Vuonna 2011 ilmestynyt The Witcher 2: Assassin of Kings oli yksi genrensä parhaita pelejä. Ei siis ihme, että jatko-osan odottava hypetys kasvoi kasvamistaan ja saavutti lakipisteensä kevään aikana. Kun fanilauma kusi hunajaa jokaisen uuden kuvan, trailerin ja pelinäytteen kohdalla, odotukset Witcher 3:a kohtaan olivat lähestulkoon epärealistisen korkeat. Siksipä nostankin hattua puolalaisen CD Projekt Redin maagisille mestareille. Te loihditte kaikki odotukset rikkovan mestariteoksen!




The Witcher 3:n tarina alkaa painajaisella. Tarinan päähenkilö, noituri Geralt Rivialainen kouluttaa adoptiotytärtään Ciriä, kun hyytävän Wild Hunt -armeijan joukot vievät hänet. Enneuni tai ei, Ciri on tarinan kannalta keskiössä. Vaikka aiempien pelisarjojen osat olisivat jääneet väliin, jokainen hahmo esitellään tarpeeksi hyvin, eikä juoni erityisesti vaadi aiempien pelien tuntemusta.

Puolalaisen Andrzej Sapkowskin Noituri-kirjoihin perustuvan pelisarjan tarinankerronta on ollut aina huippuluokkaa, eikä näin mielenkiintoisia, monitasoisia ja ennen kaikkea hyvin kirjoitettuja juonia juurikaan videopeleissä koeta. Tarina ja maailma ovat aidosti aikuisille suunnattuja – ei siis pelkästään seksiä ja tissejä, vaikka niitäkin löytyy. Jos vertailukohtaa täytyy hakea, niin Tulen ja jään laulu ei ole kaukana. On käänteitä, synkkyyttä, huumoria, surua, pieniä ja suuria tunteita. Tämän lisäksi vielä kaikki pelaajan tekemät valinnat vaikuttavat kaikkeen. Luonnollisesti peli voi loppua usealla eri tavalla, minkä lisäksi myös triviaaleilta tuntuvien tehtävien vaikutukset saattavat vaikuttaa vielä pitkällä pelissä. Tämä lisää uudelleenpeluuarvoa huomattavasti.


Tarinan hyvyyteen vaikuttaa myös sujuva ja naseva dialogi. Witcher 3 ei sisällä sekuntiakaan sitä ylitsevuotavan pateettista, ylidramaattista ja tyhjänpäiväisen oloista tunteilua, jota muun muassa niin tuhottoman monessa RPG-peleissä tarjoillaan. Ei, nämä hahmot elävät kurjassa maailmassa, tietävät sen ja käyttäytyvät sen mukaan. Toki jotkut nyt vain ovat paskiaisia ja pettävät minkä ehtivät. Witcher 3:n hahmokirjoitus tosin poikkeaa monesta muusta siinä, että jopa sivuhahmotkin tuntuvat saaneen ainakin jonkinlaisen taustatarinan, syyn sille, että he ovat paskiaisia. Harvoin videopelien hahmot todella tuntuvat yhtä inhimillisiltä. Synkkiä ja ikäviä asioita ei piilotella vaan ne näytetään ja myös tunnetaan. Myös pelin visuaalinen ulkoasu pitää huolen siitä, että isä, joka joutuu hautaamaan kuolleena syntyneen tyttärensä näyttää siltä, että kärsii.

Myös ääninäyttelijät ovat loistavia, paria ”ihan hyvää” lukuun ottamatta. Geralt on sama tuttu sarkastinen symppis kuin aiemmissakin peleissä, ja hänen äänenään on jälleen Doug Cockle. Keisari Emhyr var Emreis of Nilfgaardia esittää muun muassa Game of Thronesin Tywin Lannisterina tunnettu mainio Charles Dance. Brittiaksenttia kuullaan hyvin paljon.




The Witcher 3 on järkäle. Suuri maailma, tarina, sen sivupolut ja -tehtävät, hahmot ja vaihtoehdot antavat varmasti rahalle vastinetta. 30 kertaa aiempia osia suurempi maailma on tuonut mukanaan mahdollisuuden ”fast traveliin”, minkä lisäksi Geraltilla on matkassa uskollinen ratsunsa Roach.

Moni Witcher 2:n ongelma on korjattu tai ainakin hiottu vähemmän haittaavaksi. Pelattavuus on parantunut huomattavasti. Taisteleminen on nyt virtaviivaisempaa, mutta myös sulavampaa. Lisäksi taistelutilanteen aikana on mahdollista syödä itselleen lisää helaa, mikä pelastaa monet täpärät tilanteet.


