Japani on pitkään ollut monille se hullujen inspiraatioiden lähde. Denshattack ei ole pelinä japanilainen, vaikka ulkoasusta sellaisen kuvan voisikin saada. Peliä kehittäneen Undercodersin tukikohta on paljon lähempänä kuin kuvittelisi: tiimi sijaitsee Espanjassa.


Denshattackista huokuu ehkä eniten Dreamcast-aikakauden tuotokset, joissa touhu on järjetöntä, mutta kaappaa mukaansa. Pelin pääkoukku taustalla on enemmän tai vähemmän Jet Set Radion tai Tony Hawkien tyylinen temppuilu, mutta kaikki tapahtuu ajamalla junaa.



Tarinallisesti mennään suhteellisen anime-meiningillä. Päähenkilö Emi suuntaa niin sanotun denshattackin tai suomalaisesti tuttavallisemmin junatemppuilun maailmaan kuskaamalla ruokaa ympäri Japanin hylättyä maaseutua, kunnes kuulee, kuinka isommalla maailmalla junatemppuilun harrastajat ovat taitavampia.


Mikäli on nähnyt animea, tunnistaa monet hahmoarkkityypit rikkaasta muotitytöstä eläköityneisiin opettajahahmoihin, jotka haluavat saada oppilaan, joka on viimein heitä parempi. Arvattavista käänteistä huolimatta tarina etenee omalla polvellaan ja on hellyyttävä kauttaaltaan, kun Emi haastaa matkallaan eri kaupunkien junatemppuilujengejä.



Pelillisesti junatemppuilun vaikeustaso määrittyy pitkälti sillä haluaako päästä kentät läpi vai haluaako kerätä kaikki mitalit. Ensimmäisessä haaste ei missään vaiheessa ylety kovinkaan korkealle, sillä mokatessa peli antaa loputtomat kerrat yrittää asioita uusiksi, kunnes kentän listatut päätavoitteet ovat läpi.


Jälkimmäisessä haastetta onkin sitten huomattavasti enemmän. Liikelista on pitkä ja niiden ketjuttaminen muistuttaa monella tapaa esimerkiksi taistelupelejä. Temppuja tehdään tekemällä ohjaintatilla täysiympyröitä, puoliympyröitä ja näpäyttelemällä suuntia edestakaisin. Yksittäinen temppu ei sinällään ole vaikea, mutta niiden ketjuttamista joutuu harjoittelemaan kerran jo toisenkin.

Kun ketjuttamisen saloihin pääsee sisään, joutuu balansoimaan junan raiteilla pitämisen lisäksi isoa määrää temppuja. Tämä meinaakin, että jokainen kenttä on pelattavissa useampaan kertaan, kun haluaa hioa temppuketjujen lisäksi aikoja.



Yksinpelikampanja on peruspelaamisella noin kymmentuntinen, mutta peliä ei ole tarkoitettu vain kerran läpäistäväksi. Se on kuitenkin huomattavan monipuolinen jo ennen kun temppuinto ottaa vallan: kentissä on pomotaisteluita, kabuki-esityksiä ja referensseja esimerkiksi Tappajahai-elokuvaan.


Jos vuolaat kehut eivät vielä riitä tähän asti, täytyy vielä sanoa: pelin musiikeista ei ole kuin hyvää sanottavaa. Musiikkia löytyy popahtavasta menosta konemusiikin kautta hiphopiin ja lähes mikään pelin raidoista ei saanut kyllästymisreaktiota aikaiseksi uusia ennätyksiä hioessa. Musiikit ovat myös sikäli harvinaisia, että niitä on jaksanut kuunnella pelin ulkopuolellakin. Se jos mikä on poikkeuksellista.



Denshattack on niitä harvoja pelejä, joita voisi varauksetta suositella kaikille, joita kiinnostavat rytmipelit tai hieman laatikon ulkopuolelta tapahtuva temppuilu. Pelistä ei energia lopu oikein missään vaiheessa. Ainoa, mitä oikeastaan hieman kaipaisi, on jotain kahden ääripään välille. Pääkampanjassa haastetaan nimittäin pelaajaa suhteellisen vähän, mutta lisätehtävät vaativatkin jo pelin mekaniikkojen täydellisen hallinnan.

Se on kuitenkin pieni valitus siihen nähden, missä kaikessa Denshattack onnistuu. Kaikilla muilla tavoin kyseessä on hellyttävä, haastava ja ennen kaikkea hieman erilainen peli.