Tuorein sisältö

Postal

Ensi-ilta: 27.10.2008
Genre: Komedia, Toiminta
Ikäraja: 18
Jari Tapani Peltonen

05.11.2008 klo 16.30 | Luettu: 81897 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Metodinäyttelijä ikään kuin pyrkii elämään roolihahmonsa elämää. Metodikriitikko vastaavasti pyrkii saavuttamaan mielentilan, jossa kritisoitava taide-elämys näyttää todellisen luontonsa. Kuten In the Name Of the Kingin arvostelussa luvattiin, V2.fi:n metodikriitikko huomioi tohtori Uwe Bollin saavuttaman kulttimaineen ja on tutustunut ohjaajan kreisikomediaan Postal ja kirjoittanut siitä arvostelun väkevien alkoholijuomien vaikutuksen alaisena. Nuorten lukijoiden tähden seuraavat sanat on jälkikäteen korvattu seuraavin synonyymein: p**ka on torttu, p**se on peppu, v**tu on mätäs, k**pä on jorma, k*si on pisu ja j***lauta on kazaam.

Postal alkaa, kun lentokoneen kaapanneet turbaaniterroristit riitelevät taivaassa pyllistävien impien määrästä ennen kuin he törmäävät vahingossa World Trade Centeriin. Kohtaus julkaistiin viime vuonna netissä, en pitänyt siitä, ja kerroin tämän maailmalle uutis-ukaasissa, mikä herätti närää lukijoissa ja esimiehissäkin. Ei hätää, yhtään en ala rettelöimään, vaan päinvastoin pyrin halailemaan kaikkia ulvoen, että minä se väärässä olin! Optimaalisissa olosuhteissa tämä kohtaus on aidosti hauska. Nauroin ihan ääneen. Se on hauskaa, miten uskalias veto tämä on sellaisten sananvapausskandaalien kuin pilapiirroskohu jälkeen: jos Postal olisi hitti eikä täysi floppi, varmaankin boikotoisivat arabit lähivuosina bratwurstia ja Rammsteinia legojen sijaan. Näytän röyhkeälle Bollille tsemppiä vako hampaiden välissä venyen, mutta paha kyllä koko totuus on se, että tämän kohtauksen ja sen hetken kun katsoin itseäni peilistä välissä en kazaam nauranut kertaakaan.

Joku lukija varmaan kirjoittaa kommentteihin mistä Postal kertoo, sillä minulla ei ole siitä kuin aavistus. Yksi tärkeimmistä yksityiskohdista saattaa olla se, että eräs asuntovaunussa asuva luuseri tavis on kyllästynyt elämäänsä, johon kuuluu muun muassa vihamielinen säkkituolivaimo, joka vetää sisäänsä vierasta jormaa. Toisin kuin voisi odottaa, tämä mies ei sekoa aivan totaalisesti (doesn't go postal) ja ala ammuskelemaan kuin suomalaiset nuoret miehet, mutta kuitenkin liittoutuu perinteistä amerikkalaista uskonnollista kulttia johtavan hihhulisetänsä kanssa, mikä sitten johtaa kaikenlaisiin yleisiin ammuskelutilanteisiin, koska kultti yrittää säätää jotakin samaa juttua mitä nämä lähi-idän terotkin, joita johtaa Osama Bin Laden. Kaikki menevät pähkinöiksi. Postal on niinkin tappohauska leffa, että poliisi saattaa ampua viatonta siviiliä ihan muuten vain, koska häntä mätästää, mikä on siis hauskaa senkin takia, ettei kukaan reagoi tähän niinkuin pitäisi. Joo lähinnä tässä ammuskellaan.

