Epic Gamesin Gears of War -trilogia saa jatkoa vasta ensi vuonna, mutta faneille tarjotaan helpotusta odotteluaikaan ensiosan uudelleenpaketoinnilla. Ultimate Edition tarjoaa lähes kymmenvuotiaalle pelille paitsi kasvojenkohotuksen, myös roiman annoksen lisätauhkaa.




On hämmentävää huomata, että Delta-ryhmän ensimmäisestä seikkailusta on todellakin kulunut jo kymmenkunta vuotta. Vaikka Gears of War toimi aiemmalla konsolisukupolvella yhtenä Xboxin suurimmista lippulaivoista, en ikinä jakanut mielipidettä trilogian ylisanaisten suitsuttajien kanssa. Kömpelö tekoäly, suojamekaniikan liiallinen käyttö taistelussa ja harmaanruskeat värifiltterit painoivat vaakakupissa enemmän kuin nätit maisemat ja - eittämättä riemastuttava - rynnäkkökivääriin pultattu moottorisaha. Uusversio onnistuu eheyttämään pakettia, mutta nipotettavaakin löytyy.

Ummikoille kerrottakoon, että Gears of War on ihmisten ja locusteiksi nimettyjen hirviöiden mittelöstä kertova kolmannen persoonan räiskintäpeli, jonka taistelut perustuvat pitkälti suojan takana nököttämiseen ja sieltä räiskimiseen. Pelisarjan pääjehu Marcus Fenix on rautaa mussuttava ja kettinkiä ulostava miesten mies, joka niskattomien lihaskimppukavereidensa kanssa pelastaa maailman kerran toisensa jälkeen, kunhan testosterinkäryiseltä uhittelultaan ehtivät. Gears of War on kuin maskuulinisen maailmankuvan monumentti, jossa heleä-ääniselle tunteista puhumiselle ei ole aikaa tai paikkaa, koska aika kuluu paikan täyttämiseen verellä.


Kliseisen ja stereotyyppisen tyylin ironisuus on ilmeistä, mutta kokonaisuus esitetään tarpeeksi vakavasti, etteivät tapahtumat ikinä tunnu anteeksipyyteleviltä. Kun kivestä veistetty steroidihirmu sahaa alieneita kahti rynnäkkökiväärillä ja hetkeä myöhemmin manaa sodan olevan helvettiä, heikommalla itsetunnolla varustettu peli vuoraisi itsensä selvällä itseironialla ja sarkasmilla. Gears of Warin loppuun asti vedetty, ilmeetön lähestymistapa vaatii - paremman ilmauksen puuttuessa - munaa.



Kampanja kulkee tuttuja uria alusta loppuun. PC-version pelaajille ei yllätyksiä ole luvassa, mutta konsolipelaajat pääsevät kokemaan muutaman, ainoastaan tietokoneversiolle aiemmin julkaistun kentän, jotka on ripoteltu pelin loppupuolelle. Kampanjan uudelleenpeluun jäljiltä on pakko myöntää, ettei aika ole ollut Gears of Warille armollinen. Sulavien ja nopeatempoisten räiskintöjen jälkeen GoWin suojan takana nököttely tuntuu entistäkin turhauttavammalta, eikä satoja yhteenottoja juuri erota toisistaan. Ajoittain peli tarjoilee kaavaa rikkovia erityishetkiä, kuten hiipparointia sokean raivopään ympärillä tai yöllisellä moottoritiellä hurjastelua, mutta ylivoimaisesti suurin osa ajasta vietetään vyötärönkorkuisen betoniporsaan takana kyyristellen.


Taistelun monotonisuuden lisäksi ongelmia aiheuttaa käsittämätön tekoäly. Viholliset hoitavat hommansa pääasiallisesti siedettävästi, koukaten ja rynnien tilanteen niin vaatiessa, mutta Delta-jengin oma-aloitteisuuden perusteella ihmiskunnan olisi pitänyt kuolla sukupuuttoon jo sodan ensihetkillä. Marcus Fenix voi vain pudistella päätään, kun tiimikaverit juoksentelevat pitkin taistelukenttää kuin päättömät kanat, vain kaatuakseen vihollistuleen uudelleen ja uudelleen. Erikoistilanteissa, kuten pomomatseissa, tekoälyttömyys vajoaa jo koomapotilaan tasolle. On käsittämätöntä, että Ultimate Editioniksi kutsutussa julkaisussa voi olla vastaavankaltaisia lapsuksia.

Moninpelaajille uudistusten määrä on huomattavampi. Horde-moodia ei uusintapainoksestakaan löydy, mutta parikymmentä mappia sisältävä kilpailullinen moninpeli on kokenut hiomista suuntaan ja toiseen. Uudemmista Gears of Wareista on noukittu muutamia mekaniikkoja, kuten bongaukset, ja pelimuodoistakin löytyy tällä kertaa team deathmatchia sekä king of the hilliä. Uudistukset eivät ole maailmaa järisyttäviä, mutta ne siirtävät moninpeliä modernimpaan suuntaan ja lisäävät pelien käyttöikää faneille. Moninpeli on myös rukattu pyörimään 60 fps:llä, joka varmasti herättää ilonkiljahduksia pelaajassa jos toisessakin. Kampanjan co-op on saanut samankaltaisia pieniä uudistuksia ja parannuksia pelisarjan myöhemmistä osista, kuten pelaajakohtaisia vaikeustasoja sekä taistelutoverin elvyttämistä suojien takaa.




Ultimate Editionin ulkoiset uudistukset rajoittuvat uudelleen väsättyjä välivideoita lukuunottamatta pintojen hiomiseen. Näyttävyyttä on hankittu 1080p resoluution lisäksi sulavammilla animaatioilla sekä uusilla efekteillä ja värisävytyksillä, vaikka peli itsessään pysyy pitkälti muuttumattomana. Lopputulos ei suoranaisesti häkellytä silmiä, mutta miellyttää nykypäivänkin standardeilla, olihan Gears of War ilmestyessään kaunista katseltavaa. Yllätyin myös positiivisesti, miten raikkaalta Delta-tiimin seikkailu näyttää värikkäämmällä sävytyksellä. Vehreitä nurmikoita ja sateenkaaria ei Ultimate Editionissakaan nähdä, mutta kaiken ankeuttavaa ruskea-harmaa -filtteriä on selvästi kevennetty.

Gears of War: Ultimate Editionista jää hätiköity sekä ajoittain tarpeeton fiilis. Kampanjan monotonisuus on muuttunut ilmeisemmäksi ajan myötä, eikä kaikkia ongelmia - kuten tekoälyn rajoittuneisuutta - ole korjattu. Alkuperäisen version ollessa vielä täysin pelikelvollinen, voi Ultimate Editionia suositella kampanjan osalta lähinnä tosifaneille sekä ihmisille, jotka eivät kymmenen vuoden aikana ole löytäneet tilaisuutta hankkia peliä hyllyynsä. Moninpeli tarjoaa varmasti omalle kuppikunnalleen viihdykettä, vaikka allekirjoittanut ei taistelutantereilla pitkään viihtynyt. Haukuista huolimatta Fenixin äijäkulttuuria parodioiva, testosteroninkatkuinen mörinä tuo aina hymyn huulille.