Tuorein sisältö

Listasunnuntai #163

Mikko Heinonen

18.11.2012 klo 19.33 | Luettu: 32171 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Disney-pelien kermaa
Toimituksen postiluukusta kolahti Epic Mickey 2:n arvostelukappale, ja sitä mainostettiin myös elokuvateatterissa lastenleffan yhteydessä. Sattumalta ei ole kauan siitä, kun kaveriporukassa mietimme, mitkä Disney-pelit ovat pelaamisen arvoisia, ja kun oli vielä sunnuntai niin listahan siitä syntyi.

Alkuun on huomautettava sellainen seikka, että Aku Ankka ei ole juuri missään muualla sellainen Disneyn synonyymi kuin Suomessa, vaikka arkipäivän anarkistimme onkin esiintynyt lukemattomissa piirrospätkissä. Tämä selittää sen, että peleissä Mikki johtaa selvästi. Lista on koostettu taas jäätelökauha+aivopuuro-menetelmällä, joten lisää toki kommentteihin omat suosikkisi.

Donald Duck's Playground




Listan ensimmäinen peli on kuitenkin akkaria. Sittemmin Larry-sarjasta tunnetuksi tullut Al Lowe kynäili tämän opettavaisen pelin, jossa Aku tekee hanttihommia ansaitakseen veljenpojille leikkikentän. Toiminta ei ole erityisen pitkäikäistä, mutta oudolla tavalla koukuttavaa.

DuckTales




Ankronikka-pelejä oli kaksi: Nintendo-kansa tuntee Capcomin julkaiseman tasohyppelyn (läpipeluuvideo täällä), mutta omat muistoni liittyvät tähän Incredible Technologiesin peliin ja etenkin sen PC-piipperillä soitettuun tunnusmusiikkiin.

Hare Raising Havoc




Who Framed Roger Rabbit? on hieno elokuva, joka kannattaa katsoa (se on Netflixissä, johon saa ilmaisen kokeilun, vihj vihj). Hare Raising Havoc ei ehkä ole erityisen hieno peli, mutta se on maininnan arvoinen siksi, että se on hyvin piirroselokuvamainen. Ratkaisut ongelmiin löytyvät tempuista, joista normaalin pelin hahmo potkaisisi tyhjää.

Lion King




Yhdessä vaiheessa Disney Interactiven nimellä julkaistut pelit olivat miltei kauneinta, mitä siihen mennessä oli pelikonsoleiden ruudulla nähty - kuten talon maineelle tietysti sopikin. Lion Kingin takana oli muuan Westwood, joka tunnetaan paremmin Command & Conquereistaan.

Mickey Mania




Ja lisää saman kulta-ajan tavaraa. Yhteistä näille peleille oli myös, että lapsekkaasta ulkonäöstään huolimatta ne olivat murhaavan vaikeita. Pääsin aikanaan hädin tuskin kaksi kenttää Mickey Maniaa läpi.

Viidakkokirja Svengiseikkailu




Viidakkokirja-elokuvan pohjalta väsättiin vuosituhannen vaihteessa PlayStation 1:lle tällainen lasten tanssipeli, joka oli itse asiassa ihan hauska vähän vanhemmillekin. Samalla se oli ensimmäisiä PSX-pelejä, joka oli liki täysin suomennettu (useimmista lauluista kun oli olemassa valmiiksi suomenkieliset versiot). Olin laittaa tähän pelikuvaa, ennen kuin löysin tämän melko huikean tutoriaalivideon.

Kingdom Hearts




Arvostelin aikanaan tämän pelin ja pidin sitä melko pöljänä yhdistelmänä JRPG:tä ja laiskaa Disney-mukaelmaa. Erityisen vähän pidin siitä, ettei Akua hyödynnetty oikein. Sain välittömästi kiukkuista palautetta KH-fanilta, ja pian huomasin, että heitä on itse asiassa aika paljonkin. Tämä ei muuttanut mielipidettäni pelistä, mutta lisäsi ehkä ymmärrystä - ja sarjan saamien jatko-osien perusteella suosio on jatkunut.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Lauantai-illan Kevyi... >

