Tuorein sisältö

Haastattelussa Harmonix

Manu Pärssinen

22.09.2015 klo 13.00 | Luettu: 3824 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Rock Band tekee comebackin
Musisointipelit palaavat ryminällä markkinoille tänä syksynä ja ensimmäisenä niistä ehtii Harmonixin Rock Band 4 ensi kuun alussa. V2.fi haastatteli Harmonixin Product Manageria Daniel Sussmania comebackista, pelin uusista ja vanhoista ominaisuuksista sekä biisivalikoimasta.

Takaisin lavalle



Sussman kertoo, että vaikka suurelle yleisölle “muovisoitinpelit” ovat jo mennyttä aikaa, ei pelaajien unelmat suurella lavalla esiintymisestä ole hävinneet minnekään, vaan ne ovat aina yhtä ajankohtaisia. Lisäksi tietenkin markkinoille on tällä välin tullut myös uusi konsolisukupolvi.

“Yleisön näkökulmasta uskomme, että lukuisat ihmiset, jotka rakastavat musiikkia, haluavat sen live-esiintymisen fiiliksen, jonka saa Rock Band -pelissä. Tiimillämme oli myös paljon loistavia ideoita, joilla saimme päivitettyä ja parannettua peliä, joka oli jo entuudestaan parasta sarjassaan”, hehkuttaa Sussman tottakai oman pelistudion tuotetta.

Yhteistyökumppaneita, musiikkialan tekijöitä ja pelikauppoja ei ollut vaikea houkutella siihen ajatukseen, että Rock Band palaa kauppojen hyllyille ja tällä kertaa Mad Catz -lisätarvikevalmistaja on entistä näkyvämmin yhteistyökumppanina.

“Meillä on pitkä yhteinen tarina Mad Catzin kanssa, alkaen jo Rock Band 2:sta. He ovat olleet loistavia kumppaneita. He tuntevat bisneksen laitepuolen, ja meillä on pelistudio, joka osaa tehdä laadukkaita musiikkipelejä. Yhteistyö on siis toiminut mainiosti!”

Pölyt pois soittimista



Yksi paljon myönteistä nyökyttelyä aiheuttaneista Rock Band 4:n ominaisuuksista on se, että edellisen konsolisukupolven soittimet saa taas kaivaa esiin kaapeistaan käyttöön. Tämä ei kuitenkaan ollut aivan mutkatonta.

“Teknisestä näkökulmasta se oli iso haaste. Myös Sonylla ja Microsoftilla nähtiin paljon vaivaa tämän eteen. Tiesimme kuitenkin, että tämä olisi tärkeää peliyhteisölle, ja siksi olimme valmiita tekemään kaiken sen vaatiman työn”, summaa Sussman.

Sussman kertoo myös, että pelin tarinatila lähentelee roolipeliä, niinkuin joissain ennakoissakin on kerrottu. Harmonixilla haluttiin, että pelaaja voi itse tehdä valintoja, jotka vaikuttavat tarinan kehitykseen.

“Pelaaja voi esimerkiksi valita käyttää esiintymällä tienatut rahansa pakettiautoon (pääsee esiintymään useammin) tai vaikkapa managerin palkkaamiseen (pääsee soittamaan isommissa paikoissa). Tällaiset valinnat vaikuttavat sitten seuraaviin valintamahdollisuuksiin ja niin edelleen. Tämä tekee pelin pelaamisesta kavereiden kanssa todella hauskaa”, kertoo Sussman. Nähtäväksi jää, kuinka monia erilaisia bändielämän tarinoita peli lopulta tarjoaa.

Uudet biisit purkkiin



Rock Band -pelisarjaan on tullut useiden peliosien ja sivuosien sekä DLC:n myötä jo paljon soitettavaa. Musiikki ei kuitenkaan maailmasta lopu, joten RB4:ssäkin on klassikoiden lisäksi tuoretta tykitystä. Daniel Sussman on mitä ilmeisimmin tyytyväinen mukaan saatuihin artisteihin.

“Laulujen valinta Rock Bandiin on yksi hauskimmista asioista tässä työssä. Maailmassa on NIIN paljon hyviä biisejä, ja mieletöntä uutta musiikkia ilmestyy joka vuosi. Vaikka on hienoa, että pelissämme on kappaleita esimerkiksi Aerosmithilta ja Van Halenilta, olen ihan yhtä innoissani esimerkiksi sellaisista nimistä kuten Lucius ja Benjamin Booker, mainitsemattakaan esimerkiksi The Killersia ja Imagine Dragonsia. Musiikin valinnassa tärkeintä on pelattavuus – valitsemme kappaleita, joita on kiva soittaa. Pyrimme myös valitsemaan musiikkia laajalta skaalalta aina Elviksestä Avenged Sevenfoldiin, ja kaikkea siltä väliltä.”

Vanhat soittimet toimivat, vanhoja biisejä voi soitella. Mitä uutta pelissä sitten on?

“Yhteensopivuus aiempien pelien ja laitteiden kanssa on meidän tapamme tukea ja kunnioittaa pelaajia, jotka ovat investoineet musiikkipeleihin jo aikaisemmin. Rock Band 4:ssä on kuitenkin tärkeimpänä uutuutena Freestyle Guitar Solos, joka antaa pelaajalle mahdollisuuden soittaa aivan oman kitarasoolonsa kappaleeseen. Tällä halusimme korostaa Rock Band -pelin sisintä ajatusta, joka on esiintyminen ja show’n vetäminen. Improvisaatio on käsittämättömän tyydyttävä osa musiikkiesitystä ja olemme todella innoissamme siitä, että voimme nyt antaa pelaajillemme mahdollisuuden tilutteluun.

Pelillä on myös useita muita uusia ominaisuuksia: Freestyle Vocals antaa myös laulajan improvisoida ja niin kauan kuin laulaja pysyy kappaleen sävellajissa, he saavat pisteitä. Pelissä on paljon erilaisia vaihtoehtoja rumpufilleiksi, muun muassa uusi ominaisuus nimeltä ”dynamic drum fills”, joka ehdottaa uusia fillejä kuhunkin genreen ja vaikeustasoon. Olemme uudistaneet myös lauluvalinnan mekaniikkaa lisäämällä peliin konseptin nimeltä ”Shows”. Pelaaja valitsee ensin yhden laulun, ja sen sijaan, että seuraava laulu valittaisiin valtavalta listalta, bändi äänestää seuraavan laulun useista eri vaihtoehdoista. Tämä tekee tilanteista aina erilaisia ja mahdollistaa uudenlaista pelaajien välistä dynamiikkaa”, listaa Sussman.

Kitara kouraan ja elämöimään



Harmonixilla uskotaan, että musiikkipelit tekevät nyt kunnollisen comebackin, toki oma tuote kärjessä. Verkkopeli Rock Band 4:stä tulee kuitenkin ainakin alkuvaiheessa puuttumaan.

“Olemme hyvin tarkkoja sen suhteen, millaisia uusia ominaisuuksia ja toimintoja kehittelemme. Tarkastelemme tilastoja siitä, kuinka moni pelaaja pelaa verkossa ja kuinka moni paikallisena, mitä instrumentteja he soittavat jne. Meillä on paljon hyviä ideoita siitä, kuinka tukea verkkopelaamista, enkä malta odottaa, että pääsen kertomaan niistä. Olemme kuitenkin juuri nyt keskittyneet pelin julkaisemiseen, mutta kerromme seuraavista askeleista piakkoin!”

Mitä sitten pitäisi Harmonixin mielestä vastata niille, jotka kehottavat muovikitaroiden kanssa rokkaavia tarttumaan oikeaan kitaraan?

“Musiikin soittaminen ja videopelin pelaaminen ovat kaksi täysin eri asiaa. En usko, että kumpikaan millään tapaa korvaa toista. Minä soitan kitaraa, soitan bändissä ja rakastan myös pelata Rock Bandia. Rock Band antaa saman mahtavan tunteen, kuin muidenkin vastaavien, esimerkiksi urheilupelien pelaaminen. Monille ihmisille Rock Band voi myös olla kannustin musiikkiuran aloittamiseen. Oma lempitarinani Rock Band 4:ssä kertoo bändistä nimeltä The Warning. Siskoksista koostuva bändi aloitti pelaamalla yhdessä Rock Bandia, jonka myötä he joutuivat musiikkikärpäsen puremiksi ja veivät harrastuksensa uudelle tasolle. Nyt heidän oma biisinsä on mukana uusimmassa pelissä. Melkoinen ympyrän sulkeutuminen, vai mitä?”

Rock Band 4 (PS4, X1) julkaistaan 6.10.

Toimittaja: Manu Pärssinen
Käännösapu: Tiina Ranto



V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi testasi Pleikk... V2.fi ennakoi: 12 is... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova