Harvakseltaan pitkiä näytelmäelokuvia, mm. Leijat Helsingin yllä (2001) tehneen Peter Lindholmin ohjaama ja käsikirjoittama uutuuselokuva Kolmistaan on elämänmakuinen rakkausdraama, jonka keskeisenä motiivina on käsitellä aikuisuutta ja rakkautta armollisuuden ja suvaitsevaisuuden näkökulmasta. Elokuva alkaa onnellisen perhe-elämän kuvauksella, 35-vuotiaan kaupunkisosiologi Tomi Leinon (Kari-Pekka Toivonen) ja hänen avioerojuristina työskentelevän vaimonsa Marian (Liisa Kuoppamäki) avioliitto kukoistaa. Kahden pienen lapsen vanhemmat ovat suhteessaan yhä tunteikkaita, vaikka he ovat olleet jo pitkään yhdessä. Sattumalta Tomi kuitenkin törmää viehättävään myyjättäreen, Janitaan (Matleena Kuusniemi), josta kehkeytyy Tomille pakkomielle. Lopulta toisiinsa ihastuneet Janita ja Tomi tapaavat, ja viettävät yhden illan yhdessä. Elämässään rehellinen Tomi päättää kertoa vaimolleen orastavasta ihastuksestaan, ja kaikkien yllätykseksi Maria haluaa tavata Janitan illallisella. Tämän jälkeen alkaa tapahtumasarja, jossa punnitaan suhteen kestävyys, molempien halut ja rakkauden rajat.

Kolmistaan on romanttisia piirteitä omaava draama, joka kulkee hyvinkin vakavien tunteiden maaperällä. Se heijastelee osaavien näyttelijöidensä kautta hyvin hahmojensa tunnetiloja, mutta kokonaisvaikutelmaksi katsojalle jää kuitenkin tympeän petetty olo. Elokuvan tekoon tai olennaiseen dramaturgiaan, opetuksista nyt puhumattakaan, ei ole löytynyt tarpeeksi vahvuutta tai voimaa. Omaleimaisuutta on pyritty luomaan jatkuvilla kuvilla pääkaupungin raitiovaunuliikenteestä, mutta tämä ristiin kulkemisen ja matkan tekemisen symboliikka on niin väsyttävän toistuvaa ja haparoivaa ettei se pitemmän päälle nosta kiinnostusta.

Harmillisinta Lindholmin ohjauksen kannalta on se, että herkullinen ravintolakohtaus, jossa Toivosen yliopistotutkija Tomi ja hänen vaimonsa, Liisa Kuoppamäen hienovaraisen taidokkaasti esittämä Maria, tapaavat Matleena Kuusniemen Janitan, jää alkuasetelmastaan huolimatta puolitiehen. Hyödyntämättä jäävä kohtaus on vaillinaisen lyhyessä kestossaankin silti elokuvan kiinnostavinta antia. Onneksi huomio kiinnittyy myös kokeneen muusikko/säveltäjä Mauri Suménin säveltämään musiikkiin, jossa erityisesti Sanna Salmenkallion viulut ja Petri Ikkelän pandoneon ja harmonikka luovat elokuvalle kiehtovan tunnelman.

Kolmistaan ilmestyy vuodenaikaan nähden kriittisesti väärään aikaan, sillä sen tapahtumat sijoittuvat loppuvuoteen, joulun odotukseen ja lopulta jouluaattoiltaan. En tiedä oliko elokuva alun perin tarkoitus saada elokuvateatterilevitykseen jo loppuvuodesta, luultavasti. Nyt se tulee taistelleeksi ehkä kohtalokkaasti samasta yleisöstä Lauri Nurksen viihdyttävän Sooloilua -elokuvan kanssa. Elokuvan casting-ryhmälle tekisi myös antaa vinkki, vaikka Kari-Pekka Toivonen monipuolinen näyttelijä onkin, eiköhän kymmenen pitkän fiktioelokuvan roolia viiden vuoden sisällä riitä nyt hetkeksi. Suomalaisen elokuvan yleisö kaipaa jo uusia kasvoja.