Tuorein sisältö

Halo 3 Heroic Map Pack

Matti Lintula

07.01.2008 klo 08.00 | Luettu: 6240 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Kovien kavereiden kartat
Halo 3 Heroic Map Pack on ensimmäinen lisäkarttapaketti Bungien supersuosittuun tieteisräiskintään. Viime vuoden joulukuussa julkaistu paketti sisältää kolme varsin erilaista karttaa keskisuurten ja suurten pelaajaporukoiden koluttavaksi. Karttapaketti on myynnissä Xbox Livessä ja siitä joutuu tällä hetkellä pulittamaan 800 MS pistettä. Näillä näkymin Heroic Map Pack kuitenkin pääsee ilmaiseen jakeluun kevään aikana, samoihin aikoihin seuraavan karttapaketin julkaisun kanssa.

Kolmen kentän kikat


Paketin kolme karttaa ovat helposti toisistaan erottuvia. Ulkoilmakartta Standoff tarjoaa laajaa ja aurinkoista tannerta, josta löytyy symmetrisesti sijoitetut bunkkerit ja laskeutumisalustat. Bunkkerien välinen avoin maasto tarjoaa hyvin tilaa Warthogeilla ja muilla kulkuneuvoilla rellestykseen. Bunkkerit puolestaan vievät taistelun hetkellisesti sisätiloihin etenkin lipunryöstöpeleissä. Standoffissa kuolema koittaa yleensä kaukaa, tarkkuuskiväärin tai jonkin reilusti tuhoa tekevän aseen toimesta. Lähitaisteluun on syytä heittäytyä ainoastaan bunkkereiden käytävillä, muuten areena kuuluu kaukaa viisaille ja pitkän matkan päästä tarkkaan osuville.

Foundry on täydellinen vastakohta Standoffin avoimelle maastolle. Pienessä hallissa tunnelma muuttuu äkkiä tiiviiksi konttien välissä pujotellessa ja kuoleman koittaessa muutaman sekunnin välein. Foundry onkin lähinnä suunnattu Forge-kenttäeditoria käyttäville, sillä kaikki kentät esineet on siirrettävissä ja muokattavissa. Halli tarjoaa oivan leikkikentän omien kenttien tekemiseen, sillä mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ja pelin rajojen etsimiseen ovat loistavat. Myös Bungie tahtoo selvästi pelaajien etsivän Halo 3:n moottorille uusia sovelluksia, josta viitteitä antaa Foundryn objektilistasta löytyvä jättimäinen jalkapallo. Pelkkään lähitaisteluun keskittyvästä Foundrysta ei saa muokattua kovin kummoista kenttää tarkk'ampujille, sillä vihollinen on jatkuvasti iholla, vaikka kenttäeditorilla tekisi miten avoimen tilan tahansa. Teollisuushalli on teollisuushalli ja voittajia ovat ne, joilla on nopeimmat refleksit ja hyvä ymmärrys siitä, miltä ilmansuunnalta löytyy minkäkin joukkueen pelaaja.

Paketin kolmas kenttä, Rat's Nest ammentaa inspiraatiota kampanjamoodin Crow's Nest -kentästä. Rotankolo on jonkinlainen välimuoto kahdesta ensimmäisestä kartasta, sillä se tarjoaa sisätilat, joissa mahtuu liikkumaan myös kulkuneuvoilla. Suuriin joukkuepohjaisiin taisteluihin soveltuva kartta onkin ehkä kolmikon hauskin, sillä toiminta pysyy nopeatempoisena, mutta tilaa on riittävästi myös oman hengissäpysymisen turvaamiseksi. Hyökkäys- ja puolustuspeliin erinomaisesti sopiva Rat's Nest koostuu käytännössä sokkeloisemmasta sisätilasta ja sitä ympäröivästä ajoradasta. Jalkamiehet voivat ottaa yhteen kentän keskialueella, kun taas tehokas Warthog-tiimi voi kylvää tuhoa piirittämällä koko kenttää pelkkää kehää ajaen. Joukkuetoiminta jakaantuukin selvästi juuri piirittäjiin ja lähitaistelijoihin, mutta tässäkään kentässä ei tarkkuuskiväärin käytöstä liiemmin ole hyötyä. Warthogin käyttötaito ja hyvät lähitaistelutaidot ovat avain rotankolon herruuteen.

Maailman reunalla


Heroic Map Pack on yhtenäinen ja hyvä lisäys Halo 3:n moninpeliin tykästyneille. Kartat ovat keskenään todella erilaisia ja jokaisen on helppo löytää itselleen ja omille taidoilleen sopivin kartta kolmesta uutuudesta. Myös Forge-editorin parempi hyödyntäminen vapaasti muokattavassa Foundryssa ansaitsee kiitoksen. Onkin mielenkiintoista nähdä, millaisia karttoja pelaajayhteisö saa rakennettua teollisuushallimaiselle karttapohjalle. Keväällä ilmestyvää karttapakettia odotellessa Heroic Map Pack tarjoaa monipuolista toimintaa niille, joille alkuperäispelien kartat ovat jo tutumpia kuin omat taskut.

HYVÄÄ


  • Toisistaan erottuvat kartat

  • Kenttäeditorin parempi hyödyntäminen



HUONOA


  • Lopulta vain kolme karttaa

  • Ei liiaksi uusia objekteja



LYHYESTI

Kolme toisistaan selvästi erottuvaa ja mielenkiintoista lisäkarttaa Halo 3:n moninpeliin koukkuun jääneille.

V2.fi | Matti Lintula
< Pelivuosi 2007... Carcassonnen kuusi l... >

Keskustelut (3 viestiä)

FinReko

07.01.2008 klo 12.19

Liian kalliita silti. Mielummin pelaan CoD 4:sta kuin Halo 4 moninpeliä muutenkin. :)
lainaa
seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

07.01.2008 klo 15.37

Halo 4? ^^
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

07.01.2008 klo 17.44

Halo 4 FTW!1

Jees, uusia karttoja olisi kiva saada, mutta valitettavasti täytyy äänestää lompakolla suorastaan karmeaa hintaa vastaan. Ilmaiseksi kun tulevat, niin innoissani lataan.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova