo 01.37

Sir_Rymylys kirjoitti:
Pelaaminen loppui kun viimein sain rune kahdenkädenmiekan, joka ei sitten ollutkaan niin ihmeellinen :D
Ihtel tuli pelattua tätä koulussa joskus 2001/2002 sitten kotona motukalla. Ei se jaksanut lopulta tosiaan viihdyttää ku tuohon ensimmäiseen hienoon miekkaan asti, itel taisi se olla mithril miekka. Ihan kivahan sitä oli ensimmäisen morppina aikanaan testata vaikka ne mmo ominaisuudet aika vähälle jäi, keräili vaa skillejä iha mielissää. Grindaaja ku olen luonteeltani. Ehkä runescapen yks parhaimmista ominaisuuksista oli lopulta se, että mitä enemmän jotain käytti sitä paremmaksi siinä tuli ja levelit tuli sit siinä sivussa. Eli ei niin että grindataan shadow boltilla ja sit tulee parannustaitoja hitosti.
lainaa
Star-Man

Rekisteröitynyt 14.07.2008

14.05.2013 klo 18.36

Itse pelailin vaihtelevalla aktiivisuudella vuosina 2005-2008. Kyllähän tuosta on jäänyt kultaiset muistot, niinkuin monelle muullekin ilmeisesti :D

Muistan sen tunteen kun dragon slayerin suorittamisen jälkeen ostin viimeinkin rune platebodyn. Silloin olin kyllä kova jätkä, ebin :D
lainaa
spuik

Rekisteröitynyt 30.10.2012

16.05.2013 klo 12.50

Oon pelaillu sillon tällön ihan tuolta 2001 tai 2002 asti. Parhaat fiilikset on vieläkin just siitä, kun vihdoinkin sai kalastettua tarpeeks lobstereita, että sai ostettua rune platen ja 2handerin joskus sillon ekana vuonna.

Sittemmin tullut pelattua memberinä ja moneen vuoteen en oo juuri muuta tehnyt kuin grindannu jotain afk-skilliä ja merchantaillu samalla kun toiselta näytöltä tai telkkarista tulee leffaa. Viimeks pelasin joskus viime vuoden puolella.

Varmaan tulee kokeiltua kolmosta ja ehkä grindailen fishingiä jos täytyy kattoo paljon netflixiä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova