Tuorein sisältö

Listasunnuntai #177

Mikko Heinonen

24.02.2013 klo 19.38 | Luettu: 53110 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Oikea unelmakonsoli
Viime viikolla näimme vilahduksen PlayStation 4:stä, eikä uusi Xbox ole sekään kaukana. Esillä olivat pakolliset FPS-pelit, casual-pelit ja monivuotisen perinteen mukaisesti myös vilahdus komeasta autopelistä. Yhtä monivuotinen perinne on, että parhaan näköiset pelit myöhästyvät julkaisusta. Siis lisää tehoa, jokin uusi gimmick, mutta muuten jatketaan entiseen malliin.

Tästä aloin kuitenkin miettiä, mitä minä itse haluaisin uudelta pelikonsolilta. Siis täysin omista lähtökohdistani ja sivuuttaen sen, minkä taskulaskinpataljoona on määrittänyt olevan "myyvää". Päädyin seuraaviin ominaisuuksiin - kerro omat mietteesi kommenteissa!

Pelit kiintolevyllä

Optinen media on nykyisin joko liian hidas, liian pieni, liian äänekäs tai kaikkia näitä. Pelit pitäisi siis voida asentaa kiintolevylle. Pelkkä digilataus voi olla aika tuskaista hitaiden yhteyksien päässä, joten homman pitää onnistua myös fyysiseltä kappaleelta. Tämä käy jo Xbox 360:llä ja tavallaan PS3:llakin, mutta pelilevyn pitää olla asemassa. Se on turhan tuntuinen välivaihe ja hankaloittaa laitteen mukaan ottamista.

Toteutuuko: Eiköhän, tosin luvassa on 100 prosentin varmuudella jokin penseä suojaus, joka vaatii levyn käyttämistä asemassa tai sitoo pelit jotenkin pelaajatunnukseen niin, ettei niitä voi lainata kaverille.

Vapaa ohjainstandardi

En sano, että nykykonsolien ohjaimet ovat huonoja, mutta parantamista niissäkin aina olisi. Valitettavasti todellisia vaihtoehtoja ei tule markkinoille, koska käytännössä hyvin konsolin kanssa toimii aina vain se virallinen ohjain. Tässä sukupolvessa Microsoft oli alusta asti tiukkana tämän suhteen ja hölläsi jopa myöhemmin sääntöjään, Sony taas joutui tiukentamaan omiaan kun pleikkari hakkeroitiin USB:n kautta. Unelmakoneeseeni voisi ostaa juuri sen ohjaimen kuin haluaa, tarvitsematta tinkiä langattomuudesta tai muusta toiminnallisuudesta.

Toteutuuko: Ei, sillä lisälaitebisnes on aivan liian hyvää konsolivalmistajille ja ne pelkäävät hakkereita.

Taaksepäin yhteensopivuus

Tämä on muuten oikeasti mukava juttu, etenkin kun konsoli on alkuvaiheissaan. Ainakin edellisen sukupolven pelien pitäisi toimia niin, ettei kahta konetta tarvitsisi pitää rinnakkain sähköissä. Tässä sukupolvessa etenkin Gamecube-pelit ovat olleet Wiillä iso ilo ja itse pelailin myös X360:llä vanhan Xboxin parhaita – vaikkei tuki aivan täydellinen ollutkaan. PS3:n piti olla täydellisen taaksepäin yhteensopiva, mutta karanneet kustannukset söivät ominaisuuden. Harmi, sillä PS2-helmet olisivat maistuneet ilman uusiksi ostamista.

Toteutuuko: Jollakin tavalla, joka ei tule useimpia tyydyttämään. Pohjimmiltaan pelit halutaan myydä moneen kertaan.

Virtuaaliomaisuuden siirto

Tämä on niin itsestäänselvyys, ettei sitä pitäisi edes joutua miettimään... mutta näköjään kuitenkin joutuu. Kun siirryn konsolin edellisestä versiosta seuraavaan, haluan mukaan kaikki pikkupelini, lisäosani ja säläni viimeistä myöten, samoilla ehdoilla. Nintendon mielestä tämä käy niin, että firma suostuu siirtämään ne kerran yhdelle koneelle, ja sen rikkoutumisen jälkeen olet omillasi. Toivon ja oletan, että kaksi muuta ottaa tästä opikseen.

Toteutuuko: Epäselvää. WiiU:lla systeemi on huono, saa nähdä mitä muut keksivät.

Mukana kulkevat pelidatat

Tässä suhteessa on menty takapakkia. PS1-aikana oli helppoa – ja hauskaa – ottaa muistikortti mukaan, mennä kaverin luokse ja jatkaa peliä samasta kohdasta. Nykyisin pitää kopioida koko profiili, kirjautua siihen sisään, käynnistää peli uudelleen jne jne. Olisipas näppärää, jos voisi vain helposti viedä tallennuksen kaverin luo USB:llä - tai vaikka napata sen pilvestä omilla käyttäjätiedoillaan. Pelitallennusta pilveen pidän toki jo minimivaatimuksena muutenkin, kun muistikorteista on luovuttu.

Toteutuuko: Tuskin näin kätevänä.

Kuolema komposiittivideolle

Perässä raahattava vanha teknologia on perinteisesti ollut tietokonepuolen kiviriippa. Pelikonsolit ovat kehittäneet oman sellaisen TV-liitännöistä. Sydäntä särkee katsella jo nykyisiä pelejä 640x512 pisteen lomitetulla PAL-tarkkuudella, joten en viitsisi edes ajatella että komposiittiliitäntä tungettaisiin seuraavaankin sukupolveen. Kuka enää pelaa jossakin mummolan vintillä 80-luvun telkkarilla? Jos käyttöliittymätkin voisi suoraan suunnitella isommalle tarkkuudelle, kaikki voittaisivat. Valitettavasti ainakin WiiU:sta ja ilmeisesti myös PS4:stä tämä reliikki edelleen jossain muodossa löytyy.

Toteutuuko: Yhä toivon, että tämä sukupolvi olisi sitten ainakin viimeinen.

Ensiostajat kunniaan

He, jotka ostavat konsolin heti julkaisussa, maksavat siitä aina korkeimman hinnan. Sitä vastaan he saavat kaikkein epäluotettavimman konsolin version, mahdollisesti keskeneräisiä pelejä ja vaivan lisälaitteiden etsinnästä. Ei kestä kauankaan, kun konsolin hinta laskee ja se suunnitellaan uudestaan halvemmaksi, jolloin suuri yleisö vasta saapuu kuvioihin. Näitä ensimmäisiä asiakkaita ei juuri muisteta tai kiitellä - ainoastaan Microsoft joskus lähetti Xboxin tuplahintaan ostaneille pari ilmaista peliä.

Toteutuuko: Ei.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Ennakossa The Last o... World of Tanksin tar... >

Keskustelut (42 viestiä)

UnelmienSielunmessu

24.02.2013 klo 19.54

Miten olis: ei lägiä ohjaimissa eikä näytössä, näytön päivitystaajuus 1000 fps.

Tai: ei fanipoikia.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.02.2013 klo 19.56 18 tykkää tästä

UnelmienSielunmessu kirjoitti:
Miten olis: ei lägiä ohjaimissa eikä näytössä, näytön päivitystaajuus 1000 fps.

Tai: ei fanipoikia.

Molempien toteutumistodennäköisyys on samaa luokkaa.
lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

24.02.2013 klo 20.01 3 tykkää tästä

Hyviä pointteja. Mitä itse toivoisin konsolilta, olisi kunnollinen käyttöliittymä, kustomoitavuus ja sekä jo listaamasi asiat.

Eli pitkälti kuin perus PC, mutta paremmin pelaamiseen soveltuvalla käyttöjärjestelmällä.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

24.02.2013 klo 20.19 2 tykkää tästä

"Näitä ensimmäisiä asiakkaita ei juuri muisteta tai kiitellä - ainoastaan Microsoft joskus lähetti Xboxin tuplahintaan ostaneille pari ilmaista peliä."

Pieni asiavirhe. Nintendo jakoi virtuaalisesti ilmaisia pelejä 3DS:n kalliilla ostaneille - toki ne olivat ainoastaan GameBoy Advance, SNES ja NES pelejä, mutta sai niitä lähes parikymmentä.

..vai jaettiinko nämä jostain muusta syystä?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.02.2013 klo 20.21

Olivatko ne latauksia vai fyysisiä pelejä? MS lähetti ihan fyysisiä kappaleita, vaikkei se 250 euron hintaeroa kattanutkaan. Latauksia en oikein laske, kun ne eivät käytännössä "maksa" mitään julkaisijalleen.
lainaa
erkkilä

24.02.2013 klo 20.27 10 tykkää tästä

Eli tietokone?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.02.2013 klo 20.30 28 tykkää tästä

erkkilä kirjoitti:
Eli tietokone?

Jos 300-400 eurolla saa pelikelpoisen tietokoneen, jossa ei tarvitse miettiä raudan päivittämistä ja virustorjuntaa jne. niin käy sekin.
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

24.02.2013 klo 20.38 3 tykkää tästä

Ei niinkään konsolista kiinni, mutta pelien cross-buy -ominaisuus voisi yleistyä. Omistan about 10 peliä kahdelle eri laitteelle. Ainut niistä, joka sisältää tämän ominaisuuden on PS3:n Portal 2 (hyvä Valve!).
lainaa
Finski

Rekisteröitynyt 09.12.2009

24.02.2013 klo 20.58 5 tykkää tästä

Komppaan täysin Mikon tekstiä, paitsi tuota komposiittivideota. Itse sain ensimmäisen taulutelevisioni parikuukautta sitten. Tämänkin sain kämppikseltä, joka löysi kaksi LCD-telkkaria kaatopaikalta ja mukavasti antoi toisen minulle. Ilman tätä pelaisin yhä vanhalla jättimäisellä putkitöllöllä. Meitä putkitöllöjen käyttäjiä siis on yhä olemassa. Tästä syystä toivoisin siis monipuolisia liitäntöjä, jotka ei rajaisi ketään pois.
Muokannut: Finski 24.02.2013 klo 20.59 lainaa
visioita

24.02.2013 klo 21.19 1 tykkää tästä

VR -lasit, eli lasit jotka peittää koko näkökentän. Muutamat ovat näitä joskus kokeilleet pelimaailmassa, mutta heikoin tuloksin, kuten Nintendon Virtual Boy. Elokuvissa noita on kenties käytetty jo aivan menstyksekkäästi, joskin silmät ja pää tulevat helposti kipeäksi. Aika voisi kuitenkin olla piankin kypsä VR -laseille pelaamisen suhteen surround -äänillä varustettuna?

Fotorealistisuus joka kumoaisi tavallaan nykyisen FPS -termin. Kaikki näkyvä tapahtuisi reaaliajassa. Nykypelit pääsevät jo melko lähelle uskottavaa fotorealistisuutta että tuon toteutuminenkaan ei voisi olla kovinkaan kaukana, mutta käytännössä ajatuksena mahdoton?

Unelmien superkonsoli. Tietenkin konsoli jolla voisi pelata kaikkien alustojen pelejä, joten siinä olisi useampaa rautaa yhdisteltynä ja käyttäisi vain kulloinkin sitä rautaa riippuen minkä konsolin peliä pelaa. Toteutuvuus: ei koskaan?

lainaa
Keijo

24.02.2013 klo 21.51

- Haluaisin konsoleiden fpssät korkeimmiksi: esim. 60 fps targetiksi perus 20-30 sijasta. Mielestäni korkea fps korvaa hiukan epätarkemmat tekstuurit jne. Tämän tosin päättävät devaajat mikäli olen oikein käsittänyt.

- Parhaiten omaan käteeni sopiva padi on ensimmäisen Xboxin padi. Haluaisin, että se uudelleenjulkaistaisiin.

- Pelaamisen aloittaminen pitäisi saada mahdollisimman nopeaksi: pitäisi saada jokin default asetus, joka lataa tuoremman tallennuksen pelistä, jota on viimeksi pelannut ja lataa samalla viimeksi käytetyn profiilin jne. Esim. kaksi käynnistysnappia konsoliin, joista toinen lataa viimeisimmän tallennuksen ja toinen on perus. Ei luulisi olevan vaikea koodata.

- Tärkein on kuitenkin se, että olisi paljon hyviä pelejä.

lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

24.02.2013 klo 22.04

PS+:ssassa on pilvitallennus tosin USB-tikku olisi parempi ja ei missään nimessä komposiittivideolle kuolemaa. Vien PS3:sen mukanani ja monessa paikassa tarvitsen komponenttia.

Olisi myös hyvä, että pelit voisi asentaa levyltä. Tosin pitää myös olla mahdollisuus pelata ilman asennusta. Ainakin ei olisi digitaalisena.

Avoin kauppa, johon voi kehittää omia pelejä ja kunnon nettiselain joka toimii samalla, kun pelaa pelejä tai jotain muuta.

Unelmakonsoli olisi tehokas käsikonsoli, jonka voi laittaa TV:lle vaikka mini-HDMI:in kautta ja bluetoothilla ohjaimet.
lainaa
visioita2

24.02.2013 klo 22.11 1 tykkää tästä

Tutkin ja hutkin asioita tarkemmin. VR -laseja on itseasiassa monenkinlaisia jo markkinoilla, surround äänillä varustettuna. Eräs näistä on Sonyn Personal 3D Viewer HMZ-T1, josta V2:sta taannoin uutisoitiin. Pakko tuollaiset olisi joskus hankkia, mutta hinta on kovin suolainen, 999,90€ :-/ Kuinkahan mahtavat sitten pelaamisessa toimia?

lainaa
korjataan

24.02.2013 klo 22.14

Tuo siis T2 -mallin hinta, T1 629,90€
lainaa
scott

24.02.2013 klo 22.17 1 tykkää tästä

Kuvaputkella mennään täälläkin ja todennäköisesti niin kauan, kun vaan telkku pelittää.
lainaa
Visuttaja

24.02.2013 klo 22.37 1 tykkää tästä

En kyllä haluaisi itse fyysisen median päättyvän. Vieläkin lainaillaan pelejä kavereiden kesken ja tuodaan niitä pelattavaksi.
lainaa
Mutku

24.02.2013 klo 23.39 6 tykkää tästä

Hoh kun ei jampat tajua mikä pointti komposhittivideon poistamisessa on. Just se, että sitten ei kehittäjien tarvitse enää tyhmentää käyttöliittymiään sille teidän paskaputkellenne. Kas kun ette vaadi, että verkkopelin täytyy toimia 300bps modeemilla ja tallennukset disketeille, joita löytyi mummulan vintiltä.
lainaa
Sammakkomie5

25.02.2013 klo 00.02 3 tykkää tästä

korjataan kirjoitti:
Tuo siis T2 -mallin hinta, T1 629,90€
En tiennytkään, että terminaattoreita saa niin halvalla. :p
lainaa
1234asdf

25.02.2013 klo 00.09 5 tykkää tästä

Pc pelaajan näkökulmasta unelmakonsoli olisi niin tehokas että pelien kehitys ei pysähtyisi siihen kun hikisissä konsoleissa loppuisi tehot ja rauta kesken tai sitten vaihtoehtoisesti konsoleista tulisi niin huonoja että pelienkehitys niille lopetettaisiin.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.02.2013 klo 01.19 3 tykkää tästä

Keijo kirjoitti:
...

- Pelaamisen aloittaminen pitäisi saada mahdollisimman nopeaksi: pitäisi saada jokin default asetus, joka lataa tuoremman tallennuksen pelistä, jota on viimeksi pelannut ja lataa samalla viimeksi käytetyn profiilin jne. Esim. kaksi käynnistysnappia konsoliin, joista toinen lataa viimeisimmän tallennuksen ja toinen on perus. Ei luulisi olevan vaikea koodata.

...

PS4:stähän tämä ominaisuus löytyy. Kun käynnistät PS4:n, se jatkaa suoraan siitä, mihin konsolin aiemmin jätit. Eli jos vaikka lopetit kesken pelin, konsoli jatkaa suoraan siitä kohti peliä, ikään kuin koko systeemi olisi koko ajan ollut vain "pausella". Mahtava ominaisuus mielestäni, pelaamisen helppous kunniaan.

Oma toive numero uno olisi ilmainen verkkopelausmahdollisuus.
lainaa
Jerash

25.02.2013 klo 03.09 1 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
erkkilä kirjoitti:
Eli tietokone?

Jos 300-400 eurolla saa pelikelpoisen tietokoneen, jossa ei tarvitse miettiä raudan päivittämistä ja virustorjuntaa jne. niin käy sekin.

Ymmärtääkseni käytät parhaillaankin tietokonetta. En ymmärrä miten tämä vaikeuttaa sen kummempaa. Virustorjunnaksi MSE, päivittyy Windowsin kanssa samaan aikaan, eikä tarvi ylimääräisiä huolehtia. Vastaavasti konsoleillakin tulee järjestelmän päivityksiä..

Ja laittamalla vähän enemmän rahaa PC:hen, pitkällä tähtäimellä säästää rahaa verrattuna konsoliin. Konsoleilla uudet pelit maksaa keskimäärin 10€ enemmän kuin mitä PC versiot. Ja sitten on _mahdolliset_ live subscribtionit.

Toki jos tykkää sohvalta pelata, tällä hetkellä konsolit ovat siihen paras vaihtoehto, kun SteamBox ei ole vielä vaihtoehtona.
lainaa
hohoh

25.02.2013 klo 03.16 4 tykkää tästä

Mutku kirjoitti:
Hoh kun ei jampat tajua mikä pointti komposhittivideon poistamisessa on. Just se, että sitten ei kehittäjien tarvitse enää tyhmentää käyttöliittymiään sille teidän paskaputkellenne. Kas kun ette vaadi, että verkkopelin täytyy toimia 300bps modeemilla ja tallennukset disketeille, joita löytyi mummulan vintiltä.

kaikki eivät asu helsingissa jossa saa 100megan netin kaikkialle. Itselläni 24M netti eikä sen nopeempaa saa tänne, ja tästäki maksan 44€ kuussa, samaan hintaa saa hesassa ton 100m(varmaanki alle ton hinnan)

vähän ohi aiheen mutta asiaa. Kaikilla ei ole mahdollisuuta käyttää "uusinta" tekniikkaa
lainaa
unregistered

25.02.2013 klo 08.37

Mikko kirjoitti:
Olivatko ne latauksia vai fyysisiä pelejä? MS lähetti ihan fyysisiä kappaleita, vaikkei se 250 euron hintaeroa kattanutkaan. Latauksia en oikein laske, kun ne eivät käytännössä "maksa" mitään julkaisijalleen.