Keskustelut (28 viestiä)

fic

18.11.2012 klo 19.51 7 tykkää tästä

Kingdom Hearts on yksi kaikkien aikojen suosikkipelisarjojani. Juoni, vaikkakin sekava, on omalla tavallaan kiehtova, ja tunnelma on parhaimmillaan koskettavan haikea. Loistava musiikki edesauttaa tätä kaikkea. Jos totta puhutaan niin mielelläni olisin ottanut Kingdom Heartsin ilman Disneytä, loppupelissä varsin päälleliimattu koko konsepti.
lainaa
Burbeting

Rekisteröitynyt 07.12.2007

18.11.2012 klo 20.02 2 tykkää tästä

KH:t olivat ensimmäisiä jrpg:itä joita pelannut, mikä takia ne myös itselle tärkeitä.
Muokannut: Burbeting 18.11.2012 klo 20.17 lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

18.11.2012 klo 20.06 3 tykkää tästä

Mainia Quack Attack jäänyt ulkopuolelle, ja Mickey Wild Adventurea ei voinut päästä läpi
Muokannut: Talmunen 18.11.2012 klo 20.09 lainaa
mikkidikkihihihih

18.11.2012 klo 20.06 4 tykkää tästä

Mickey mania oli kyllä jumalattoman vaikea peli. En muistaakseni koskaan päässyt tornin ympärijuoksua pidemmälle.
lainaa
Jarski

18.11.2012 klo 20.29

Jotenkin arvasin että Donald Duck's Playground on listalla.

Miten mulla on semmonen fiilis että ämä peli on pyörinyt näillä listoilla jo muutaman kerran? Eipä siinä mitää, iha loisto peli on kyllä
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.11.2012 klo 20.37

Jarski kirjoitti:
Miten mulla on semmonen fiilis että ämä peli on pyörinyt näillä listoilla jo muutaman kerran? Eipä siinä mitää, iha loisto peli on kyllä


On tosiaan ollut listoilla #34 ja #128. Pitää taas sopivan tasaluvun sattuessa päivittää tilastoja listoilla paljon esiintyneistä peleistä :)
lainaa
Defu

18.11.2012 klo 20.47 3 tykkää tästä

Missä Aladdin ja omenat?
lainaa
Heimdall

Rekisteröitynyt 04.07.2007

18.11.2012 klo 20.50 2 tykkää tästä

Mä pelasin joskus muropaketista tullutta peliä missä Aku oli ninja tai jotain. Aivan huikea tasohyppely.

E: http://en.wikipedia.org/wiki/Donald_in_Maui_Mallard
Tämä, fvkken awesome.
Muokannut: Heimdall 18.11.2012 klo 20.51 lainaa
Murrer

18.11.2012 klo 21.02 4 tykkää tästä

Eikös Donald Duck: Quack Attack ollut hyvä peli? Ainakin itseni mielestä peli oli todella mahtava!
lainaa
Falafel

Rekisteröitynyt 04.01.2011

18.11.2012 klo 21.23

Ai noin tuo Lion Kingin laavakenttä mentiin läpi. Pelasin skidinä aina siihen asti ja sitten tyssäsi kun en tajunnut tuota tippukiveä tiputtaa.
lainaa
Shour

18.11.2012 klo 21.36

Murrer kirjoitti:
Eikös Donald Duck: Quack Attack ollut hyvä peli? Ainakin itseni mielestä peli oli todella mahtava!


Pyhää nostalgiaa ja loistava peli, hämmästelin sen puuttumista. Oli vielä parille alustalle.

Rantautuiko Taikaviitta-peli Suomeen koskaan? PK? Itse olen pelannut import-versiota.
lainaa
fafafa

18.11.2012 klo 21.42

Mikki Hiiri on perseestä. Paitsi Mickey Mania on ihan hyvä peli.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.11.2012 klo 21.50 1 tykkää tästä

Pelasin itse asiassa tuota Quack Attackia, suomeksi "Aku Ankka Universumin S@nkari", tässä hiljattain. Ihan ok simppeli 3D-tasopomppu, mutta aika ei ole ollut sen grafiikalle erityisen suopea. Jos listalle otettaisiin 8, se olisi ollut kyllä mukana.

Tigger's Honey Hunt PS1:lle näytti kestäneen aikaa paremmin.
lainaa
JJP

18.11.2012 klo 22.06

http://en.wikipedia.org/wiki/World_of_Illusion_Starring_M
lainaa
Karma

Rekisteröitynyt 16.04.2012

18.11.2012 klo 22.21

Ötökän elämää.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.11.2012 klo 23.08

Hauskaa, että Svengiseikkailua pelataan mainoksessa "väärin".

Oikeissa tanssipeleissä ei ole tarkoitus missään nimessä palata takaisin maton keskustaan, kun nappia on jalalla painanut. Ellei sitten peli itse asiaa ilmaise esimerkiksi miinoilla.

Disneyn peleistä minulla on kokemusta lähinnä Leijonakuninkaasta ja Aladdinista. Leijonakuningas tuntui pienenä kovin vaikealta, joten pelasin sitä lähinnä huijauskoodella tasoja skipaten. Muistan myös pelailleeni useaan kertaan Cold Shadow -nimistä Aku Ankka ninjailun demoa, mutta se tosiaan jäi vain demon pelaamiseen.
lainaa
Sparrow

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.11.2012 klo 23.41 1 tykkää tästä

NESin Duck Tales 2:sta ja Chip'n'dale 2:sta etsiskellen...
lainaa
anarko-antti

19.11.2012 klo 01.14

Aku Ankka - anarkisti? HAHHHAH anna mun nauraa!
lainaa
larppa

19.11.2012 klo 08.58 1 tykkää tästä

Quack Shot megadrivelle oli kans kova Aku Ankka -peli!
lainaa
fakdpoapvsdsv

19.11.2012 klo 12.30

Kompataan Quack Attackia ja Maniaa.

Muutenkin Aladdinit, Hercules ja Toy Story olivat joskus kovia
lainaa
Pluto

19.11.2012 klo 14.12

Duck Tales 1 & 2 ja Chip 'n' Dale NES:llä olivat tosiaan loistopelejä. Myöskin siitä syystä, että ne olivat jopa mahdollista pelata käytännössä läpi vastoin ajan yleistä henkeä.
lainaa
Priami

Rekisteröitynyt 07.03.2012

19.11.2012 klo 14.44 1 tykkää tästä

Defu kirjoitti:
Missä Aladdin ja omenat?


Aivan USKO-VITUN-MATTOMAN turhauttava taikamattolentelykenttä, anyone?
lainaa
_evoxia

19.11.2012 klo 15.25

Akua ei hyödynnetty oikein? Wat?
lainaa
Jake_

Rekisteröitynyt 12.05.2011

19.11.2012 klo 16.18

Juuri tuota NES:in Ducktalesia ei olisi saanut jättää listoilta! Omasta mielestä yksi ehkä parhaista NES tasoloikista. Itseasiassa Genesis/SNES sukupolvenkin Disney pelit olivat melkein poikeuksetta hyviä tasoloikkia ja vieläpä suhteellisen hyvännäköisiäkin.
lainaa
Koulukiusaaja

20.11.2012 klo 13.15

mikkidikkihihihih kirjoitti:
Mickey mania oli kyllä jumalattoman vaikea peli. En muistaakseni koskaan päässyt tornin ympärijuoksua pidemmälle.

Olin jo aloittaa leuhkmaan omalla suorituksellani, mutta walkthroughin perusteella en koskaan päässyt 11min kohdalla olevan hirven takaa-ajoa läpi.
lainaa
jonkunOnSeSanottava

20.11.2012 klo 15.15

Priami kirjoitti:

USKO-VITUN-MATTOMAN


Fail.

lainaa
ysäripelit

20.11.2012 klo 15.27

En tainnut koskaan pelata niitä läpi, mutta sen verran mitä Lion Kingiä ja Aladdinia kokeilin (PC-versiot), ne olivat hauskoja ja niissä oli kivat grafiikat ja hyvät musiikit.
lainaa
mAui

22.11.2012 klo 20.45

SNESin ja MD:n Donald in Maui Mallard peli puuttui!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova