Ajattaran kuudes albumi riisuu korpikuoleman alastomaksi. Miten toimii routainen hautasaatto akustisella otteella? Vuosien takaa mieleen on jäänyt erään hienohelma-saparopään kommentti heavy-musiikista, eikö kitaroita voisi korvata vaikka viuluilla - kuulostaisi paremmalta. No onko se sitten enää heviä? Onko Apocalyptican sellomurina heviä? Voiko black metallia soittaa ilman sähköä? Olemme perimmäisten kysymysten äärellä.

Ajattara pyrkii olemaan oma itsensä, vaikka kitaroista puuttuu sähkö. Varsinkin Ruojan vokaalit kantavat pitkälle, miehen ulosanti on suoraan hornan tuutista. Toisaalta peittelemättömän sanojen oksentaminen on lähellä valua huumorin puolelle. Sovituksissa kuljetaan kovin sähköisen Ajattaran rinnalla. Vieraita soittimia käytetään häveliäästi. Luulisi vaikkapa sellon sopivan mainiosti pahan sanansaattajaksi mutta Ajattara pitäytyy perinteisessä soitinkaavassa. Saveen Saarnattu kokeilee paksumpaa kielisoitinta mutta kovin varovaisesti. Albumin aloittava Keuhkosi säväyttää vokaalien veret seisauttavalla kuolonkorinalla. Massat luo ympärilleen pimeän auran, joka tarttuu vaatteeseen kuin vimmainen musta surma. Mitä Kuolema Parantaa ei onnistu tavoittamaan viikatemiehen kylmää kosketusta, vaikka lyriikat viiltätät syvältä. Saatana Palvoo Meitä onnistuu luomaan sekopäisen moottorisahamurhaaja-fiilarin, värisyttävän hätkähdyttävä siivu. Ikuisen Aamun Sara valahtaa kertsin kohdalla Tuomari Nurmioksi. Kiekon päättävä Lammas on ankeudessaan ja kaiken peittävässä lohduttomuudessaan kaikkien itkuvirsien karvainen friikkiäpärä.

Ajattara on ilman sähköä vähemmän sykähdyttävä tapaus. Rajujen vastakohtien ja ääripäiden luomiseen on jäänyt vähemmän työkaluja. Paikoin levy on täyttä mustaa surmaa mutta osa siivuista epäonnistuu uuden identiteetin etsinnässä. Noitumaa välttyy putoamasta pelkäksi outouden tavoitteluksi mutta akustinen Ajattara olisi voitu puristaa muutaman biisin miniletuksi. Jos koko levy olisi yhtä vakuuttava kuin Ruojan konsonanttien raiskaus, kyseessä olisi varsinainen kuoleman kosketus. Noitumaa kaipaisi jopa reilumpaa hulluuden ylistystä. Ainakin soittimien osalta käteen voisi ottaa kaikkea, mistä lähtee rumuutta ja viikatemiehen läsnäoloa korostava ääni.