Mitä voi pitkän linjan Sega-fani sanoa, kun yhdessä rytäkässä tuntee pelanneensa Out Runia, After Burneria ja Hydro Thunderia? Kun jokainen ruudulla näkyvä yksityiskohta, sekä jokainen kaiuttimista kaikuva melodia ja ääniefekti muistuttaa kultaisista Sega-ajoista? Eipä oikein muuta, kuin kiitos Sumo Digital, kiitos. Näin Segaisissa tunnelmissa en ole ollut sitten Bayonettan.

Tämä on kolmas lyhyen ajan sisään pelaamani uusi karting-peli, joten mutkaisilla poluilla on ruuhkaa, kun F1-tähdet, Sackboy ja Sonic kavereineen rälläävät samoilla markkinoilla. Sonic All-Stars Racing Transformed on näistä kolmesta mielestäni kuitenkin paras. Sumo Digital on tehnyt aiemmin jo yhden Sonic-kartingin, joten lähtökohdat olivat valmiina ja konseptin hiominen sekä vuosien kokemus autopeleistä näkyy. Transformed tarkoittaa sitä, että ajoneuvo saattaa kesken kisan muuttua vedessä tai ilmassa kulkevaksi - eikä vauhti hiljene hetkeksikään.




Kisaajina ovat tietenkin kaikki Sonic-sarjan tunnetummat ja tuntemattomammat hahmot, mutta väkeä on koottu muualtakin: mukana ovat muun muassa Super Monkey Ball, Space Channel 5, Jet Set Radio, Crazy Taxi ja Nights. Vierailevina tähtinä kategoriassa ‘aivan jostain muualta’ ovat tuoreen Wreck-it Ralph -leffan Ralph sekä täysin outona lisänä Amerikan nätein ratinpyörittäjä Danica Patrick. Liikaa spoilaamatta voin mainita vielä piilotetun hahmon, joka tarjoaa Sega-nostalgiaa Sega-nostalgian päälle esimerkiksi veneilemällä Dreamcast-ohjaimella. Kaikilla muillakin hahmoilla on tietenkin oman näköiset kulkupelinsä.

Se, missä Sonic-kart-ajelu eroaa komeasti esimerkiksi äskettäin ilmestyneestä F1 Race Stars -ajelusta tai vaikka Mario Karteista, on ratojen monimuotoisuus. Löytyyhän kilpailevistakin pelisarjoista taivaisiin nousevia luuppeja ja vaihtelevia maisemia, mutta se, että joka radalla pääsee ajamaan, lentämään ja veneilemään, on tuntunut antavan Sumo Digitalin ratasuunnittelijoille tavallista enemmän inspiraatiota. Uusimmassa Mario Kartissa samaa kolmen elementin ideaa saatiin hyödynnettyä paljon laimeammin. Kun innoitusta on saanut imeä vaikkapa Panzer Dragoonista, Skies of Arcadiasta ja Samba de Amigosta, on lopputulos värin ja vauhdin juhlaa.


Radoilta löytyy vaihtoehtoisia reittejä, liikkuvia esteitä, vuoristoja, luolia, avaruutta, lentotukialuksia ja kaikkea siltä väliltä. Usein kartingpelejä riivaavaa “ai tästä pitikin kääntyä tähän suuntaan” -töksähdystä ei oikeastaan tapahtunut lainkaan ja samalla peli pääsee eroon myös siitä ongelmasta, että jotain rataa pitää tahkota kunnes sen osaa ulkoa, jotta pääsisi mihinkään. Radan osaaminen unissaan ei ole lainkaan välttämätöntä, ennen kuin vaikeustason napsauttaa astetta kireämmälle. Hauskaa on alkusekunneista lähtien ja vaikka rata pysyisikin joka kierroksella samana, on siinä silti uudella kiepillä mukana aina paljon uuttakin - yllätyksiin sopii siis varautua.



Tietenkään sitä ei voi välttää minkään kart-pelin kanssa, että Marion ajelut lymyävät taustalla vaikuttimena. Usean Sonicin ja kumppaneiden käyttämän aseen esikuva löytyy sienivaltakunnasta, toki sinisiiilin omilla mausteilla. Monesta apuvoimasta löytyy lisäpotku, kun nappia painaa pidempään tai uudelleen ja muutenkin niiden käyttötarkoitukset ovat asteen monipuolisempia kuin putkimiehen pelissä. Jääpyssyllä kolmesti osuminen on tehokkaampaa kuin kerran ja ampiaisparven väistämisestäkin saa plussaa. Hot Rod -voima taas haastaa pelaajan hermot, sillä liian pitkään käytettynä oma kulkupeli kosahtaa, mutta sopivassa kohtaa uudelleenpainallus räjäyttääkin kilpakumppanit.


Uudempien Out Runien tyyliin mutkissa driftailemalla saa nopeusbuustin, joka onkin välttämätön, jos aikoo pärjätä muilla kuin helpoimmalla vaikeustasolla. Tekoälyvastukset pistävät tosissaan hanttiin ja välillä se kart-peleistä tuttu epäreiluuspeikkokin nostaa päätään, mutta kiitettävän harvakseltaan. Ajotaidolla, reittivalinnoilla ja apukeinojen käytön hallitsemisella tuntuu olevan enemmän merkitystä kuin tuurilla. Pelihahmot keräävät kisoista myös kokemuspisteitä ja kun level-taso nousee, voi ajopeliinsä pultata lisää “mod”-ominaisuuksia, esimerkiksi nopeamman kiihtyvyyden tai kauemmin kestävän boostin.

Kampanjamoodi ei koostu ainoastaa kilpa-ajosta, vaan mukana on monenlaisia kisoja. World Tourin aikana käydään läpi mm. driftaushaasteita, boostaushaasteita, liikenteen seassa ohittelua ja tiettyjen vastusten voittamista. Samalla sitten aukeaa uusia ratoja (kaiken kaikkiaan reilu parikymmentä) ja hahmoja. Moninpeliä voi harrastaa jaetulla ruudulla tai verkossa 10 pelaajan kesken, mutta kuten tässä on tainnut käydä jo selväksi: yksinkin tätä jaksaa.



Mitäs vielä? Peli maksaa keskimäärin 45 euroa, eli kympin-pari vähemmän kuin kilpailijansa. Punaiset tossut jalkaan ja pikavauhtia pelikauppaan, jos karting-ajelu tai Segan parhaiden vuosien tunnelmissa eläminen kiinnostaa. Tässä on hinta ja laatu enemmän kuin kohdallaan.

V2.fi testasi pelistä myös Vita ja Wii U -versioita, joista kummassakaan ei ole isommin moitittavaa, vaan pelillisesti mennään samoilla linjoilla X360-version kanssa. Jos en tietäisi, pyöritetäänkö televisiossa Wii U- vai X360-ajelua, en osaisi varmastikaan sanoa, kumpi on kyseessä. Vierekkäin laitettuna Wii U -versio saattaa hävitä hiuksenhienosti, mutta vain hieman. Wii U:n Gamepadia peli ei juurikaan hyödynnä, vaan siinä näkyy karttanäkymä, josta voi lähinnä vilkaista, missä päin muut ajajat menevät - mikä on tosin turhaa. Ohjaimena Gamepad on kuitenkin oikea valinta, Wii-kapulalla tätä ei kannata ruveta ajamaan. Nintendoversioon on pultattu myös muutamia yksinkertaisia moninpelattavia minipelejä ja halutessaan koko pelaamisen voi siirtää pikkuruudulle. Vita-versio häviää selvästi isommille konsoleille sekä grafiikassa, että kontrollien kätevyydessä, mutta ei kuitenkaan sisällössä tai ruudunpäivityksessä.

PS. Pelifirmat hei! Vaikka kaikki kolme lähiaikoina julkaistua karting-peliä ovatkin olleet laadukkaita tekeleitä, saa tämän genre-renessanssin jättää tähän. En halua nähdä alkukeväästä Uncharted Kartingia, Halo Championship Warthog Cupia, enkä edes Hyrule Super Racersia. Kiitos.