Pistepirkkojen kuuden levyn laatikko perjantaina kaupoissa
22-Pistepirkon tuotantoa on koottu kuuden levyn box set -julkaisuksi. 20 albumikappaletta, 31 livenauhoitusta ja 35 videota kattava The Singles ilmestyy 19. päivänä lokakuuta yhtyeen oman Bone Voyage -levy-yhtiön kautta. Mukana on myös 52-sivuinen vihkonen, josta löytyvät tarkemmat tiedot kokoelman annista sekä fanin kirjoittama päiväkirja.
22-Pistepirkko sai alkunsa vuonna 1980 Utajärven kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla, kun punkista vauhkoontuneet Keräsen veljekset Asko ja P-K sekä kaverinsa Espe Haverinen vaihtoivat lainamateriaalin omiin rock-kokeiluihin. Trio on poukkoillut neljällätoista pitkäsoitollaan niin elektronisen musiikin, juuribluesin, garagerockin, folkin kuin radioystävällisemmän popinkin äärillä.
22-PISTEPIRKKO Live in Finland:
19.10 Tampere, Lost In Music @ Klubi
20.10 Rauma, Bar Hovi
27.10 Helsinki, Botta
Teaseria tulevasta eli seuraavaa voi odottaa The Singles -boxin ilmestyessä kauppoihin.

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti