Tuorein sisältö

Sam Raimi ohjaa World of Warcraftin

22.07.2009 klo 07.55 | Luettu: 12347 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ain't It Cool Newsin pääjehu Harry Knowles kertoo sen olevan varmaa tietoa, että ison budjetin World of Warcraft -elokuvan ohjaa Sam Raimi. Knowles kertoo kuulleensa asiasta jo kolme viikkoa sitten, käyttäneensä runsaasti aikaa asian varmistamiseen ja uskovansa nyt, että virallinenkin tieto on tulossa myöhemmin tällä viikolla tai seuraavalla.

Siihen suosituimpaan nettiroolipeliin perustuva elokuva oli viimeksi otsikoissa pari vuotta sitten, jolloin suunnitteilla oli 100 miljoonan dollarin versio. Taannoisen huhun mukaan Uwe Boll yritti ostaa ohjaajan pestin, mutta pelitalo Blizzardin pojat nauroivat miehelle päin naamaa.

Ain't It Cool News ei ole vielä saanut tarkempia tietoja. Raimi kuitenkin ohjaa ensin ainakin neljännen Spider-Manin. Raimin fantasiahammasta on kolottanut jo pidempään, sillä mies oli myönteinen ajatukselle kaksiosaisen Hobitti-elokuvan ohjaamisesta ennen kuin toimeen värvättiin Guillermo del Toro.

Lähde: Ain't It Cool News

Päivitys

Uutinen on virallinen. Raimi valvoo elokuvan kehitystyötä ja ohjaa sen Spider-Man 4:n jälkeen.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Uma Thurman vapautta... Metallican Sonispher... >

Keskustelut (15 viestiä)

Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

22.07.2009 klo 08.51

Vai että WoW leffa....no jopas. Tuleekohan tästä leffasta kuukausimaksullinen? Joka kuukausi elokuvaan tulee lisää sisältöä jne. Ehkä tiettyjä kohtia leffasta ei näe kuin vähintään 20 hengen kaveriporukassa? Ken tietää.
lainaa
Kneecap

Rekisteröitynyt 16.07.2009

22.07.2009 klo 09.38

Eikös tämän leffan pitänyt perustua enemmänkin Warcraft-universumiin, kuin tähän WoWiin?
lainaa
Flagg

Rekisteröitynyt 13.04.2007

22.07.2009 klo 10.06

Kneecap kirjoitti:
Eikös tämän leffan pitänyt perustua enemmänkin Warcraft-universumiin, kuin tähän WoWiin?

Tämän piti perustua sille warcraft kolmosen ja wowin väliselle aikajaksolle.
lainaa
Janezky

Rekisteröitynyt 10.04.2007

22.07.2009 klo 12.37

Mitä sitä turhaan elokuvaa tekemään, kun South Park on tehnyt helvetin hyvän WoW -jakson :D

Ei mutta ihan mielenkiinnolla odotan, että mimmonen elokuva siitä tulee, vaikka en koskaan ko. peliä ole pelannutkaan.
lainaa
lol

22.07.2009 klo 13.02

eijumalauta.fi.com.net asdasdasdasd
lainaa
rambokala

22.07.2009 klo 13.18

Mitä vikisette? Warcraftissa on materiaalia vaikka kymmeneen leffaan, ja varmasti saadaan hyvä fantasialeffa aikaan sen loresta.
lainaa
Asd

22.07.2009 klo 13.30

Protec kirjoitti:
Vai että WoW leffa....no jopas. Tuleekohan tästä leffasta kuukausimaksullinen? Joka kuukausi elokuvaan tulee lisää sisältöä jne. Ehkä tiettyjä kohtia leffasta ei näe kuin vähintään 20 hengen kaveriporukassa? Ken tietää.

Voi luoja kun on hauska juttu...
lainaa
XxX

22.07.2009 klo 14.56

Protec kirjoitti:
Vai että WoW leffa....no jopas. Tuleekohan tästä leffasta kuukausimaksullinen? Joka kuukausi elokuvaan tulee lisää sisältöä jne. Ehkä tiettyjä kohtia leffasta ei näe kuin vähintään 20 hengen kaveriporukassa? Ken tietää.

Melkein perse repesi kun kerroit noin hauskan jutun.
lainaa
ääh

22.07.2009 klo 15.03

voi ääh.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

22.07.2009 klo 16.01

Evil Deadit ja Warcraftit kultaa,
Spidermanit ja WoWit paskaa,
voisikio yksinkertaisemmin sanoa?
lainaa
kokoonpano

22.07.2009 klo 19.51

Melko kiva tehtävä jopa Raimille. Toivottavasti onnistuu.

Ei tuon tosiaan pitäisi mihinkään peliin varsinaisesti perustua vaan ihan siihen kokonaisuuteen, odotan innolla.
PS. tuo maksullinen juttu oli aika älyttömän hyvä, tipuin melkeen tuolilta pää edellä katolta alas.
lainaa
Gasoil

Rekisteröitynyt 24.05.2007

22.07.2009 klo 19.58

-
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

23.07.2009 klo 10.20

XxX kirjoitti:

Melkein perse repesi kun kerroit noin hauskan jutun.

No se o hyvä että naurattaa :)
lainaa
dojoing

24.07.2009 klo 13.00

Protec kirjoitti:
Vai että WoW leffa....no jopas. Tuleekohan tästä leffasta kuukausimaksullinen? Joka kuukausi elokuvaan tulee lisää sisältöä jne. Ehkä tiettyjä kohtia leffasta ei näe kuin vähintään 20 hengen kaveriporukassa? Ken tietää.

Jos sanan leffa tilalle pistäis sanan perse, ni kuulostais ihan ripittäytymiseltä.
lainaa
RÄBÄ

10.08.2009 klo 20.49

innolla kyllä odotan elokuvaa...toivottavasti tulee hyvä leffa:D
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova