Tuorein sisältö

Young Guns: Ones And Zeros

J.A. Kaunisto

26.06.2015 klo 15.41 | Luettu: 3753 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Brittiläinen Young Guns on mielenkiintoinen tapaus. Bändin emotionaalinen stadionrock ottaa vaikuitteita monesta suunnasta asettumatta kuitenkaan yksittäisen genrelokeron mannekiiniksi. Bändin kolmas albumi on kuin Muse tai Killers soittamassa 30 Seconds To Mars tai My Chemical Romance -covereita. Bändissä on selkeää stadionhehkutusta mutta taustalta löytyy myös emotionaalista 'emoilua'. Varsinkin tuoreella Ones And Zeros -albumilla kokonaisuus koristellaan vielä muodikkailla rytmi-ja elektronisilla lisukkeilla. Hahmoilla on selkeästi pyrkyä - siis hittilistoille.

Bändissä on kuitenkin enemmän potkua kuin vaikkapa orkestereissa The 1975 ja Two Door Cinema Club. Young Guns on selkeästi 'stadion-orientoitunut'. Levyn edetessä emomaista "ooOooOoo"-huutelua kuulee enmmän kuin riittävästi. Kiekon alkupuoli on selkeästi vahvempi. Elektronisilla sätkätyksillä koristeltu Rising up on aivan mainio stadion-voimarock -huudatus. I want out tyrmää Killers/ooOOoooOO-tehokertsillä ja Amerikan pehmorock -markkinat huutavat hoosiannaa. Infinity on jokseenkin Fall Out Boyn ja Paramoren mieleen tuovaa emotionaalista poreilua. Memento mori löytää yhtäläisyyksiä Killersin ja Musen suuntaan - tasapuolisesti.

Young Gunsin ongelma on oikeastaan kasvottomuus. Bändi kuulostaa monelta. Kuuntele vaikka Colour blind -niminen emotionaalinen pullistelu - viisua voisi sovittaa useankin bändin lava-arsenaaliin mutta kuka pystyy sanomaan, mikä bändi on kyseessä? Jos Young Guns olisi jenkkibändi, ilman häivähdystäkään brittiläisyyttä, levy olisi pelkkää pumpulissa pyöriteltyä hattaraa. Young Guns saa hommaan kuitenkin jonkinasteista ryhtiä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Maps to the Stars... Terminator Genisys... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




Ephemeris - 4X avaruustrategiaa, aitoa 3D-taistelua -  joukkorahoita nyt!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova