Mewin uusin No more stories are told today I'm sorry they washed away no more stories the world is grey I'm tired let's wash away -niminen levy kertoo jo nimellään, ettei luvassa ole pelkkiä kolmen minuutin pophelmia ja listakiipijöitä. Mewin edellinen kokopitkä And the glass handed kites soi pakahduttavan tunteellisena ja taivaita tavoittelevan suurena. No More Stories...on huomattavasti ilmavampi, Mew vierailulla Sigur Rósin satujen saarella. Arvioissa albumia on syytetty turhan vaikeaksi ja sisäänpäin kääntyneeksi. Fanit petetään liian vaikeilla kappalerakenteilla ja selvien iskukertsien puutteella. Jaahas. Maailma on täynnä helppoa ja kivuttomasti sulavaa hattaraa, Mew tarjoaa kuin virkistävän keitaan radiopopin tylsyyden keskeltä. Levy on pitkä, ilmiselvät hittisiivut ovat vähissä mutta aisteja kutitteleva kokonaisuus suorastaan hukuttaa kuulijan yksityiskohtien ilotulitukselle jättäen viekottelevan äänimaiseman vapaaehtoiseksi panttivangiksi. Albumin soundi on pehmeän lämmin ja ideat eivät jää pyörimään yhden biisin ympärille.

Progressiivisen rockin fanina Mewin uutuus ei missään nimessä vaikuta ylitsekäymättömän monimutkaiselta. Bändi leikittelee muutamilla "helpoilla" siivuilla mutta jokainen kappale löytää paikkansa kokonaisuudesta. Albumin soundimaailma ja sovitukset ovat käsittämättömän rikkaita ja värikylläisiä. Edellisen albumin mahtipontisuus on korvattu kepeällä ja kirkkaalla maisemalla - vaikka albumi on täynnä, ainoastaan minuutteja kertyy liikaa. Suuri soundi ei tässä tapauksessa tarkoita muodotonta paisuttelua.

Albumin alkupuolelta löytyy muutaman minuutin täsmäiskuja, joista irtoaa korvakarkkia iskukertsien ystäville. New Terrain ja Introducing Palace Players eivät ole helpoimmasta päästä mutta varsinkin New Terrain sisältää houkuttelevaa sisäistä voimaa, joka on selvästi sukua And the glass handed kites -albumin äänimaisemalle. Beach ja Repeaterbeater ovat herkkua perinteisemmän indiepoppiksen ystäville. Lisäksi Repeaterbeater on albumin tehokkaimpia yksittäisiä kertsihuudatuksia. Tämän jälkeen sukelletaan reilummin seilaavaan tajunnanvirtaan, josta löytyy vähemmän ilmiselviä pysäkkejä mutta sitä enemmän viitteitä ja sivupolkuja sekä vapaana vellovan tunnelman hallintaa. Cartoons And Macrame Wounds olisi voitu kuormittaa massivisella äänivallilla - nyt biisi leijuu stratosfäärissä kevyenä kuin kaasupallo. Hawaii ja Vaccine tuovat selkeyttä ja harmoniaa kunnes albumin loppupuolen Tricks Of The Trade ja Sometimes Life Isn't Easy räjäyttävät albumin lopulliseen nousuun ja suoranaiseen hekumaan.

Mew taipuu moneen muottiin mutta välttelee ilmiselviä ratkaisuja. Albumi avautuu vasta kestokuuntelussa, rikas äänimaailma paljastaa todelliset kasvonsa vasta tehopyörityksessä. Mew saa tunteet liikkeelle ja bändin aikaansaama todellisuuspako on tervejärkistä huumetta. Tuntuu kuin tajuntaasi syötettäisiin värikylläistä fantasiatarinaa, jonka juoni muuttuu aina uuden kuuntelukerran myötä. Onko Mew taidetta...ehkä. Ainakin se on musiikkia, joka liikuttaa tunteita vielä vuosikymmenten kuluttua. Hyvä musiikki ei kulu käytössä ja sen tallentamat tunteen herättävät fiiliksiä vielä vuodenkiertojen jälkeen.