Havainnointikykyni on siinä määrin lamaantunut, etten varsinaisesti voi vannoa ymmärtäneeni, onko Boll leikannut ja rytmittänyt eli työntänyt tämänkin teoksensa sentti sentiltä syvälle karhun vattuun niin kuin kaikki edellisetkin, mutta epäilen tätä vahvasti, sillä yleisesti ottaen elämys oli sataprosenttista sattumista vapaata hevontorttupuuroa, joka ei keitolla parane. Kiitos lämmittelyksi katsomani kauhukomedian The Cottage olin aivan täpinöissäni, kirjaimellisesti hihkuin ihkuna, kunnes Postalin järjetön torttuus imi minusta kaiken elämänilon, keinotekoisenkin. Postal on vähän niin kuin South Parkin tylsimmät, mielikuvituksettomimmat jaksot, mutta lisäksi torttu: yleisessä sekoilussa ja jokaisen asian kintuille pisuttelussa ei ole mitään muuta ideaa kuin kazaamin säälittävät populäärikulttuuriviittaukset, joiden äärimmäistä superfiksuutta ei tajua, ennen kuin sitä tajuaa, että jotain pitäisi tajuta, koska jokin idea tässä on pakko olla. Verne Troyer on kääpiö ja joku on munasillaan, pöntöllä istutaan, torttua väännetään, tissit näytetään, mutta vasta kun niitä on ehtinyt odottaa, rasismia tuetaan, huumeita, cameoroolissa nähtävä Boll on natsikullalla leffoja rahoittava natsi näin leikistikin ja George W. Bush on liittoutunut recycle Bin Ladenin kanssa justiinsa niinku tosielämän salaliittonörttien märissä unissa, mätäs.

Kirjoittakaa aivan vapaasti lukijakommentteihin, että teidän mielestänne Postal oli siis niinq yllättävänkin hervoton elämys, ehe heh, niin minä lähetän IP-numeronne karhukoplalle, sillä jos joku tästä nauttii, niin sillä satavarmasti on yksityinen sieniviljelmä tai muu suhde laittomiin aineisiin. Ainoastaan yksi seikka tekee Postalista paremman komedian kuin mitä ovat Mitäs Me Spartalaiset ja Love Guru, ja se ei voi olla kummoinen, koska rehellisesti sanoen unohdin sen. Vertailun vuoksi huomautettakoon, että maustetussa mielessäni on oikein selkeä kuva siitä, mikä on The Cottage, joka olisikin helpompaa arvosteltavaa. Siinä nähdään muiden muassa itse Klonkku, Andy Serkis! Se on kidnappauksesta kertova farssi, josta tulee verinen murhaajahirviökomedia siinä vaiheessa kun lailliset aineet alkavat vaikuttaa. Luultavasti kyseessä on onneton elokuva, mistä minä oikeasti tiedän, mutta herra metodikriitikkoa oikein himottaa naputella kuinka mahtava on Serkis ja kuinka Brittein saarilla osataan ja kuinka ihan rehellinen kannustamisen arvoisten hahmojen pilkkominen palasiksi perusmonsterin toimesta jaksaa naurattaa. Miten torttu on Postal?! Mitenkö torttu?! Niin mättään torttu, että meinasin nukahtaa sen ääressä, vaikka toivon tällä nimenomaisella hetkelläkin, että voisin katsoa uudestaan Dark Floorsin joka sentään naurattaa!

Näin viime yönä unta, että iso leijuva porkkana myi minulle hamsterin, jota minä rakastin hyvin paljon, mutta sitten se karkasi ja eksyi auringonvaloon ja räjähteli sarjatulella, koska sen turkki oli popkornia, eikä tämä uni ollut edes mitenkään erityisen ikimuistoinen. Milloinkaan ei kriitikkona oleminen niin paljon masenna, kuin aina kun arvosteltavana on joku uskaliaana tai mielikuvituksellisena mainostettu jormahtanut läjä torttua, jossa ei tosiasiassa ole yhtä mättään yksityiskohtaa, joka ei voisi omaan mieleen juolahtaa! Postalin budjetti on tiettävästi 18 miljoonaa dollaria - ei uskoisi, kazaam! Elokuvaohjaaja, joka ei ole koskaan tehnyt mitään oikein, eikä mitään viihdyttävällä tavalla väärin (In the Name of the King tosin melkein jo nauratti enemmän kuin haukotutti), saa kerta toisensa jälkeen järjettömiä rahasummia toteuttaakseen visioitaan, jotka ovat mielikuvituksettomia kuin alkuperäiset mielukuvituksettomat pelit! Tohtori Bollin pitäisi perustaa proktologiklinikka, sillä tämä herra osaa tuottaa tuskaa peppuun, eikä hän selvästikään pelkää torttua. 18 miljoonaa!? 60 miljoonaa In the Name of the Kingiä varten?! Elämää suurempia elämyksiä tehtaillut Ed Wood kuoli unohdettuna ja köyhänä kuin Wolfgang Amadeus Mozart ja joku antaa rahaa Uwelle?! Kohta lentää laatta eikä vika ole Leijonan.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Lordi - Deadache... Quantum of Solace... >

Keskustelut (41 viestiä)

Zimbushka

Rekisteröitynyt 14.07.2007

05.11.2008 klo 17.15 4 tykkää tästä

HAHAHA! Ei jumalauta :D
Peltonen on nero.
lainaa
JayeizH

Rekisteröitynyt 06.08.2007

05.11.2008 klo 17.47

Okei pakko myöntää kyllä pari kertaa repesin :D Kyse ei ole edes ainoastaan siitä miten Boll voi saada rahaa elokuviinsa, vaan siitä miten tunnetut näyttelijät jotka ovat oikeasti olleet hyvissäkin tai vähintäänkin viihdyttävissä elokuvissa, päätyvät Bollin ohjaamiin elokuviin, joissa ei oikeasti ole ikinä ollut mitään mikä toisi mitään positiivista lisää näyttelijän uraan.
lainaa
Databa

Rekisteröitynyt 06.04.2007

05.11.2008 klo 18.36

Huhu mitä tekstiä :D
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

05.11.2008 klo 18.49 1 tykkää tästä

Miun täytyy kyllä sanoa että Postal oli siis niinq yllättävänkin hervoton elämys.
Njaa, kukas tuota ulko-ovea koputtaa...



Ei vaiskaan. Kazaam kun irtoaa hienoa tekstiä teitin kynästä/näppiksestä.
lainaa
Tane

Rekisteröitynyt 26.06.2007

05.11.2008 klo 18.53

Kyllä tää pitää katsastaa jos ei oo kovin pitkä
lainaa
Konsolimies

05.11.2008 klo 18.54

Hyvä yleisö, Peltonen tuli hulluksi.
lainaa
Jugger

Rekisteröitynyt 17.04.2008

05.11.2008 klo 20.18

Miksei Peltonen myös arvostele muita katselemiaan leffoja kuten aiemmin mainittu The Cottage. Ei kaikkien arvosteluiden tarvitsisi olla pitkiä vaan lyhyt sepostus leffasta. Olisi kiva lueskella useampiakin arvosteluita. Voimia Peltoselle että jaksaa palata arvosteluiden pariin tämän leffan jälkeen.
lainaa
Odin

Rekisteröitynyt 24.04.2007

05.11.2008 klo 20.47

Kazaam, mikä arvostelu! :D
lainaa
Soliiz

Rekisteröitynyt 19.09.2008

05.11.2008 klo 20.55

Kazaam! :D
lainaa
WACK0

05.11.2008 klo 21.05

Helvetin hyväa arvostelu! En kyllä usko että Postal on tuon ½tähden arvoinen katseluelämys. :D

ROCK ON, PELTONEN!!!
lainaa
seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

05.11.2008 klo 21.09

-blam!-

Hyvää iltaluettavaa oli. =D
lainaa
Hattiwatti

Rekisteröitynyt 24.08.2008

05.11.2008 klo 23.25

Omasta mielestä leffa oli OK, mutta arvostelu sai repeämään :D
lainaa
Bateman

06.11.2008 klo 01.34

Hienoa, Hienoa, Hienoa!

Oletko Peltonen ajatellut perustaa mahdollisesti yksityisen nettiblogin, jossa arvostelet oikeita klassikoita (aseta tähän joku elämää suurempi elokuva), ja sitten vaikka paskanhauskojakulttipläjäyksiä, kuten esim. Cobra..

Ihan vaan ehdotuksena :) V2:ssa tuskin aletaan julkaisemaan vaikkapa Hard Eightin tyylisiä indietykityksiä..
lainaa
angel_eyes

Rekisteröitynyt 18.03.2008

06.11.2008 klo 03.36

Hervoton arvostelu. Mutta jokaisen leffan kohdalla eivät kyllä mielipiteemme kohtaa. Tätä elokuvaa en ole nähnyt enkä välttämättä kyllä näekään tämän arvostelun perusteella.
lainaa
miksu

Rekisteröitynyt 15.06.2008

06.11.2008 klo 08.24

Yksi Pallin elokuvat ovat sellaista sontaa etten rikasta elämääni
hänen trailereinsa pitemmillä "loisto"luomuksilla.

