Koin hyytävän tunteen, kun raskaana oleva nainen kertoi vauvan potkineen kovaa Christopher Nolanin meluisassa näytöksessä. Ilman teollisuuskuulosuojaimia en katsoisi Nolanin The Odysseyta teatterissa kovastakaan hinnasta. Minulla on jo The Odyssey kotona: suomalaisten huippukriitikoiden mukaan Kullervon tarina on parempi elokuva. Kumpaakin on kritisoitu geneerisistä fantasia-asuista, mutta Kullervo näyttää enemmän Suomelta kuin Odyssey Kreikalta. Voi juku.


Yleensä kun roisto silpoo perheesi, pitää kävellä kostamaan. Nyt roisto adoptoi Kullervon. Aikahyppyä myöhemmin Kullervo on 35-vuotiaan Hannu-Pekka Björkmanin näköinen nuorukainen, jolla piisaa tukkaa riittoisalle otsalle kammattavaksi ja vimmaakin jo. Mutta ei hän muista kostaa. Esimerkiksi Conan - barbaarissa ilmaistiin vaivatta, että julma kohtalo koulii Conanista kylmän, mutta sydämeltään hän ei ole paha. Absurdisti Kullervo on liikaa roistoille, koska hän on pöllähtänyt, silmiä pullisteleva elukka ihan geeneiltään. Musiikki mahdollisesti uskoo tekevänsä samaa kuin Conanissa, mutta sävelillä ei ole merkitystä.

Sitä luulisi, etten enää ylläty elokuvien pitkäveteisyydestä, mutta harvoin ne venyvät tunnin yliajalle. Itse puristin tämän kahden sivun sarjakuvaksi yläasteella. Tunnelman rakentelu ottaa aikansa, mutta mikään ei estä sankaria sanomasta "viel' on Unto oikeana, mies katala kaatamatta" ja pahista vastaamasta "tilanpuutteen vuoksi, tässä olen" toisen sivun alussa, jolloin tappelu voi alkaa.

Keskiaikasadut puhuvat kuninkaista ja jumalten tahdosta, vaikka aiheena olisi tuppukylä. Suomalainen versio menee Tarzanin reviirille, eli pöheikön päällysmieheksi nousee yhden apinan kanssa painimalla. Koko maassa asuu kymmenen ukkoa ja kaksi akkaa, joten kaikkeuden kohtalosta neuvotellaan halkovajoissa.

Aluksi nautin "tasapainosta". Rehevässä luonnossa ja kynttilän valaisemissa hökkeleissä on tekstuuria, tunnetta ja eloa, ja dialogin pitääkin olla pöhköä, joten kunnioitetaan perusteita nauttiaksemme tahattomasta huumorista. Mittakaava on sketsihuumoria. Päällysmies lupailee muille "komeita tiluksia" pari kertaa, vaikkei teitäkään ole keksitty. Melkein näen päässäni, mitä Monty Pythonin herrat sanoisivat tilanteessa, jossa satunnaisen hökkelin hihhulilla on oikein orjiakin. Useimmat ukot saattavat olla metsään eksyneitä larppaajia videopelimiekkoineen, mutta Kullervoa seurataan lapsesta saakka, joten se ei ole hänen uskottavuudestaan pois, jos joku setä esiintyi samoissa hevimeikeissä Citymarketin mainoksessa (vai mitäköhän muistelen).

Kosto on huono homma, mutten keksi, miten sanoman voisi kehnommin esittää. Syy kostaa annetaan. Sankari unohtaa sen. Hän vaikuttaa silti syntyneen kostajaksi, eli raisua puuhaa kannattaisi koltiaiselle keksiä. Kun sitä on odotettu tunti, että Kullervo tajuaa kostaa, hän lähteekin kävelemään väärään suuntaan. No nyt tulevat ne kliseet, että elämä opettaa ja karaisee. Uusia syitä kostaa ropisee. Kullervo uhoaa kostavansa kaikille - saamatta mitään aikaan. Kostaisi nyt saatana edes vähän.

Rakenne varmasti voisi olla ovela. Sen huomaa, että roisto on tässä isähahmo, joka välittää, mutta leffa ei osaa myydä ideaa tunnetasolla ajankaan kanssa, eikä millään ole Kullervolle mitään merkitystä: hän on mielivaltainen apina tai kuin feraali Pelle Hermanni ilman meikkejä. Jos leffan tekijöiltä alkaisi penätä tarkkoja perusteluja tietyille valinnoille, vastaus olisi varmasti "no ku siinä runossakin". Tämä ei ole se runo. Tämä on tökeröä, heikosti näyteltyä kesäteatteria, joka ei lopu koskaan. Ohjaaja tietää paljon luonnon kuvaamisesta ja jotain liike-energiasta, mutta kerrontaa auttaisi jo se, jos hän rakentaisi maailman, joka rimmaa dialogin kanssa.