Geralt osaa nyt myös hyppiä, kiivetä ja uida. Lisäksi mukana on varsijousi ja hyvin Batman-henkinen noituri-tutka, jolla voi tarkastella kaikki lähialueen interaktiokohteet. Mukana on kymmenen noiturimerkkiä, alkuperäiset viisi, joista jokaisella vaihtoehtoinen versio. Pelin sisään on rakennettu myös aivan uusi keräilykorttipeli Gwent. Kylien leuhkoja korttihaita voi haastaa peliin lähes missä vain tavernoista tallipihoille.

Myös Cirillä on mahdollista päästä pelaamaan. Prinsessaa on pohjustettu mahtavan voimakkaaksi, ja kyllä, hänen piilevä mahtinsa pääsee pelissä täysiin oikeuksiinsa. Itselleni tuli yllätyksenä, miten nopeasti ensimmäinen suurempi pomovihulainen kaatuikaan.




Erilaisia vihollisia on hirvittävä määrä. Tuskin valehtelen paljon, jos sanoisin niitä olevan noin 50 eri sorttia. Lisäksi vähän erikoisempia haastajia vastaan tehoaa aivan omat aseensa. Kustomoitavat aseet, erilaiset rohdot ja niin asukokonaisuuden kuin Geraltin itsensä muokkaaminen ovat elintärkeitä keinoja vaikuttaa taisteluiden kulkuun, ainakin mikäli pelaa vähääkään vaikeammalla vaikeusasteella.

The Witcher 3 on myös tavattoman kaunis. Metsä elää ja hengittää, kaupungit näyttävät siltä, että niissä eletään, päivä ja yö vaihtuvat nätisti, välillä sataa esteristä ja välillä auringonlaskun valaisema maisema on henkeäsalpaava näky. Kaikki tämä hienous toki vielä korostuu loistavan ja äärimmäisen hyvin tunnelmaa rakentavan äänimaiseman ja musiikin ansiosta.

Yksityiskohtiin on panostettu huimasti: Mitä enemmän Geralt pienentää paikallista susikantaa, sitä enemmän metsissä voi nähdä peuroja. Jopa Geraltin parta kasvaa fast travelin aikana. Lisäksi repesin ääneen, kun eräässä kohtaa peliä kuulin aivan selvästi käytävän dialogia Pulp Fictionista.




Täydellistä peliä ei ole olemassakaan, ja löytyy nurinan aihetta Witcher III:stakin. Esimerkiksi Geraltin luotettava kumppani Roach tuntuu olevan sellainen ”erityinen” heppa. Liikkuminen rajoittuu aitojen ja pensaiden vuoksi jokseenkin vaivaannuttavalla tavalla. Harjoittelun jälkeen ratsastaminen sulavoituu kyllä. Myös uiminen on kankeaa eikä tunnu kovin luonnolliselta.

Ärsyttävimmäksi ongelmaksi nousee se, miten jotkin interaktion kohteet ovat aivan liian lähellä toisiaan. Yritätpä lootata tai puhua jollekin tärkeälle tyypille, niin aina on vieressä jokin kynttilä, ja eikös Geralt heti päätä ryhtyä zippo-taikuriksi. Samoin säkkiryppään alimmaista keskimmäistä säkkiä ei vain meinaa mitenkään saada lootattua.


Näin suuressa pelissä on toki pakko olla vielä myös lastentauteja. Vaikka tuoreimmat patchit ovat suurimmaksi osaksi saaneet pahimmat bugit poistettua, tulee niitä silti vastaan ajoittain. Esimerkiksi pelin alkupuolella en millään saanut vuohen houkuttelemiseen tarkoitettua kelloa kilisteltyä. Koetin remapata näppäimiä ja luulin tekeväni koko ajan jotain väärin. Sitten latasin pelin tallennuksen uudestaan, ja ongelma poistui. Tiedän, ei mikään peliä rikkova ongelma, mutta se ärsytti.



The Witcher 3: Wild Hunt oli minulle hämmentävä kokemus. Se on päihittänyt niin monet pelit, joita pidin liki täydellisenä. Kaikki vain tuntuu toimivan, kokoluokkaan nähden naurettavan pienistä kauneusvirheistä huolimatta. Se on lähes täydellinen paketti, mestariteos vailla vertaa. Tästä pelistä saa vain niin paljon irti. Vahva tarina iskee tunteisiin, tehtävät vaativat aika ajoin vähän pohtimista, pelattavuus on huippuluokkaa ja ennen kaikkea sen pelaaminen on vaan niin pirun hauskaa. Olen vilpittömän iloinen siitä, miten hyvä peli The Witcher 3 on.