Luin rivienvälistä että Peltonen söi popcornia elokuvateatterissa.
lainaa
MH81

06.11.2008 klo 10.51

Postali pitää katsoa krapulapäivänä, silloin se on oikeasti viihdyttävä.
lainaa
spaz

06.11.2008 klo 11.48

Ei tämä leffa juurikaan kiinnostanut mutta tämän arvostelun jälkeen pitää ehdottomasti mennä katsomaan!
lainaa
OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

06.11.2008 klo 13.17

Katsoin tämän leffan tässä joku kuukausi takaperin ja pakko sanoa että paras Bollin leffa koskaan ikinä. Niin päätöntä menoa että aivot v*ttuun ja eikun repeileen. Suosittelen!
lainaa
postal_dude

Rekisteröitynyt 17.03.2008

06.11.2008 klo 15.31

Odotan elokuvan katsomista. Koska Boll on varmasti saanut sisäistettyä postal peleihin etenkin postal 2 kuuluvan mauttoman väkivallan.
Eli kissa työnnetään anuksestaan haulikon piippuun äänenvaimentimeksi. Voi kusta ohikulkijoiden päälle. Tai sitten kun uhri rukoilee armoa vedät vain lapiolla pään irti hartioista ja käytät sitä jalkapallona.
Pettyisin jos elokuvassa ei näkyisi rintoja.
lainaa
Gamehero

Rekisteröitynyt 29.05.2008

06.11.2008 klo 15.37

Vähä mainio arvostelu:D
Mäki haluan oppia kirjoittamaan tuollaista tekstiä:D
En kuitenkaan taida mennä katsomaan tätä leffaa..
lainaa
malakias

06.11.2008 klo 15.44

Olettehan toki käyneet allekirjoittamassa addressin jossa vedotaan Uwe Bollin lupaukseen olla enää ikinä ikinä tekemättä pelielokuvia, jos saa sellaisen addressin jossa on miljoona nimeä?
Linkki löytyy googlella tai wikipediasta.
Toisaalta löytyy sellainenkin addressi jossa häntä toivotaan jatkamaan, että siitäpä nyt reippaasti valitsemaan yhteistä kohtaloamme...
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.11.2008 klo 16.21 1 tykkää tästä

Jugger kirjoitti:
Miksei Peltonen myös arvostele muita katselemiaan leffoja kuten aiemmin mainittu The Cottage.


Bateman kirjoitti:
Oletko Peltonen ajatellut perustaa mahdollisesti yksityisen nettiblogin, jossa arvostelet oikeita klassikoita (aseta tähän joku elämää suurempi elokuva), ja sitten vaikka paskanhauskojakulttipläjäyksiä, kuten esim. Cobra..


Ainahan minä tietenkin jotain joskus suunnittelen.
lainaa
Solid

Rekisteröitynyt 19.04.2007

06.11.2008 klo 17.24

Minulla oli itse asiassa pelko että Peltonen olisi jollain kieroutuneella tavalla pitänyt tästä oikeasti, ja antanut hyvät pisteet. Onneksi olin väärässä. Ihan hyvä arvostelu, mutta ei juurikaan hauskuuttanut itseäni, vaikka arvostelija kai pyrki tekemään tästä riemukkaan nauruhermoja kutkuttavan tekstin.
lainaa
zergbur

Rekisteröitynyt 07.08.2007

06.11.2008 klo 17.48

hah katoin tän dvdripin tuossa kesän lopussa muistaakseni. oli kyllä sellasta kuraa että housut vaihtoon
lainaa
Indigo

Rekisteröitynyt 16.09.2007

07.11.2008 klo 16.53

Perushuono tusinakomedia, jonka kerran katsoo ja unohtaa. Postalia ei juuri ole, todella idioottimainen juoni ja paljon paskaa huumoria.

Toisaalta mahtui leffaan myös muutama ihan hauskakin läppä ;)
lainaa
LeCtUrE

Rekisteröitynyt 02.10.2007

07.11.2008 klo 19.33

Arvostelu vaikuttaa isolta aivpierulta ja kakkapissahuumoria täynnä. Onko tää peltonen ainoa V2:n leffa-arvostelija vai onko jotain asiallisiakin tyyppejä?
lainaa
nick

07.11.2008 klo 19.51

Omasta mielestäni tää oli oikeestaan ihan hyvä leffa.
lainaa
Isäsi

07.11.2008 klo 22.21 1 tykkää tästä

Voi lapsiraukkoja, jotka pitävät tämän kaltaista alkoholijournalismia tavoiteltavana asiana. Kyllä tässä oli minun mielestäni Peltosella vielä enemmän sensaatiohakuisuutta kuin Bollilla, kun oikolukemisen jälkeenkin kehtasi laittaa tuotoksensa levitykseen.
lainaa
Xyres

Rekisteröitynyt 03.07.2007

08.11.2008 klo 00.50

Peltonen loistaa TAAS kerran mahtavilla arvosteluillaan :D
lainaa
Käyttäjä314

08.11.2008 klo 22.03

LeCtUrE kirjoitti:
Arvostelu vaikuttaa isolta aivpierulta ja kakkapissahuumoria täynnä. Onko tää peltonen ainoa V2:n leffa-arvostelija vai onko jotain asiallisiakin tyyppejä?
Kyllä tänne olisi tilausta ihan oikealle kriitikolle. Nämä nykyiset arvostelut ovat tätä peruskoulutasoa. Ei hyvä. Ei anna hyvää kuvaa tästä paikasta.
lainaa
GoGo

Rekisteröitynyt 16.02.2008

09.11.2008 klo 17.51

Hah hah :D. Todella hyvä arvostelu! Lisää kuraa arvosteltavaksi jotta saa nauraa lisää! :)
lainaa
pena

10.11.2008 klo 10.14

Ihan hyvä random-komedia, ja jossei nyt pelistäkään pitäny, niin tuskin tämäkään iskee, siihen verrataan kuitenkin paljon ko. leffassa. Ei todellakaan kuitenkaan mikään maailmanhistorian huonoin leffa, kuten Peltonen antaa ymmärtää.
Ja itse arvostelusta nyt sen verran kun siitä selkoa sai, niin edes HITUSEN ammattimaista kritiikkiä ja perusteluja olisi kaivannut. Vaikka pitää tunkea sitä omaa luonnetta ja persoonaa tekstiin, niin voi silti tehdä senkin sopivissa määrin, ja vaikka pitää hauskuuttaa lukijaa kovastikkin, voi siltkikin osoittaa jotain tasoa arvostelun kirjoitusasussa.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.11.2008 klo 13.15

Isäsi kirjoitti:
Voi lapsiraukkoja, jotka pitävät tämän kaltaista alkoholijournalismia tavoiteltavana asiana. Kyllä tässä oli minun mielestäni Peltosella vielä enemmän sensaatiohakuisuutta kuin Bollilla, kun oikolukemisen jälkeenkin kehtasi laittaa tuotoksensa levitykseen.


Vinkki ja silmänisku muutamalle lukijalle: tässä on hieno esimerkki asiallisesta kritiikin kritiikistä! Tämmöistä kannattaapi kirjoittaa, jos tahtoo saada hyvää muutosta aikaan, tai ihan vain kriitikon masentuneeksi.

Postalin arvostelu on teknisesti ottaen vitsi, mikä sanotaan suoraan alussa, joten tätä arvostelua ei voi kritisoida muusta kuin siitä, että se on vitsinä huono. Kyseessä on totta kai hyvin huono vitsi hyvinkin monen mielestä - tämä oli selvää jo ennen kuin kävin Alkossa.