Eli sillä mitä saat ei niin ole väliä, vaan sillä mitä se maksaa julkaisijalle? (Ei ne fyysisetkään kappaleet 'mitään' maksa... noh, ehkä postikuluja)
lainaa
sdfkl

25.02.2013 klo 08.44

Optinen media, kyllä, siitä olisi kiva päästä eroon. Lisäisin nimittäin vielä yhden pointin, että miksi: ne ovat yleensä ne halvimmat osat koko laitteessa ja liikaa myös liikkuvia osia, josta päästään siihen, että kun nämä kaksi kun yhdistetään, niin syntyy osa, joka todennäköisesti ei kestä yhtä pitkään kuin muut osat laitteessa. Tunnen itseni lisäksi niin monta kaveria, joilla hajonnut juuri toi asema 360/PS3/Wii, ettei oikeasti paljoa huvittaisi laskea enää tuon varaan.

Mikä korvaamaan? Flash-muisti (esim. usb-tikut) ja suorat lataukset. Esim. usb 3.0:n kautta data liikkuu vikkelään kovalevylle (asennus) ja noita usb-portteja on niin halpaa laittaa vaikka 4-6 koneeseen: yksi menee pashaksi = ei väliä, aina on muutama toimiva.

Vapaa ohjainstandardi: KYLLÄ! Voi että olisin onneissani, jos tämä tulisi, mutta eipä varmasti tule. Olisi vaan niin hienoa, kun voisi tuoda vaikka kaverille, jolla on PS4, niin vaikkapa oman 720 ohjaimen ja päinvastoin, tai vaikkapa jonkun muun usb-/radioaalto-ohjaimen. Eipä tarvitsisi enää manailla hävittyään vaikka FIFA:ssa, että "saatana tätä ohjainta!" :) Noilla kun nimittäin on isoja eroja tuntumassa ja urheilupeleissä etenkin sen huomaa.
lainaa
Maade

25.02.2013 klo 08.44 1 tykkää tästä

visioita kirjoitti:

Unelmien superkonsoli. Tietenkin konsoli jolla voisi pelata kaikkien alustojen pelejä, joten siinä olisi useampaa rautaa yhdisteltynä ja käyttäisi vain kulloinkin sitä rautaa riippuen minkä konsolin peliä pelaa. Toteutuvuus: ei koskaan?

Tehokkaalla tietokoneella voit pelata kaikkea käsittääkseni XBOX360 ja PS3 lukuunottamatta. Ainakin Wii ja PS2 ja kaikki vanhojen konsolien pelit toimivat emuloinnilla. Se kuinka laillista tuo sitten on on taas toinen juttu..
lainaa
asdfas

25.02.2013 klo 08.47

unregistered kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
Olivatko ne latauksia vai fyysisiä pelejä? MS lähetti ihan fyysisiä kappaleita, vaikkei se 250 euron hintaeroa kattanutkaan. Latauksia en oikein laske, kun ne eivät käytännössä "maksa" mitään julkaisijalleen.

Eli sillä mitä saat ei niin ole väliä, vaan sillä mitä se maksaa julkaisijalle? (Ei ne fyysisetkään kappaleet 'mitään' maksa... noh, ehkä postikuluja)

Voi pojat, kyllä ne maksaa: julkaisija kun on juurikin se taho, joka yleensä maksaa niin kehityksen, logistiikan kuin pr:nkin viulut, joten jokainen "ilmainen" peli itseasiassa maksaa juurikin nimenomaan julkaisijalle, varsinkin, jos _kaikkia_ kuluja ei ole vielä katettu.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.02.2013 klo 08.56 1 tykkää tästä

Jerash kirjoitti:

Ymmärtääkseni käytät parhaillaankin tietokonetta. En ymmärrä miten tämä vaikeuttaa sen kummempaa. Virustorjunnaksi MSE, päivittyy Windowsin kanssa samaan aikaan, eikä tarvi ylimääräisiä huolehtia. Vastaavasti konsoleillakin tulee järjestelmän päivityksiä..

Tämä on ihan erillinen keskustelunsa, joka on käyty moneen kertaan. Pelaan paljonkin PC:llä, mutta peli-PC:ni ei todellakaan ole mikään muutaman sadan euron laite, jo pelkkä näyttökortti maksoi sen verran. Netin surffailuun sellaista tehoa ei tarvita.
lainaa
patteli-

25.02.2013 klo 10.34

Ainakin normi Wiillä saa otettua tallennukset talteen muistikortille, ehkä jopa tikulle. En muista toimiiko tuo ominaisuus vain SD-kortin kanssa vai myös USB-väylän kautta.

WiiU ottanut takapakkia?
lainaa
SeppoTaalasmaa

25.02.2013 klo 10.46 1 tykkää tästä

DRM-vapaus? Anyone?
lainaa
Rospuutto

Rekisteröitynyt 21.04.2010

25.02.2013 klo 11.26

Hyvä listaus. Toivoisin myös että näistä M$-pointseista ja muista vastaavista luovuttaisiin hiljalleen verkkokaupassa.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

25.02.2013 klo 12.36

Tuo ohjain politiikka on kyllä todella raivostuttava xboxilla eipä tarvinnut rattiakaan ostaa kun vaihto ehdot oli halpaa paskaa tai tautisen kallista plegellä tässä asiassa onneksi oltiin viisaampia...

Tuo muistikortti systeemi ykkösessä ja kakkosessa oli aivan loistava varsinkin Gran Turismoa pelatessa tuli mielellään kaverin kanssa vertailtua kumpi tekee parempia kisaautoja :D.

Ilmainen nettipelaaminen olisi kanssa hyvä olla niin kuin plegellä nytten ettei tarvitsisi PCeelle siirtyä nettipelaamisen suhteen...

Ja tehoa ja julmetun iso kovalevy ettei ihan heti ala ahistaa varsinkin alkupään kovot olivat surkean kokoisia...(joo tiedän että niitä saa ostettua isompia ja olen ostanutkin).
Muokannut: Pioneeri 25.02.2013 klo 12.37 lainaa
jelly

25.02.2013 klo 12.47 3 tykkää tästä

hohoh kirjoitti:
Mutku kirjoitti:
Hoh kun ei jampat tajua mikä pointti komposhittivideon poistamisessa on. Just se, että sitten ei kehittäjien tarvitse enää tyhmentää käyttöliittymiään sille teidän paskaputkellenne. Kas kun ette vaadi, että verkkopelin täytyy toimia 300bps modeemilla ja tallennukset disketeille, joita löytyi mummulan vintiltä.

kaikki eivät asu helsingissa jossa saa 100megan netin kaikkialle. Itselläni 24M netti eikä sen nopeempaa saa tänne, ja tästäki maksan 44€ kuussa, samaan hintaa saa hesassa ton 100m(varmaanki alle ton hinnan)

vähän ohi aiheen mutta asiaa. Kaikilla ei ole mahdollisuuta käyttää "uusinta" tekniikkaa

24Mbps on PALJON, saisit olla iloinen siitä. Itse asun itä-suomessa, maalla, vain muutaman kilometrin päässä 20k hengen kaupungista ja 2Mbps on paras mitä saa(yli 50€/kk) ilman että käyttää epävakaata mokkulayhteyttä. Mokkulallakin nopeus on kuitenkin vain enintään 5Mbps, eli kaukana siitä mitä sinulla. Näillä nopeuksilla sitten tulee imuteltua kaikki Steam pelit sun muut.
lainaa
hohoh

25.02.2013 klo 13.03

jelly kirjoitti:

oho, nyt kyllä tuntuu tuo 24m netti nopeelta. Ja tästä pääseki sittrn tuohon pilvitallennus/pelaamis ongelmaan. Suomessa kun netit on mitä on nopeudeltaan, tuolla 2m netillä tuskin hirveesti pystuu tuollaiseen?( korjatkaa jos ilen väärässä)
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

25.02.2013 klo 13.24

Uuden xboxin kovo kulkee ihan kivasti mukana, ps3 sensijaan kusee tämänkin asian
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

25.02.2013 klo 15.07 1 tykkää tästä

hohoh kirjoitti:
jelly kirjoitti:
hohoh kirjoitti:
Mutku kirjoitti:
Hoh kun ei jampat tajua mikä pointti komposhittivideon poistamisessa on. Just se, että sitten ei kehittäjien tarvitse enää tyhmentää käyttöliittymiään sille teidän paskaputkellenne. Kas kun ette vaadi, että verkkopelin täytyy toimia 300bps modeemilla ja tallennukset disketeille, joita löytyi mummulan vintiltä.

kaikki eivät asu helsingissa jossa saa 100megan netin kaikkialle. Itselläni 24M netti eikä sen nopeempaa saa tänne, ja tästäki maksan 44€ kuussa, samaan hintaa saa hesassa ton 100m(varmaanki alle ton hinnan)

vähän ohi aiheen mutta asiaa. Kaikilla ei ole mahdollisuuta käyttää "uusinta" tekniikkaa

24Mbps on PALJON, saisit olla iloinen siitä. Itse asun itä-suomessa, maalla, vain muutaman kilometrin päässä 20k hengen kaupungista ja 2Mbps on paras mitä saa(yli 50€/kk) ilman että käyttää epävakaata mokkulayhteyttä. Mokkulallakin nopeus on kuitenkin vain enintään 5Mbps, eli kaukana siitä mitä sinulla. Näillä nopeuksilla sitten tulee imuteltua kaikki Steam pelit sun muut.

oho, nyt kyllä tuntuu tuo 24m netti nopeelta. Ja tästä pääseki sittrn tuohon pilvitallennus/pelaamis ongelmaan. Suomessa kun netit on mitä on nopeudeltaan, tuolla 2m netillä tuskin hirveesti pystuu tuollaiseen?( korjatkaa jos ilen väärässä)

Suomessa nettiyhteydet ovat erittäin hyvää tasoa. Ensimmäinen maa maailmassa joka takaa keskellä hevonpersettäkin asuville vähintään 2 megan yhteyden. Jos asuu edes suht. urbaanilla alueella niin nettiyhteydet ovat huippuluokkaa. Jos asuu keskellä metsää tai vuoren huipulla niin silloin on turha odottaa 100 megan valokuitua.
24 megan netti on erittäin nopea ja riittää aivan kaikkeen mahdolliseen mitä kuluttaja tarvitsee.
lainaa
taikatemppu

25.02.2013 klo 15.28

Mikko kirjoitti:
erkkilä kirjoitti:
Eli tietokone?

Jos 300-400 eurolla saa pelikelpoisen tietokoneen, jossa ei tarvitse miettiä raudan päivittämistä ja virustorjuntaa jne. niin käy sekin.

Se 500e (Ja ehkä enemmänkin) mikä menisi muuten koneeseen + konsolirahat = 900e = pelikone ;)
lainaa
Qukko

25.02.2013 klo 15.35

Finski kirjoitti:
Komppaan täysin Mikon tekstiä, paitsi tuota komposiittivideota. -snip- Ilman tätä pelaisin yhä vanhalla jättimäisellä putkitöllöllä. Meitä putkitöllöjen käyttäjiä siis on yhä olemassa. Tästä syystä toivoisin siis monipuolisia liitäntöjä, jotka ei rajaisi ketään pois.

Minäkin olin melko pitkään kuvaputkimies, mutta komposhitti-video on yhtä lailla kamalaa kuvaputkellakin. Kuvaputkella RGB on kultaa, ja Euro-SCARTilla veitsenterävän RGB-kuvan saa käytännössä mihin tahansa mummolan telkkariinkin.

Ainut vaan, että nykyään SCART-liitäntä on hyvää vauhtia poistumassa, ja edes säntillinen S-Video rupeaa myös olemaan harvinainen uusissa telkkareissa. Komposiittia ottaa vastaa käytännösä mikä töllö tahansa, mutta mitään muuta hyvää siinä ei sitten olekaan.
lainaa
Raikku72

25.02.2013 klo 15.56

Mikko ylpeilee taas hänen kymmenien tuhansien eurojen laitteillansa (isin perintö?). Kamalaa luettavaa kun tulee sellaisia nyrpeänsekaisia lausuntoja kuten tämäkin juttu.. "vain uusin hdmi-yhteensopivuus sallittakoon" -mikolla kun ei ole edes vintillä niin vanhaa (halpaa) laitteistoa etteikö siihen menisi vain ja ainoastaan uusimmat hdmi:t.

kai sulla on vessassa oma 1000 meganen kuitu?? meinaan että voit sitten kattoa vaimolta piilossa 4KHD-3D-pornoa 1000fps siitä kahensadantonnin 80 tuumasesta oledista mikä siinä vessan seinällä on!?
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

25.02.2013 klo 16.33 5 tykkää tästä

Raikku72 kirjoitti:
Mikko ylpeilee taas hänen kymmenien tuhansien eurojen laitteillansa (isin perintö?). Kamalaa luettavaa kun tulee sellaisia nyrpeänsekaisia lausuntoja kuten tämäkin juttu.. "vain uusin hdmi-yhteensopivuus sallittakoon" -mikolla kun ei ole edes vintillä niin vanhaa (halpaa) laitteistoa etteikö siihen menisi vain ja ainoastaan uusimmat hdmi:t.

kai sulla on vessassa oma 1000 meganen kuitu?? meinaan että voit sitten kattoa vaimolta piilossa 4KHD-3D-pornoa 1000fps siitä kahensadantonnin 80 tuumasesta oledista mikä siinä vessan seinällä on!?

HDMI-television (32"-40") voi halvimmillaan käydä 50€ ostamassa huuto.netistä joten se taitaa olla "hiukan" eri asia kuin joku 1000 megan kuituyhteys tai 80" televisio. Ehdottomasti voisi ottaa komposiitivin vegeen tai ainakin tehdä käyttöliittymät 100% FULLHD ehdoilla.

Jos kuvaputkea käyttää niin olkaa hyvä vain, mutta sellaisella antiikkisella paskalla on kyllä turha alkaa mitään oikeuksia vaatimaan 2013/2014 vm. konsolilta.
lainaa
juups

25.02.2013 klo 23.34

Kyllä. Olisi kiva jos kondolille asennetun pelin voisi käynnistää ilman pelilevyä, vaikka se nettilatausten tavoin tarkoittaisi pelin sitomista käyttäjätiliin ikuisiksi ajoiksi.

Pelit muistitikulla olisi myös aika kova juttu. Optinen media muuttuisi tarpeettomaksi ja liikkuvien/vikaantuvien osien määrä vähenisi

Ja tosiaan, pointsit pois ja hinnat oikeana valuuttana.

komposiittivideo on kyllä melko turha.

Kunnollinen ja vaivaton tapa varmuuskopioida pelit ja pelitallennukset kovalevyn vikaantumisen varalta kelpaisi myös. Pilvitallennus on hyvä, mutta hidas ja kapasiteetiltaan hyvin rajallinen. Sinne ei pelejä juurikaan kopioida.
lainaa
ärjyakka

27.02.2013 klo 01.01

Minun Suuruuteni kaivattu mielipide:
- Jokikinen tehty peli on siihen sopiva, on sitten Amiga, NES tai Xbox.
- Ei hajoa viikon päästä ostosta, ja tuki tai tuotteet kaupasta ei lopu koskaan. Hiljainen kanssa.
- 8 ohjainta ja peleille standardit pelimuotoihin. Jokikiseen peliin vähintään kelvollinen yksinpeli, kaikkiin 2-8 pelaajan co-op (tarinaa ei tarvi muuttaa, laittakoot vaan 7 kloonia peliin) ja kaikkiin peleihin 1-8 pelaajan multiplayer versus botti party mode. Myös roolipeleihin voi laittaa jonkun Battle Moden.
- Liian iso kovalevy tarpeeseen nähden. Tila ei saa loppua vaikka innostuisinkin lataamaan pari ylimääräistä peliä.
- Siistit käyttöliittymät joista saa hioa kaiken paskan pois ja oikea offline-moodi jossa puolet ikkunoista ei ole vedetty risteillä yli.
- Kaikki peruspeliominaisuudet käytettävissä ilmaiseksi. Nettimoninpelistä maksaminen on ihan naurettavaa, puhumattakaan kaikesta peleihin liittymättömästä lisäpaskasta.
- Ja koska pelit tekevät konsolin niin panostus oman firman peleihin ja painostusta muille kehittää pelejään ettei samat CODit ole vuodesta toiseen myyntikelpoisia ja kaikki kopioi toisiltaan kaikkia ideoita.

Suurin pelialan huijaus on että N64, Xbox ja GC tullessa odotin 4 pelaajan spliteistä tulevan standardin, mutta nyt ne ovat kuolleetkin pois. Flatoutia, Haloa ja montaa muuta pelatessa ainoa toive olisi että peliä voisi pelata 4 samalla määrällä botteja kuin on yksinpelissä. No onneksi on modit niin saa edes karvalakkiversiot.
lainaa
isosalami

27.02.2013 klo 01.09

2 Megaakin on edelleen vallan riittävä peruskäyttöön, peleihin yms. Ongelma tulee jos tapana on latailla monen gigan pelejä tms eikä millään malta odottaa tai pelkää yhteyskatkoa jossain välissä.

Ja eikös ne pelit ole jo suunniteltu HDn ehdoilla? Itse pelaan edelleen kuvaputkella ja puolessa peleistä tekstit ovat niin pientä tihrua, osa kuvasta menee ruudun ohi tms paskaa. Mutta silti en hyppää tuohon ikuiseen firmojen keksimään rahastuskierteeseen jossa joka viikko tulee uusi kaikki vanhat turhaksi tekevä "keksintö". Noissa vanhoissa HDtelkuissakin on niin umpipaskakuva että mielummin katson 50-luvun mustavalkoa kuin vispipuuroa.

Ja jos siirtyvät intensiivisemmin noihin suurempiin resoihin niin siinä syödään taas tehoja jotka voisi käyttää ihan muuhun kuin kasvojenkohotukseen.
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova