Fiksun ja tunteellisen Apinoiden planeetan synnyn jatko-osa on köyhän miehen Avatar. Tehosteet ovat ennennäkemättömiä, kun lumoavan eksoottinen puskakulttuuri yrittää kukoistaa ihmisuhan alla. Kokemus ei kaadu yllätyksettömyyteen, vaan ainakin herra kriitikko on valmis nielemään homeisimmat kliseet jatkossakin animaatiohahmojen lähennellessä fotorealismia. Vika on siinä, että Apinoiden planeetan vallankumouksesta (Dawn of the Planet of the Apes) uupuu katsojan avatar, eli päähenkilö, eli vahva näkökulma, tai tarinan luonteen huomioiden kaksi vahvaa näkökulmaa.

Viimeksi apina varttui älykkääksi ja kokemansa rakkauden ja vääryyksien vaikutuksesta viisaaksi, joten hän otti kohtalon omiin käsiinsä. Voi pojat, siinä oli päähenkilö: yksi modernien leffojen erikoisimmista. Apina eli Caesar on nykyään isä ja pöheikön päällysmies. Virus on siivonnut planeetalta enimmät ihmiset. Kohdatessaan moisia Caesar toivoo rauhaa ja on valmis kompromisseihin. Samalla asialla on palikkanaamainsinööri, jonka persoonallisuutta olen nyt kattavasti kuvaillut. Valitettavasti punaniskat ja Saatana-apina kenkkuilevat. Osoita päähenkilö. Kuka on matkalla? Kuka puolestamme normit haastaa tai... jotakin tekee? Ovatko Asterix ja Obelix tarpeettomia, koska faneja kiinnostavat lähinnä Aladobixin aivoitukset? Olisiko Elrondin päättäväinen patikkareissu Tuomiovuorelle kiehtonut enemmän kuin paisuneen hahmokaartin pyörittely?

Caesar viisas. Insinööri viisas. Heillä seuraajina jeesmiehiä. Ruma apina kyrpiintynyt. Gary Oldman herkkä, mutta vain ihmisten asialla. Hu-hu ha-a-a! Riääh! Riääh! Nämä olivat otteita käsikirjoituksesta.

Aiheesta kiinnostuneita tuskin jättää kylmäksi tilannepäivitys eli upea aloituskohtaus. Apinat kommunikoivat pääasiassa ilmeillä ja viittomakielellä. Toisin kuin Avatarissa, tehosteet on liimattu oikeisiin maisemiin, joten hahmojen valaistus ei ole tasaisesti täysin uskottavaa. Nipotuksesta huolimatta aloin upota fantasiaan kuin suloiseen uneen - totisesti mykkä taide on kriitikoiden kamaa. Sitten: ihmishahmoja. Mitä hyötyä niistä on? Päinvastoin kuin apinat, ihmiset eivät harrasta hienovaraisuutta, vaan kankeaa dialogia: "yritä kaikin mokomin viivyttää lopputappelua, hyvä ystäväni, jonka kanssa muuten perustin tämän yhteisön, mutta tappelu on kyllä tulossa", virkkoo Oldman.

Hyljin kerrontaa kuin juoppo uutta maksaa tarinan yrittäessä taantua sellaiseksi, että ihmiset tutustuvat uuteen. Siihen tutustuttiin jo! Janosin apinoiden näkökulman laajentamista ja huomaa monikko. Caesar on jykevä auktoriteetti ja yhä kaverini, mutta tässäkö apinoiden yhteisö jo oli? Yksi komentaa, ruma piruparka kiukkuilee ja jotkut vilkuilevat heidän suuntiinsa. Vaikutuin useista Caesarin kohtauksista kasvojen ilmaisuvoiman johdosta - jo tähän tehosteeseen uskominen on elämyksellistä -, mutta tällä kertaa pidin häntä vaisumpana toimijana kuin Tim Burtonin vaimoa, puhumattakaan alkuperäisen sarjan Zirasta ja tohtori Zaiuksesta.

Inhosin tapaa, jolla konflikti lopulta syttyy. Ihmisten ja apinoiden tapellessa kaikki kuolemat voisivat ja niiden pitäisi riipaista, kun osapuolet teoriassa ovat tietämättömiä ja peloissaan. Miksi he ovat tietämättömiä? Mitäpä tuumit, olisiko se traagista, jos vakavat kommunikointivaikeudet nostaisivat pintaan hahmojen pahimmat puolet? Kyse ei ole tästä, vaan kommunikoinnin puutteesta ja meuhkasta. Apinat ymmärtävät puhetta, mutta edes Caesar ja insinööri eivät turhia rupattele. Insinööri pyytää lupaa hoitaa ihmisten juttuja. Voi mikä visionääri. Avatarissa moraalittomat siat tajusivat panostaa vuorovaikutukseen villien kanssa helpottaakseen politiikkaa. Mustavalkoiset tarinat tyyliin Avatar on sujuvampaa niellä kuin tarinat, joissa ongelmat johtuvat avainhahmojen lyhytnäköisyydestä elleivät jopa typeryydestä.

Apinakumous ei ole huono elokuva. Pettymyksen vuoksi naamalleni jämähti mopsi-imitaatio - mutta ei se ole. Uuden ohjaajan Matt Reevesin alla on väsätty palkintojen arvoista visuaalista taidetta, perusvaisun 3D:n ollessa ainoa särö. Hyvien ja pahojen hahmojen eroja lapsellisesti kärjistäviä hetkiä ja merkityksiltään sotkuista sotimista lukuunottamatta nautin kaikista apinakohtauksista jollain tasolla, joten elokuvaa on suositeltava otusten ystäville.