Tämä arvostelu on poikkeuksellinen siksi, että Uwe Boll on poikkeuksellisessa maineessa, ja poikkeuksellisessa maineessa on Postalkin jopa Bollin muuhun tuotantoon nähden. Ei tarvitse pelätä, että tällaisia ilmestyisi joka kuukausi.
lainaa
Purkaja

Rekisteröitynyt 08.06.2008

10.11.2008 klo 16.21

Tiedän Peltosen tyylin kirjoittaa ja joskus niille jutuille jopa nauraakin, kunhan niitä huumoripläjäyksiä tiputeltaisiin silloin tällöin. Nyt on parin arvostelun jälkeen jäänyt sellainen olo, että mitä tässä oikein tapahtuu? Välillä on todella vaikeaa ottaa selvää missä se jutun punainen lanka menee. Tässäkin arvostelussa sorruttiin liikaa sellaiseen "tajunnanvirtaan", kirjotetaan alitajunnasta mitä sylki suuhun tuo.

Kirjoita ensi kerralla selkeämpi, kiitos. :)
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.11.2008 klo 18.06

Purkaja kirjoitti:
Tiedän Peltosen tyylin kirjoittaa ja joskus niille jutuille jopa nauraakin, kunhan niitä huumoripläjäyksiä tiputeltaisiin silloin tällöin. Nyt on parin arvostelun jälkeen jäänyt sellainen olo, että mitä tässä oikein tapahtuu? Välillä on todella vaikeaa ottaa selvää missä se jutun punainen lanka menee.


Mitkä tuoreet arvostelut ovat olleet sekavia (jos tämä jätetään pois laskuista)?

Jos itse pitäisi vastata, niin jatko-osia arvostellessani en ole viimeaikoina paljoa selitellyt mistä on kyse, ja Tropic Thunderin arvosteluun en ole erityisen tyytyväinen.
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

12.11.2008 klo 19.21

Boll on hintti ja hänen pitäisi palaa helvetissä, mätäs soikoon.
Se sakemannihinukki ei ole yhtään mitään hyvä tässä maailmassa..
Natseja kun hintti tukee niin helvetti on oikea paikka hänelle, jossa pääsee maamiehensä, Hitlerin kanssa vaikka illalliselle...
Elokuva jossa ammutaan lapsia ja tekstin perusteella tuetaan huumeita ja natseja? Jep, painukoon helvettiin.
Ja Uwe vielä ihmettelee miksi kukaan ei rakasta hänen paskoja elokuvia?
lainaa
foba

Rekisteröitynyt 11.04.2007

14.11.2008 klo 23.23

Postal ei ollut komedia vaan osuvia tosielämän viittauksia, itseironiaa ja viihdettä! Olenko ainut joka tykkäsi postalista niin paljon että ostaa sen vielä Blúraynä kunhan löytää edullisesti. Itseasiassa voisin laittaa vähän enemmänkin pelimerkkejä tähän KULTTIELOKUVAAN.

!
lainaa
Juuso

24.01.2009 klo 03.36

Itse pidin leffasta, meni komiasti perjantaipäivän mukana. Ei mitään hittitavaraa,eikä ostamisen arvoinen, mutta hauska raina kuitenkin. Arvostelua lukiessani en kyllä edes hymyillyt kertaakaan, johtuuko sitten väsymyksestä vai siitä, että Peltosen melkein jokainen arvostelu on samanmoista angstaamista. Kannattaa katsoa näitä leffoja se peukalo jossain muualla kuin siellä pepussa kazaam. Ja ei, en syö sieniä.
lainaa
Zx-4

Rekisteröitynyt 19.07.2007

04.03.2009 klo 21.52

^ Jokaista ei voi miellyttää.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

19.03.2009 klo 21.38

Katsoin leffan, ja myönnän että pidin tästä. Varsinkin se työhaastattelukohtaus oli mielestäni hauska. Ja siitä tulee ihan oikeat työhaastattelut mieleen. Nauroin leffan aikana paljon enemmän kuin yhdenkään muun nykykomedian aikana. Vaan oli tässä niitä surkeitakin kohtia, turhaa venyttämistä, ja muutenkin leffa menetti otettaan pahasti loppua kohden. Enkä kasvata sieniäkään...mielestäni tämä oli ihan hauska komedia, en odottanut ainakaan näin "laadukasta" tuotosta. Tykkäsin. Annan elokuvalle 2.5/5. Oli tämäkin parempi kuin death proof. Kaikki on parempaa kuin death proof.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

29.06.2012 klo 02.44

Arvostelu oli itse elokuvaa parempi, vaikka itse elokuvakinnsain mit nauramaan
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova